Avainsana: Masennus

Toiveikkaana syksyä kohti

MAINOS, kalenteri saatu Ajastolta.

Heipsis! Kesäkuun lopussa kirjoittelin tänne blogin puolelle perjantaipäiväkirja-postauksessa kertoen, että on sitä vahvemminkin elämä sujunut. Nyt, pari kuukautta myöhemmin voin ilokseni todeta, että vaikka on sitä vahvemminkin elämä sujunut, niin paljon selvemmillä vesillä jo selkeästi soudellaan.

Soutamaan olen päässyt ihan kirjaimellisesti, kun olemme kesän aikana päässeet liki kymmenen vuoden tauon jälkeen käymään muutamaan kertaan pappani mökillä. Järvenranta, puusauna, soutelua, savustetut kalat, iltojen syvä hiljaisuus, mustikat metsästä… Mökkeily teki hyvää niin sielulle kuin ruumillekin.

Ja voinnin paraneminen on pikkuhiljaa alkanut peilaantua myös luoviin puuhiin – olen esimerkiksi ollut viimeisimpiin viikkoaukeamien tuunailuihin tyytyväisempi kuin pitkään aikaan. Uusia tekniikoitakin on tullut rohjettua kokeilla niin ikään pitkän paussin jälkeen. Kuittipaperin musteilla ja leimoilla tuunaamisesta löytyy Facebook-ryhmästä tallennettuna yölive, ja myöhemmin syksyllä blogista tulee löytymään postaus siitä mitä puuhattiin elokuun lopussa lapsen kanssa Dubloilla tähän harrastukseen liittyen.

Viime viikkoina on sadetta piisannut enemmän kuin tarpeeksi. Täällä odotellaan ja toivotaan teemuki kädessä aurinkoista sekä värikästä syksyä. Tuokoon se mukavuutta, inspiraatiota ja omenapiirakkaa tullessaan!

-Inka

Perjantaipäiväkirja – Inka

MAINOS: kuvissa näkyvä kalenteri saatu Ajastolta.

Heipä hei perjantaipäiväkirja, täällä kirjoitteleepi Inka. Melko väsynyt Inka. Mutta huomattavasti pirteämpi kuitenkin kuin tuossa pari kuukautta takaperin. Alkuvuodesta nimittäin ikävä ja vanha tuttu masennus pääsi taas hiipimään läsnä elämään. Se luikerteli sielun sopukoihin ja mieleen, ja ennen kuin sitä huomasikaan, oli se tarrannut otteensa kiinni lujaa eikä päästänyt irti itsekseen.

Jos voi sanoa että aiemmasta masennustaustasta on jotakin ”iloa”, niin se että tiesin kokemuksesta tarvitsevani apua ja sain lähdettyä sitä hakemaan. Ja nyt täytyy nostaa hattua meidän työterveyshuollolle, koen että asiastani on otettu hyvä koppi enkä ole kokenut tulleeni vähätellyksi tai ohitetuksi. Jaksaminen ei ole vieläkään niin sanotusti normaalia, mitä normaali nyt sitten ikinä onkin, mutta elämä alkaa pikkuhiljaa voittaa. Sairausloma, keskustelukontakti ja lääkitys ovat saaneet kuuluisan valon tunnelin päässä taas syttymään. Enkä ole viime viikkoina enää esimerkiksi laittanut juustoa mikroon, joten sanoisin että keskittymiskykykin on lähtenyt paranemaan! Lukeminen on kyllä jäänyt pois päivittäisestä rutiinista ja se kyllä harmittaa, mutta kun ei siihen tällä hetkellä riitä paukkuja keskittyä niin minkäs teet.

Tällä hetkellä arkeen kuuluukin lomailevasta taaperosta huolehtimista, sekä päivittäisten ja viikottaisten arkiaskareitten priorisoinnista ja jaksamiseen sopivasta skaalaamisesta. Sekä omien ilonaiheiden etsimisestä, onnen tunteiden keräilemisestä pala palalta kohti parempaa vointia. Ehkä tämä romahdus herätti myös miettimään sitä kuka minä olen, ja mistä nautin – sen lisäksi että olen äiti. Ei sitä oikein haluaisi ajatella hukanneen itseään äitiyteen, mutta aika paljon aiempaa enemmän huomaan että voisin upottaa elämään myös ihan ikiomia juttuja. Ja olen kiitollinen siitä että Kalenterimania ja ihmiset tässä yhteisössä on yksi niistä asioista, jotka kuuluvat arkeen ja pitelevät pinnalla silloinkin kuin vain ajelehtii. Mutta en ole uponnut kokonaan, täällä kellutaan!

-Inka