Avainsana: leuchtturm 1917


kesä
2020

Kirjoittamisen merkitys omassa arjessa

categories: Maanantaimania

Postauksessa näkyvä muistikirja ostettu alennuskoodilla Suomalaisesta Kirjakaupasta.

Haluan käyttää tämän postausvuoron kertomalla teille asiasta, josta on tullut minulle lyhyessä ajassa todellinen henkireikä. Jotkut kutsuvat sitä journalingiksi, jotkut päiväkirjan kirjoittamiseksi, jotkut joksikin muuksi toteutustavasta riippuen. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Itse kutsun sitä vähän miksi milloinkin, mutta nimitystä tärkeämpää on se, mitä se on minulle antanut. 

Olen aina kirjoittanut paljon. Kaapin perukoilta löytyy iso kasa täytettyjä päiväkirjoja vuosien varrelta, sekä erilaisia runovihkoja. Tietokoneen syövereistä löytyy valmiita ja keskeneräisiä tekstejä ihan laidasta laitaan. Välillä kuitenkin elämä vie niin tyystin mukanaan, että sitä kuin huomaamattaan luopuu jostakin itselleen ennen kovin tärkeästä. Niin kävi minullekin. Mitä vanhemmaksi kasvoin, sitä epäsäännöllisemmin enää kirjoitin. Kokonaan en ole missään vaiheessa sitä lopettanut, mutta olen useamman kerran tuntenut suurta haikeutta miettiessäni, miten pieni tila sille on elämässäni jäänyt. Traveler’s Notebookin välissä oleva, satunnaisesti lisätäytettä saanut runovihko, oli pitkään ainut kirjoittamisen muoto jota jaksoin ylläpitää. 

Jossain kohtaa termi journaling kantautui korviini ja alkoi näkyä Kalenterimanian Facebook-ryhmän seinälläkin jatkuvasti. Toteutustapoja oli tietysti yhtä monta kuin tekijöitäkin. Kauniisti koristellut muistikirjojen aukeamat, jotka myöhemmin täyttyisivät tekstistä, inspiroivat minua valtavan paljon. Olin jo pitkään halunnut kokeilla Leuchtturm1917-muistikirjaa, mutta koska en enää säännöllisesti bujoile, en keksinyt mitään riittävän hyvää käyttätarkoitusta sille. Nyt tietysti näin tilaisuuteni vihdoin tulleen ja kävinkin ostamassa vaaleanvihreän pistesivuisen Letun Suomalaisesta Kirjakaupasta. Tämän jälkeen uppouduin tuntikausiksi Pinterestiin ja suorastaan ahmin silmilläni toinen toistaan kauniimpia inspiraatiokuvia, jotka ehdottomasti halusin nähdä oman muistikirjani sivuilla. Tulostin muutaman kuvan ja lähdin varovasti kokeilemaan. 

Nyt, noin kaksi ja puoli kuukautta myöhemmin, olen kirjoittanut muistikirjaan joka päivä. En siksi, että haluan väkisin ylläpitää uudelleen löytämääni tapaa tai siksi, että se on nyt muodikasta. Teen sitä siksi, että saan siitä joka kerta jotain. Aukeamien koristelu on mielestäni rentouttavaa, ja tässä tapauksessa se tapahtuu hyvin matalalla kynnyksellä. Fiiliksestä riippuen voin käyttää koristelussa milloin mitäkin, kuten tulostettuja kuvia, washiteippiä, tarroja, leimasinmusteita tai die cutseja. Joskus tekee mieli koristella enemmän, joskus vähemmän. Yleensä en mieti asiaa etukäteen, vaan valitsen joitain elementtejä, jotka sitten asettelen aukeamalle jotenkin. 

Itse kirjoittamisesta on muodostunut minulle henkireikä, kuten alussa totesin. Oma kirjoittamiseni taitaa olla kaikkein lähinnä päiväkirjan kirjoittamista, mutta en ole toisaalta kokenut tarpeelliseksi sen enempää lokeroida sitä mihinkään. Joskus kirjoitan enemmän mitä minäkin päivänä on tapahtunut, joskus taas teksti sisältää enemmän tajunnanvirtaa ja ajatusten purkua. Olen tehnyt kirjoittamisesta itselleni välineen käsitellä päässäni pyörivää kaaosta,  kiireistä arkea sekä kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä. Olen kirjoittanut niin ahkerasti, että olen jopa onnistunut kuluttamaan musteen loppuun jo useammasta käyttämästäni kynästä! 

Rakas Lettuni on myös alkanut voida varsin paksusti, vaikka sivuja on edelleen paljon jäljellä. Vaikka tilaa on, olen jo alkanut mielessäni pohtia seuraavan muistikirjan värivalintaa. Nyt jo nimittäin tiedän, että seuraava on tulossa. Tiedän myös, että haluan jatkaa Leuchtturmilla, koska en muista milloinkaan ihastuneeni mihinkään muistikirjaan yhtä palavasti. 

