Avainsana: Mambi

Mikä niissä tilauksissa oikein kestää?

Sitä moni asiakkaani varmasti pohtii.
Nyt avaudun hieman ja kerron miksi ulkomailta tilaamisessa kestää.

Otetaan vaikka MAMBI ( Me And My Big Ideas, Happy Plannereiden tuottaja) esimerkiksi.
MAMBIn tuotteille on todella kova kysyntä ympäri maapalloa ja heidän resurssinsa eivät aina riitä toimittamaan tuotteita kaikille. Itsekkin ihmettelen miten heillä ei ole tarpeeksi tavaraa. Noin isolla yrityksellä pitäisi olla varastot aina täynnä.
Uskon, että siihen on järkevä syy ja niinhän siihen onkin.
Monesti yritykset tilaavat tuotteita tuottajalta samaan aikaan ja heidän varastonsa tyhjenevät hetkessä. Näin tapahtuu monesti, kun on esimerkiksi lanseerattu uusia tuotteita. Uusille tuotteille on vaikea arvioida oikea myyntimäärä ja se johtaa tuotteiden loppumiseen varastosta.
Ongelma tässä on se, että kun tuotteet loppuvat varastosta, niitä pitää teettää lisää. Ja se vie aikaa.

MAMBI teettää tuotteensa Kiinassa, Kiinasta tuotteet toimitetaan USA:an ja sieltä taas muualle maailmaan.
Toimitusprosessi on aikaa vievä ja se on yksi iso syy miksi tänne myös tuotteiden toimituksessa kestää. Lajittelut ja pakkaamiset joka paikassa vievät aikaa.
Välillä myös toimituksessa sattuu virheitä tai posti hävittää paketit, minulla on monesti osa paketeista jäänyt seilailemaan milloin minnekkin. Sitten, kun kaikki paketit eli tuotteet saapuvat tarkistan tuotteiden tilan ja määrän jonka jälkeen pääsen lisäilemään tuotteita verkkokauppaan.

Tuotteiden lisääminen verkkokauppaan on myös isohko prosessi, se vie minulta eniten aikaa. Aloitan prosessin etsimällä tuotteille hyvät valmiit kuvat ja jos niitä ei löydy, niin kuvaan itse. Nykyään onneksi tuotemerkeiltä löytyy hyviä kuvia joita saan ottaa käyttööni.

Kuvien etsimisen ja lataamisen jälkeen lisäilen uuden tuotteen verkkokauppaan. Lisäilen tuotteelle tuoteselosteen, mitat, painon, varaston määrän ja hieman hakusanoja. Yleensä julkaisen uudet tuotteet verkkokaupassa parin päivän sisällä niiden saapumisesta.

Tilailen tuotteita varastoon 1-3 kertaa kuussa, riippuen ihan siitä onko ennakkotilauksia kertynyt tarpeeksi tai onko muuten tarvetta varaston täytölle.

Itse postitan tilauksia pääsääntöisesti päivittäin, mutta välillä lapseni sairastuessa tai jonkun muun syyn takia postitus viivästyy yhdellä tai kahdella päivällä. Onneksi noita päiviä sattuu hyvin harvoin. Yritän kuitenkin parhaani, jotta asiakas saisi paketin käsiin mahdollisimman pian.

Otan mielelläni tuotteiden ennakkovarauksia vastaan. Tällä hetkellä pystyn tilaamaan oikeestaan mitä vaan kalenterin tuunaukseen sopivia tuotteita. Toivottavasti tämä postaus selventää teille sitä, miksi tuotteiden toimitukset välillä venyvät.

Tilauksen voi lähettää sähköpostilla [email protected] osoitteeseen.

Ilmoitan kyllä jos ennakkotilauksesi venyy 😉

Kiitos, kun jaksoit lukea postauksen ja kiitos tuesta <3

Terkuin,
Omziin, Chic Company
www.chiccompany.fi

5. tärkeintä tavaraa girlbossin työpöydällä

Vietän melkein puolet päivästä työpöydän ääressä ja minulle on tärkeää, että työpöytä sekä työtila ovat viihtyisiä. Olen viimeisen vuoden tehnyt töitä keittiön pöydältä ja milloin mistäkin, mutta ei se ole työntekoa estänyt. Olen niin iloinen ja kiitollinen uudesta työtilasta, josta olen saanut yllättävän määrän lisäpuhtia työpäiviin. (Työtilasta lisää toisessa postauksessa)


Vaikka tietokone ja puhelin ovat kaikista tärkeimmät työvälineet yrittäjälle, en silti selviäisi päivistä ilman kalenteria.
Kalenterista löytyy kaikki tärkeät suunnitelmat, muistilistat, tehtävälistat jne…

Minulle ehdottomasti 5 tärkeintä työpöydällä olevaa tavaraa ovat:


1. Webster’s Pages Color Crush A5 kalenteri
2. American Crafts kultaiset sakset
3. Washiteipit
4. MAMBI tarrat
5. Happy notes muistilaput

Kiitos, kun jaksoit lukea!

Xo Omziin (Chic Company)