Avainsana: maniataival

Ajatuksia ja oivalluksia Kalenterimaniasta

Uuden vuoden alussa on hyvä hetki pysähtyä miettimään, mitä kaikkea tämä kalenteriharrastus ja erityisesti Kalenterimania ovat minulle tässä vuosien aikana tuoneet.

Löysin tieni Kalenterimanian Facebook-ryhmään joskus alkusyksystä 2017. Todella vaikea uskoa, että siitä on toisaalta jo niin kauan, mutta silti vasta niin vähän aikaa. Oliko elämää ennen Kalenterimaniaa? No olihan sitä, mutta silloin en vain tiennyt paremmasta!

Olen aina ollut ulospäinsuuntautunut ja sosiaalinen ihminen, mutta samaan aikaan hyvin arka uusissa tilanteissa ja uusien tuttavuuksien kanssa. Sama tapahtui, kun liityin Kalenterimaniaan. Pitkään lähinnä seurailin keskusteluja kommentoimatta mihinkään. Mietin jopa jokaista tykkäystä erikseen. Mitä ne kertoisivat minusta ihmisenä?

Kalenterimania on ensimmäinen ja ainut Facebook-ryhmä tai ylipäätään internetyhteisö, jossa olen lopulta uskaltautunut avaamaan suuni ja pikkuhiljaa olemaan kuin kotonani. Näin reilut kaksi ja puoli vuotta myöhemmin tuntuu suorastaan hassulta, etten aluksi meinannut uskaltaa sanoa mitään tai ottaa osaa keskusteluihin. Nykyään kun en malta juurikaan pysytellä hiljaa!

No mitä sitten olisin menettänyt, jos en olisi uskaltanut ruveta osaksi tätä hienoa yhteisöä? Tämä on helppo kysymys, johon on useampi vastaus. Aloitetaan ihmisistä. Ryhmä on täynnä mahtavia ja lahjakkaita persoonia, joihin minulla on ollut ilo tutustua. Osaa näistä tyypeistä voin kutsua ystävikseni ja se jos mikä on hienoa. Minä kun kuulun niihin ihmisiin, jotka ovat sitä mieltä, että ystäviä ei voi koskaan olla liikaa. Usein sitä myös tuppaa ajattelemaan, että merkittävät ihmissuhteet solmittiin jo viimeistään opiskeluaikana eikä sitä enää näin myöhemmin löydä uusia ystäviä. Tuo ajattelutapa on väärä, ja sen olen myös saanut tässä parissa vuodessa itse huomata.

No mistä muusta olisin jäänyt paitsi? En olisi päässyt kokemaan sitä ainutlaatuista yhteisöllisyyttä, joka Kalenterimaniassa vallitsee. On aivan käsittämättömän hienoa, miten niin monet samanhenkiset ihmiset ovat päätyneet yhteen paikkaan, ja miten niin monet manialaiset päivittäin inspiroituvat toisistaan ja samalla inspiroivat itsekin muita. Itse en muista kokeneeni tämän tasoista inspiroitumista montaa kertaa aiemmin elämässäni.

Kalenterimaniassa oleminen on myös opettanut minulle aivan valtavasti itsestäni. Olen oppinut nauttimaan pienistä onnistumisista ja olemaan ylpeä tekemisistäni. Olen uskaltanut kokeilla uusia juttuja askartelun saralla ja olen oikeastaan löytänyt koko käsillä tekemisen ilon. Minä kun en ole koskaan ollut kovin kätevä käsistäni ja koulussa tehtävät askartelut ja käsityöt ovat olleet lähinnä pakkopullaa. Nyt kuitenkin saatan löytää itseni tekemästä shakereita tai laminoimasta taskuja traveler’s notebookiin. Olen jopa osallistunut ryhmässä doodle challengeen eli piirtämishaasteeseen, vaikka piirtämistaitoni ovat suorastaan olemattomat.

Aina välillä katson hieman kateellisena muiden tekemisiä ja harmittelen, kun en itse osaa tehdä vastaavia. Kiitos ryhmän monenkirjavan harrastajajoukon muistan kuitenkin yleensä, että on olemassa yhtä monta tapaa harrastaa kuin on harrastajiakin. Koko tämän tekemisen hienous taitaa piillä juuri siinä.

Mukavaa alkanutta vuotta kaikille! 

-Carita 

Harrastuksen haasteet – Inka

Piia, AJ ja Milja ovat ennen itseäni jo pohtineet omalla kohdallaan harrastuksen haasteita. Nimetyiksi on tullut ihanien tarvikkeiden käyttäminen, tuunauskamojen mukana kuljettaminen ja oman tyylin löytäminen, sekä sille uskollisena pysyminen. Ja hitsi, voin sanoa että jokainen noista postauksista aiheineen herätti allekirjoittaneessakin myötäelävää hyminää; ”jep, kuulostaa tutulta”. Tarvikkeiden käytön ja kuljettamisen suhteen voisin kuitenkin sanoa, että ehkä tässä aletaan kohta kolmen vuoden mania-taipaleen jälkeen olla selvemmillä vesillä. Aikaa se on vienyt, mutta pikkuhiljaa on alkanut iskostua päähän se fakta, että käytettäväksihän niitä tarvikkeita hankitaan. Ja tulee nykyään jopa käyttäydyttyä tämän ajatuksen mukaisesti! Ainakin suurimmaksi osaksi aikaa..

Kuljettamisongelmat ovat myös kokemuksen myötä pienentyneet, ja miittiin tai reissuun koristeiden ja muiden tarvikkeiden pakkaaminen aiheuttaa aiempaa vähemmän harmaita hiuksia. Vaikka muutamia tuppoja tulee ehkä edelleen nyittyä kuontalosta irti kun tekee elämää suurempia päätöksiä sen suhteen, että mitkä washi-rullat juuri tänään ansaitsevatkaan tulla otetuiksi mukaan. Ovathan nämä sentään isoja kysymyksiä, hih.

Eniten ongelmia aiheuttaa nykyään itselleni Miljankin mainitsema haaste – kuinka muistaa shoppailuinnostus-puuskissa vaaleanpunaiset ostoslasit silmilläkin se oma tyyli, ja pysyä realistisena siitä mitä oikeasti itse käyttää. Kalenterin ja ehkä bujonkin osalta tämä oli jo hetkellisesti hallinnassa tuossa viime vuoden puolella, mutta sitten.. sitten tuli art journal. Art journal, johon olen oppinut käyttäväni myös sellaisia värejä, joille en muussa elämässä lämpene välttämättä lainkaan. Art journal, johon JOPA MINÄ _LEIMAILEN_. Art journal, joka aiheuttaa jatkuvasti tällä hetkellä jostain tavarasta luopumista miettiessäni ajatuksen ”mutta mitä jos tätä haluaisikin myöhemmin käyttää art journaliin..?”. Kalenterini sivuilla ei oikeastaan juurikaan vintage-tyyliä tai yltiöromanttisia hörhelöitä nähdä, mutta art journaliinhan niitä kyllä voisi kokeilla.. Mitenköhän muuten tuo vihreä väri, pitäisiköhän kokeilla kokonaan vihreää sivua art journaliin..? Aaaargh! Ymmärtänette idean.

Siispä jos oikein lyhyesti ja ytimekkäästi pitäisi nyt muotoilla yhteen lauseeseen, että mikä on suurin harrastus-haasteeni tällä hetkellä, menisi se jotakuinkin seuraavanlaisesti; Art journalin aloittaminen nollasi edistymisen oman tyylin löytymisessä – harrastuksen haasteet ovat alkaneet alusta!

♥, Inka