Jos joskus jää yksi päivä välistä tai tulee pidempi jakso, kun en ehdi tai jaksa kirjoittaa, ei maailmani kaadu siihen. Tärkeintä nimittäin on löytää ne asiat, jotka palvelevat parhaiten omia tarpeita ja omaa elämää. Toistaiseksi olen kokenut hyvin tärkeäksi löytää jokaisesta päivästä sen pienen hetken, kun istahdan alas, otan kynän käteen ja annan ajatusten viedä. Se voimaannuttaa. 

-Carita                            


touko
2020

Voimasana – Carita

categories: Throwback

Kaupalliset yhteistyöt – Postauksessa esiintyvä muistikirja on ostettettu alekoodilla Suomalaisesta Kirjakaupasta. Postauksessa näkyvä keijuleimasin on ostettu alekoodilla Käsitellen-verkkokaupasta.

Ylläpidon tämänhetkisen  haastepostauksen teemana on voimasana, ja minä sain kunnian päättää tämän haastekierroksen. Sanakseni valikoitui rohkeus. Kun sitä minulle ehdotettiin, tuntui se hyvin sopivalta sanalta monestakin syystä. 

Olen aina ollut innokas kokeilemaan uusia asioita. Tätä on kuitenkin varjostanut takaraivossa jatkuvasti kummitteleva ajatus siitä, etten ole tarpeeksi hyvä enkä kuitenkaan osaa. Pelkään siis epäonnistuvani jo ennen kuin olen edes aloittanut. Näin oli myös tämän postauksen kohdalla. Kun lähdin toteuttamaan aukeamaa journaling-käytössä olevaan Leuchtturm1917-muistikirjaani, en tiennyt ollenkaan mitä olen tekemässä. Se olikin ensimmäinen askel – olla riittävän rohkea hyppäämään tuntemattomaan ja toteuttamaan itseään sen kautta mikä tuntuu hyvältä, oli lopputulos mikä tahansa. 

Halusin ottaa tähän postaukseen lähtökohdaksi jonkin uuden asian, jota vasta opettelen. Niinpä päätin aloittaa leimailulla ja musteilla. Kaiken uuden kanssa pitää uskaltaa aloittaa jostain. Minä vasta koitan hahmottaa leimaamisen tekniikkaa, musteiden käyttäytymistä ja sabluunoilla ja leimoilla toimimista. Edessä on siis varmasti monta yritystä ja erehdystä, mutta ajan kanssa se toivon mukaan kantaa hedelmää. 

Uskaltamisen ja yrittämisen ohella, rohkeus merkitsee minulle myös rohkeutta olla oma itsensä kaikkine puolineen. Myös kaikki viat, kaikki ne luonteenpiirteet ja ulkoiset ominaisuudet, joihin en ole itsessäni tyytyväinen, ovat osa minua. Sitä olenkin yrittänyt vähitellen opetella – hyväksymään itseni sellaisena kuin olen. Käsillä tekemisessä se ehkä korostuu siinä, että tekee rohkeasti omaa juttuaan miettimättä mitä muut ajattelevat. Sillä ei pitäisi olla mitään väliä, onko lopputulos Instagram-kelpoinen vai ei. Pääasia nimittäin on, että itse saa jotain irti siitä tekemisen prosessista. Voisi kai siis sanoa, että epäonnistuminenkin on rohkeaa. 

Halusin toteuttaa tämän haasteen päiväkirjaani, koska olen opetellut olemaan sinut omien ajatusteni kanssa. Sen lisäksi, että koristelen sivut etukäteen nätiksi, tärkeä osa prosessia on myös niille kirjoittaminen. Kun aloitin tämän muistikirjan täyttämisen, päätin, etten aio pelätä siihen kirjoittamista. Joskus haluaisi paeta omia ajatuksiaan sen sijaan, että pyrkisi kohtaamaan ne. Tämän kirjan tarkoitus onkin antaa minulle rohkeutta kohdata ne ajatukset, ikävimmätkin. Uskon, että sitä kautta pystyn oppimaan paljon itsestäni ja kenties myös kehittämään niitä osa-alueita omassa ajattelussani, jotka koen tällä hetkellä kompastuskiviksi. 

Pyrkiessäni tekemään sivuista silmää miellyttävät, voin aina palata katselemaan täytettyjä sivuja ja nauttimaan siitä miltä ne näyttävät, oli tekstisisältö mitä tahansa. Itse tekstiä minun ei näin ollen olekaan pakko enää palata lukemaan, jos en halua. Näin koitan kerätä rohkeutta vuodattaa kaikki ikävätkin ajatukset paperille sen sijaan, että koittaisin itsepintaisesti vain työntää ne pois mielestäni. Se kun harvoin toimii. Kun ne ajatukset uskaltaa käsitellä, on helpompi taas keskittää energiansa johonkin mukavaan. 

Tästäkään aukeamasta ei lopulta tullut ehkä ihan sellainen kuin olin mielessäni haaveillut. Se ei kuitenkaan haittaa, sillä se on silti riittävän hyvä. 

-Carita 

Minua ennen voimasanastaan ovat kirjoittaneet Milja, Mirppu, Piia, Janita, Laura, Inka, Linksu ja Suvi.