Avainsana: luontoaiheet

Inspiroidu toisesta ylläpitäjästä – Carita

Postauksessa näkyvä kalenteri on saatu yhteistyössä Ajastolta.

Tällä kertaa torstaihaasteen aiheena oli inspiroitua toisesta ylläpitäjästä. Minun kohdallani arpaonni osui ihanaan Aliisaan, joka voisi itsessään jo löytyä mielestäni sanakirjasta sanan inspiraatio kohdalta. Kun ajattelen Aliisaa, mieleeni tulee välittömästi muutama asia. Ajattelen Ajaston kalentereita, luontoa ja loputonta luovuutta. Näistä elementeistä päätin siis lähteä liikkeelle.

Toteutin tämän haasteen Feel Good -lukuvuosikalenteriin. Se tuntui luontevalta, koska tiedän Aliisan kokeilleen ennakkoluulottomasti erilaisia Ajaston kalentereita ja pitäneen niistä. Toinen selkeä tähän harrastukseen liittyvä asia, jonka yhdistän Aliisaan, on art journal. Art Journalin tekeminen ei kuitenkaan itselleni tuntunut niin luontevalta, että olisin siihen nyt uskaltanut lähteä. Päätin tuoda tätä aspektia mukaan toisella tavalla eli yhdistelemällä erilaisia välineitä ja tekotapoja tämän kalenteriaukeaman tekoon.

Aliisa on minun silmissäni sellainen taiteellinen, luonnon keskellä asuva keijukainen, joka näkee aina jotain kaunista kaikkialla. Tämän ajatuksen siivittämänä lähdin toteuttamaan aukeamaa. Koska halusin käyttää sen tekoon erilaisia välineitä, aloitin guassiväreillä. Sekoitin maaleilla kauniin vaaleahkon vihreän sävyn ja roiskin maalia ympäri aukeamaa. Vihreää siksi, että halusin luontoteeman olevan vahvasti läsnä. Maaliroiskeet toivat myös itselleni mieleen Aliisasta huokuvan välittömyyden ja vapauden tunteen.

Jokainen, joka on Aliisan omia kalenteriaukeamia viime aikoina nähnyt, on nähnyt niissä myös washiteippiä. Senpä takia olikin luontevaa tarttua seuraavaksi pariin erilaiseen teippiin. Halusin teippivalinnoillani ilmentää sekä jo mainittua luontoa että Aliisasta huokuvaa rauhallisuutta ja kärsivällisyyttä. Sen takia valitsin neutraalin sävyisen ruutukuvioisen ja sen kaveriksi luonnonkasviaiheisen washin.

Tätä haastetta ideoidessani muistin yhtäkkiä omistavani yhden keijuaiheisen leimasimen. Ajatus tuli minulle mieleen täysin tyhjästä ja koska en ole pitkään aikaan leimaillut yhtään mitään, en edes tiennyt mistä löytäisin kyseisen leimasimen. Olin kuitenkin jo päättänyt, että minun täytyy saada se osaksi tätä haastetoteutusta, joten käytin hyvän tovin sitä etsiessäni. Onneksi se lopulta löytyi. Keijukainen tosiaan kuvastaa minulle Aliisaa ja se oli tärkeä osa tätä aukeamaa. Samalla sain taas yhden materiaalin/tekotavan lisää tähän toteutukseen.

Keijujen jälkeen aukeama alkoi jo olla aika lailla sitä mitä toivoinkin, mutta jotain vielä puuttui. Niinpä jatkoin varastojeni penkomista ja törmäsin lintu- ja syysteemaisiin irtotarroihin. Laitoin aukeamalle pari lintua ja pari sientä sekä pienen pupun luodakseni eheämmän metsämaiseman.

Lopputulos kuvastaa sitä, millaisena näen Aliisan: keijukaismetsässä asustelevana rauhallisena ja uteliaana luonnonlapsena, jolla on herkkä ja luova taiteilijan sielu ja mielenmaisema. Kunpa vain osan siitä luovuudesta ja taiteellisuudesta voisi purkittaa ja jakaa meille muille!

Kalenterimanian ystäväkirja – Anja

Nimi, Ikä, Sijainti
Anja 32v, Keski-Suomi

Miten löysit Kalenterimanian?
Muiden kalenterituunausaiheisten fb-ryhmien kautta

Kolme tarviketta, joita ilman et tule toimeen kalenteria tuunatessa?
Hyvä kynä, washia, ja ennenkaikkea omaa aikaa ja rauhaa taaperoarjen keskellä

Tarrat vai washit?
Washit, sillä niitä ei tarvitse säästellä samoin kuin tarroja 😀

Lempikynäsi?
Zebra Sarasa Vintage 5 Push Clip Gel Pen! Näitä mulla on kaikissa väreissä ja useampi!

Lempiwashiteippisi?
Kuvan aukeamalla käytetyt. Joku kukkawashi mistä en muista merkkiä, Krimgen, Aiko Fukawa, BGM bunny, OURS wayfarer, Ponchise karhunvatukat

Mikä oli ensimmäinen kalenteri, jota muistat tuunanneesi?
Itse tehty kalenteri/bujo

Pidätkö samoista väreistä, teemoista ja elementeistä muutenkin elämässä kuin mistä kalenterituunauksessa tykkäät?
Kyllä… Värikkyys ja luonto, sekä toisaalta kauneus/rauhallisuus/harmonia ja sopivissa määrin synkkyys ja leikkisyys.

Teetkö kalenterimerkinnät etukäteen vai jälkikäteen?
Kuukausikalenterinäkymään etukäteen (aikatauluasiat), viikkoaukeamille jälkikäteen (päiväkirjamaisempi)

Onnistumisesi kalenteriharrastuksessa?
Rentous tehdä tai olla tekemättä, ja ennenkaikkea rentous sen suhteen että ei ole mitään paineita siitä miltä minkään pitäisi näyttää vaan tekemisestä voi nauttia täysillä ja lopputuloksesta iloita joka tapauksessa. Tämä harrastus on myös auttanut rentoutumaan maalausharrastuksessa, jolloin ei tarvitse jättää tekemättä/maalaamatta vain koska pelkää että jos ei tulekaan hyvä.

Kalenterirauhani näyttäisi…
Tältä kuin nyt, samanlainen kalenteri ollut mulla jo useamman vuoden ja on itselle juuri sopiva.

Unelmakalenterini olisi…
Tämä mulla oleva OURS Research Journal <3 Unelmatilanteessa ehtisin ja jaksaisin tuunata ja kirjoittaa enemmän kuin nyt… Melkeinpä jäänyt tuo päiväkirjamaisempi osio tyhjäksi tältä vuodelta lähes kokonaan…

Mikä on paras asia Kalenterimanian yhteisössä?
Tsemppaava ilmapiiri.

Terveiset muille harrastajille:
Heittäydy tekemään omalla tavallasi, ja älä pelkää tekeväsi jotenkin väärin tai rumaa <3 Itse tekeminen on niin hauskaa, ja tehdessä myös ne taidot/tarkkuus voi päästä karttumaan.