Lähdin hyvin hämmentyneenä, mutta innostuneena viime vuoden puolella Ainoan järjestämään aamusivuhaasteeseen mukaan. Konsepti oli minulle täysin uusi, mutta kaunis vihko ja ajatus jostain täysin uudesta projektista saivat napattua kiinnostukseni nopeasti mukaansa. Sain upean vihkon käyttööni ja jäin odottamaan mielenkiinnolla tulevaa haastetta.
Haaste vaikutti alkuun hyvin kaukaiselta itselleni, mutta muutaman aamun jälkeen tulimme aamusivujen kanssa jo suht hyvin toimeen. Alun kankeus paistoi toistuvina manauksina sivuilla ja käden väsymys painoi useampaan otteeseen silmien lailla. Onnistuin kuitenkin pitämään rutiinia yllä ja nopeasti siitä muodostui jo hyvä startti aamulle.
Koin jo ensimmäisen viikon lopussa pieniä ahaa-elämyksiä omasta käyttäytymisestäni ja sen tajuaminen toi uutta virtaa arkeeni. Itsetutkiskelu tuntui sopivaan tahtiin sujuvalta, mutta joinain aamuina kirjoitusblokki tuntui naurettavan suurelta kynnykseltä ohittaa. Usein huomasin kynän kuitenkin liikkuvan tehokkaasti ja joinain päivinä olisin halunnut jatkaa kirjoittamista kolmen sivun ylikin. Minulle blokki tapahtui lähes aina ensimmäisen sivun kanssa, mutta seuraavat kaksi tulivat jo helpommin ulos.
Viimeisen viikon loppupuolella meillä sattui kissan kanssa huonosti ja jouduttiin useamman päivän sairaalarumbaan. Tällöin valvottujen öiden jälkeen ei aamusivuille ollut enää aikaa tai energiaa ja jouduin harmikseni laittamaan haasteen tauolle. Kissan toivuttua leikkauksesta, kuukauden päästä tikkien poistosta ja jälkihoidosta tartuin uudestaan kynään ja vein haasteen kunnialla loppuun. En tiedä oliko se kissadraaman aiheuttamaa tarvetta päästä purkamaan oloa vai omaa jääräpäisyyttä, mutta olin päättänyt hyvittää menetetyt päivät jälkikäteen. Haasteen jäädessä kesken oli nimittäin itselläni juuri hyvä sykli ja symbioosi kirjoittamisen kanssa, itsetutkiskelu oli todella mieluisaa. En halunnut päästää inspiraatiota lipumaan vaan pidin siitä kovaa kiinni.
Haasteen loputtua olen kirjoittanut satunnaisesti aamusivuja ja tavoitteenani on täyttää tämä vihko ainakin kokonaan. Aluksi kaukaiselta ja vähän turhankin haastavalta tuntuneesta haasteesta muodostui itselleni lämmin ja turvallinen tapa purkaa stressiä ja ahdistusta edes vähän. Se ’edes vähän’ on usein juuri eikä melkein riittävän paljon.
Postauksessa näkyvä vihko ja kortit on saatu yhteistyössä Ainoalta.
Aamusivut ovat kiinnostaneet minua jo erittäin pitkän aikaa. Pääni tuppaa täyttymään milloin mistäkin ajatuksesta ja rauhoittuminen sekä mielen tyhjentäminen on aina ollut omalla kohdallani suuri haaste. Päästessäni eroon yhdestä ajatuksesta, täyttää joku toinen tilan saman tien, ja oravanpyörä jatkaa pyörimistään.
Suurin kynnys aloittamiselleni on ollut suoraan sanottuna työni, jonka takia herätykseni soi lähtökohtaisesti joka arkiaamu neljältä. Vaikka olen saanut unirytmini käännettyä hyvin vastaamaan tätä aikataulua ajatus siitä, että herätystä olisi aikaistettava vielä enemmän, tuntui minusta, entisestä yökukkujasta, lähes mahdottomalta. Ainoan yhteistyö sopi kuitenkin juuri täydellisesti tähän hetkeen ja olen kiitollinen mahdollisuudesta lähteä haasteeseen mukaan.
Aamusivujen idea on todella yksinkertainen, sillä joka aamu kirjoitetaan kolme sivua tekstiä, ennen kuin tehdään yhtään mitään muuta. Ajattelin aluksi, että tämä vie aamustani varmaan puolisen tuntia, mutta ensimmäisenä aamuna yllätyin, kuinka hankalaa tekstin tuottaminen lopulta olikaan ja mieleni tahtoi harhailla: todellisuudessa aikaa kului lähes tunti. Varsinkin kahden sivun kohdalla tuntui iskevän ihan totaalinen blokki, josta pääsin kuitenkin yli.
