Avainsana: maalaaminen

Itsetehdyt vesivärit

Vesivärien tekeminen itse on mukavaa puuhaa ja näin kesällä vähän hikistäkin. Se alkuun todettakoon, ettei tämä tule edullisemmaksi kuin valmiiden ostaminen, ainakaan pienien erien tekeminen. Itse innostuin kokeilemaan vesivärien tekoa, koska halusin päästä sekoittelemaan eri pigmenttejä ja ajatuksena vesivärien teko kuulosti mukavalta. Olen tehnyt itse myös saippuoita useamman vuoden, joten tämä tuntui hyvältä jatkolta. Vesivärien teko ei kuitenkaan vaadi mitään ennakko-osaamista, vähän perehtymistä asiaan kylläkin. 

No, mitäs ne vesivärit sitten oikeastaan ovat? Vesivärit koostuvat kahdesta aineesta, pigmentistä ja sidosaineesta. Pigmenttejä myydään valmiina jauheina, joiden hinta vaihtelee pigmentistä riippuen, muutamasta eurosta per 100g hyvinkin kalliisiin. Näistä voi hankkia omaan budjettiinsa sopivan hintaisia. Sidosaineita on valmiita seoksia, joita saa taideliikkeistä tai sitten sidosaineen voi tehdä itse. Minä olen tehnyt alusta asti sidosaineen itse. Sidos aineen pääraaka-aine on arabikumi. Arabikumia saa kiteinä tai jauheena, joka liuotetaan veteen ohjeen mukaan, ja suodatetaan tarvittaessa harson läpi. Suodatus on hermoja koettelevaa puuhaa, ja itse ainakin aion ensikerralla hankkia niin puhdasta arabikumia, ettei sitä tarvitse suodattaa. Arabikumin lisäksi sidosaineessa on kosteudensitojaa, glyserolia, hunajaa ja siirappiakin jossain netin reseptissä käytettiin. Glyseroli ja hunaja saavat myös vesivärin liukenemaan paremmin. Neilikkaöljyä olen laittanut homeenestoaineeksi, sitä suositeltiin useissa lähteissä internetiä selatessani. Härän sapella saa lisättyä vesivärin kiinnittyvyyttä alustaansa, itse en ole tätä vielä kokeillut. Jos näiden kanssa ei kiinnosta puljailla tai haluaa vain kokeilla vesivärien tekemistä, kannattaa ostaa valmista sidosainetta.  

Sidosaineen ja pigmentin lisäksi tarvitaan työvälineitä (kuva 1.) Pigmentti hangataan sidosaineeseen kiinni, joten siihen tarvitaan lasinen työkalu, englanniksi ”muller”, suomeksi en sille nimeä löytänyt. Alustan pitää olla myös lasisen työkalun kestävä, joten karkaistu lasilevy on paras, itselläni on turvalasia. Netistä löytyneiden huhujen mukaan myös kivinen keittiötaso käy hyvin ja lasinen kynttilän jalka, jossa on tasainen pohja. Itse en omista kumpaakaan, joten tilasin lasipulikan ja ostin lasiliikkeestä jämäpalan turvalasia. Lasin alle laitoin palan liukuestemattoa, jotta lasilevy ei liiku pöydällä. 

Ja tähän väliin turvallisuudesta. Tarkasta aina käyttämiesi kemikaalien varoitusmerkit! Jotkin pigmentit saattavat olla esim. ympäristölle vaarallisia, jolloin niitä ei saa kaataa viemäriin ja ne tulee hävittää jätelaitoksen ohjeiden mukaan. Neilikkaöljy on karsinogeeni, joten älä käsittele sitä paljain käsin. Jos et tiedä, onko käyttämäsi aine turvallista voit hakea googlesta ”käyttöturvatiedote (aineesi)” tai ”safety data sheet (aineesi englanniksi)”. Vaikka et löytäisi juuri oman purkkisi valmistajan turvatiedotetta ei se haittaa, muidenkin valmistajien vastaavat ovat tarpeeksi lähellä. Laborantin vinkki: käyttöturvatiedotteella eli ktt:lla tai sds:llä löydät myös kotisi kemikaalien turvalliset käyttöohjeet. Neilikkaöljyn turvallisuustiedote löytyy tästä ja heti sivulla 2 näkyy varoitusmerkit, ne on aina listattu alkupäähän käyttöturvatiedotteissa. Varoitusmerkit kertovat tuotteesta jo aika paljon, tai se että niitä ei ole ollenkaan (eli aine on täysin turvallista.) Pigmenttipöly on myös todella hienoa, joten itse käytän hengityssuojainta käsitellessäni kuivaa pigmenttijauhetta. Hienojakoinen pöly on haitallista keuhkoille. Kun se on sekoittunut sidosaineeseen, poistan hengityssuojaimeni.

Työturvallisuuden jälkeen voidaan siirtyä itse tekemiseen! Pääsääntöisesti sidosainetta ja pigmenttiä sekoitetaan 1:1. Teen pigmentistä keon, jonka päälle valutan pigmentin (kuva 2) ja sekoittelen leivontanuolijalla, kunnes pigmentti on kostunut ja seos on muuttunut mönjäiseksi.  

Palettiveitsi olisi kai paras työväline, mutta leivontanuolijalla olen itse mennyt. Tässä vaiheessa tarkistan alustavasti pigmentin sävyn, jos kyseessä on pigmenttiseos, ja lisään tarvittaessa pigmenttiä (ja sidosainetta, jotta suhde säilyy.)  Sitten alan hieroa lasipulikalla (kuva 3.) Välillä testaan siveltimellä vesiväripaperille tekemääni vesiväriä, sävyä, vesivärin kiinnittymistä paperiin ja värin laimentamista vedellä. Luonnonpigmentit (okrat, umbrat, siennat) kiinnittyvät helpommin sidosaineeseen kuin synteettiset pigmentit eli niitä ei tarvitse hieroa niin kauan kiinni sidosaineeseen. 

Vesivärin teon olen lopettanut, kun testaamalla vesiväriä väri on vesiväripaperilla selvästi kiinnittynyt sidosaineeseen eivätkä pigmentit erotu toisistaan ja sidosaineesta. Myös seoksen koostumus alkaa muuttua sitkommaksi. Lopuksi vesiväri kaavitaan vesivärinappiin tai pieneen purkkiin (kuva 4.) Huomaathan, että kaikkea ei saa talteen, vaan osa vesiväristä jää työvälineisiin. Eli jos lähtöaineita on yhteensä 50ml, ei lopputuloksena ole 50ml valmista vesiväriä. Lopuksi annan vesivärin kuivua tai voi sitä vaikka heti käyttää ja alkaa maalaamaan! 

Itse olen huomannut, että erilaiset sidosainekoostumukset saavat vesivärit kuivumaan eri tavoin. Osa on kuivunut nopeasti, mutta halkeillut enemmän ja ilmakuplia on muodostunut. Toiset taas ovat kuivuneet vaikka kuinka pitkään, mutta lopputuloksena on ollut kaunis ja tasainen vesivärinappi. Ulkonäköpoikkeavuuksista huolimatta lopputuloksena on kuitenkin toimiva vesiväri. 

-Enni