Masennus, tuo penteleen mörkö, on ollut mulla kaverina jo useamman vuoden. Välillä tuo mörkö jättää mut hetkeksi rauhaan ja välillä kulkee tiiviisti mukana mihin ikinä menenkin. Nyt on vuodesta 2015 asti masennus ollut osana elämää joka päivä. Ja tämä kaikki näkyy toki myös kalentereissa. Välillä on monta viikkoa ihan tyhjää, kun ei vain jaksa kuin pakolliset (jos niitäkään) merkitä. Ja toisinaan kalenterissa on monta viikkoa peräkkäin tuunailua. Kaikki on hyvin pitkälle kiinni omasta olosta. Sen vuoksi en koskaan suunnittele kalenteriaukeamia pitkälle eteenpäin, koska haluan koittaa tehdä jokaisen aukeaman vastaamaan sen hetkistä oloa. Sen mukaan mitä kulloinkin tarvitsen tai haluan tuoda esille. Ja toisinaan käy niin, että siellä kalenterissa ei tosiaan ole mitään. Tai jokin kalentereista jää kokonaan vaille huomiota.

Bujo toimii mulla lähinnä päiväkirjamaisena mielialan seurantalaitteena, johon tulee kirjoitettua myös ne synkimmät tunteet. Ne hetket, kun ei vaan yksinkertaisesti jaksa. Trackereita en ole tänne tehnyt, koska monesti ne päivän aikana olleet tuntemukset ovat niin moninaisia, että paljon helpompaa on kirjoittaa ne auki. Kevään ja alkukesän aikana ollut pahempi masennusjakso näkyy myös bujossa. Siellä ei nimittäin ole tänä aikana tapahtunut mitään. Nyt Kalenterimanian kesämiitin jälkeen jostain olen saanut energiaa myös jatkaa bujon tekemistä.

Recollectionsin rengasplanneri, jonka voitin Kalenterimanian arvonnassa, on muuntautunut olemassaolonsa aikana lopulta tsemppikalenteriksi, johon koitan kirjoittaa ja laittaa ylös pienimmätkin onnistumiset ja ne pienimmätkin asiat, joita olen jaksanut tehdä, esimerkiksi jos olen jaksanut tiskata tai viedä roskat. Tästä on tullut tärkeä tapa tässä kuukausien aikana, jotta näkee ettei ole ihan niin arvoton, kun mitä mieli välillä antaa ymmärtää.

Yksi kalenteri on vielä, joka tällä hetkellä etsii vähän tarkoitustaan, nimittäin nyt kesä-heinäkuun vaihteesta alkanut Happy Planner. Keväällä selailin nettkikauppoja ja lopulta päädyin ostamaan Happy Plannerin (Agate), kun ihastuin täysillä sen värimaailmaan. Toistaiseksi en ole tähän tuunaillut vielä kuin kaksi viikkoaukeamaa ja tämä kalenteri onkin nyt toiminut melkein pelkästään ihan perinteisenä kalenterina, johon kirjoitan kaikki menot ja muut tärkeät asiat, jotka pitää muistaa. Olen tähän myös muutamalla sanalla kirjoittanut, mitä ollaan tuon lapsosen kanssa tehty, koska lapsestani saan voimaa jaksaa tämän masennuksen keskellä.

Lopulta voisi ajatella, että tämä kalentereiden kanssa askartelu tuo itselle jonkinlaista rauhaa. Siinä kohtaa kun istuu kalenterin, tarrojen ja muiden härpäkkäiden kanssa alas ja alkaa hahmotella aukeamia, unohtaa yleensä edes pieneksi hetkeksi kaiken muun ja keskittyy vaan siihen tekemiseen. Ja jokainen hetki, jonka voi viettää ajattelematta omaa pahaa oloa, on hetki, jona voi olla ihan mitä vaan.

-Marjo