Tekstin tuottaminen tuntui kuitenkin erittäin terapeuttiselta, sillä olin juuri haastetta edeltävänä viikonloppuna kokenut menetyksen, josta luonnollisesti sain tuntemuksiani kirjoitettua ylös. En ole koskaan ollut hyvä puhumaan tunteistani, saatikka sitten näyttämään koko maailmalle suruani, joten tämä on ollut minulle oiva työkalu purkaa nämä ajatukset paperille ilman, että kenenkään tarvitsee niitä koskaan lukea. Selkeästi tämä on auttanut jollain tasolla surutyön tekemisessä, mikä ei tietenkään ollut ensimmäisenä odotuslistallani, kun lähdin tähän haasteeseen mukaan.
Huomasin myös, että vaikka olenkin kirjoittanut paljon käsin, en ole tottunut lainkaan tällaisiin tunnin rutistuksiin ja käteni onkin lähtökohtaisesti puolessa välissä tuntunut hieman turralta. Nyt ensimmäistä kertaa tänä aamuna (tätä kirjoittaessani on torstai) sain kaikki kolme sivua kirjoitettua ilman ensimmäistäkään käsiongelmaa.
Käytän yleensä myös varsin ohutkärkisiä kyniä kalenteritouhuissa, mutta aamusivujen kanssa huomasin kaipaavani hieman paksumpaa kirjoitusjälkeä oman käsialani ollessa varsin pientä printtiä. Olen myös joutunut päästämään irti siitä pakonomaisesta ”kirjoitusjäljen on pakko olla suoraa” -fiiliksestä, sillä saamani Mantra Collectionin vihko on nimenomaan blankoilla sivuilla, jotta pienimmätkin häiriötekijät ovat poistettuna. Huomaan tosin tukeutuvani edellisen sivun rivityksiin, jotka aavistuksen kuultavat sivulta läpi, vaikka en edes tietoisesti lähtenyt niin tekemään. Näin kiinni ilmeisesti olen siinä, että rivien on oltava suoria, että tiedostomattani lähden etsimään edes yhtä linjaa, mitä seurata.
Tähän linjojen suoruuteen liittyy vahvasti myös, ainakin omalla kohdallani, käsialan siisteys. Olen tehnyt joskus jopa sitä, että kirjoitan kaiken uusiksi, mikäli käsialani ei ole miellyttänyt omaa silmääni. Aamusivujen kohdalla olen joutunut jättämään kirjoitusvirheitä jälkeeni, olen viivannut yli epäonnistuneen sanan tai ajatuksen, enkä ensimmäisenä ajatellut nappaavani korjausteippiä peittääkseni tämän virheen. Oma käsialani, jolla näitä sivuja olen kirjoittanut, ei muistuta lainkaan sitä käsialaa, jonka miellän omakseni, vaan jostain syystä näen siinä oman äitini pyöreät kirjoitusjäljen ja tavat yhdistää nämä kirjaimet.
Vaikka haastetta on kulunut nyt tähän mennessä vasta neljä päivää, nautin erittäin paljon tästä kokemuksesta. Tämän postauksen tullessa ulos, on ryhmässä pyörivä haaste juuri päättynyt. (Mikäli haluat hypätä haasteeseen jälkikäteen, linkki Ainon pitämään liveen löytyy täältä, koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa!) Tällä hetkellä olen kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että haluan jatkaa aamusivujen parissa ja haastaa itseäni edelleen, jotta pääsisin irti kahleistani ja siitä sisäisestä kriitikostani.
Vielä toistaiseksi ei ole tullut päivää vastaan, jolloin aamusivut olisivat jääneet kirjoittamatta. Se päivä on kuitenkin pakostikin tulossa vastaan jossain vaiheessa ja toivon vain itseltäni siinä vaiheessa armollisuutta: sitä etten jäisi soimaamaan puuttuvaa päivää, vaan jatkaisin seuraavana päivänä kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Ovatko aamusivut tuttu asia? Oletko kiinnostunut kokeilemaan? Suosittelen lämmöllä heittäytymään mukaan haasteeseen. Itse olen erittäin kiitollinen siitä, että sain itselleni vihdoin sen ”tekosyyn”, jonka varjolla sain itseni pakotettua tähän projektiin. En malta odottaa, mitä kaikkea hyvää saan vielä aamusivuista irti, jonka takia ainakin allekirjoittanut aikoo jatkaa sivujen kirjoittamista pidempääkin. Vaikka joka aamu ei olisi herkkua, niin kunhan muistaa, että teen tätä vain itselleni ja se on oikeasti minulle hyväksi, jaksaa toivottavasti niinä huonoinakin aamuina hypätä sängystä ylös suoraan sivujen kimppuun.
Ja hei, muut aamusivuihin liittyvät postaukset löydät täältä! Ihanaa alkanutta viikkoa!
