Avainsana: lettu

Bujonoviisin tarina

Miten vannoutuneesta rengasplanneristista tuli bujoilija?

Kun tutustuin kalenteriaskarteluun ja erilaisten kalentereiden maailmaan, tiesin heti, että rengasplanneri on minulle se oikea. Bullet journaleita eli bujoja vierastin ehkä kaikkein eniten, en ollut mielestäni tarpeeksi luova bujoilemaan. Plannerin kokoa ja kansien kuosia lukuunottamatta olenkin pysytellyt kaikki kolmisen vuotta samassa kalenterissa, mikä taitaa olla melko harvinaista Kalenterimaniassa!

Kun pääsin opiskelemaan ja mietin kalenteriratkaisua opintojen ajalle oli minulle kuitenkin itsestään selvää, että opiskelua varten tarvitsen bujon. Vaikka markkinoilla on nykyisin valtava määrä erilaisia pistesivuisia muistikirjoja (ja bujoksi kelpaa mikä tahansa vihko), oli mielessäni heti klassinen Leuchtturm1917. Selasin kyllä kotimaisten verkkokauppojen valikoimista myös mm. Nuunia ja upeaa Auraa, mutta koska minun bujoni on ensisijaisesti työkalu jota ei saa arastella käyttää, päädyin yksinkertaiseen, yksiväriseen, kovakantiseen A5-kokoiseen lettuun. Väriksi valitsin iloisen sitruunankeltaisen.

Yhtäkkiä ilmaantuneeseen tarpeeseeni hankkia opiskelubujo vaikuttivat mm. tämä postaus sekä tämä video , jotka vakuuttivat minut siitä, että jokaisella opintonsa vakavasti ottavalla opiskelijalla pitää olla bujo. Ja no, koska bujossa yksinkertaisesti on kaikki mitä tarvitset – ei enempää eikä vähempää, koska sisällön jokainen päättää itse omien tarpeidensa mukaan. Minun bujoni siis keskittyy pelkästään opiskeluun liittyviin asioihin.

Olen omassa päässäni mieltänyt valmiskalenterit enemmän koristelua varten ja alusta asti itse tehtävät bujot palvelemaan tiettyä tarkoitusta. Jotenkin liitän tämän käytettävissä olevaan aikaan – kun pohjat ovat valmiina, voi koristeluun panostaa, ja jos kaiken tekee itse, ei varsinaiselle tuunaamiselle jäisi juurikaan aikaa. Näin ei tietenkään kaikkien kohdalla ole. Kalenterimanian facebook-ryhmässä näkee toinen toistaan upeammin kuvitettuja ja eri tyylein koristeltuja bujoja, mutta itse en ole mikään taiteilija ja bujossa minua viehättää pelkistetympi tyyli. Kompastuskiveni kalenterituunauksessa on ollut koristeluiden liika pähkäileminen, ja yllätyksekseni koin bujoilun todella vapauttavana. Koska tavoitteena oli selkeä ja yksinkertainen tyyli, innosti se minua ihan uudella tavalla tekemään eikä vain suunnittelemaan.
Etenkin otsikoissa käytän kylläkin tarroja myös bujossa, koska se on helppoa ja nopeaa ja jälki varmasti siistiä. Värikoodauksen ansiosta esimerkiksi syyslukukauden future log eli tulevaisuusnäkymä on mielestäni yksinkertaisuudestaan huolimatta todella pirteä ja saa minut hyvälle tuulelle, vaikka kaikki väriläiskät kertovatkin tulevista tehtävistä ja deadlineista.

Moni kokee keyn eli bujossa käytettävien symbolien merkitykset kertovan sivun tarpeettomaksi, mutta itse halusin tämän ehdottomasti ottaa käyttöön. Lukioajoista on itselläni vierähtänyt jo kymmenkunta vuotta, joten joudun opettelemaan uudelleen myös opiskelemaan. Itse koen key-symbolien käytön värikoodauksen ohella todella hyväksi keinoksi jäsennellä tehtäviä ja aikatauluja ja näin tehostaa opiskelua.

Mielenkiinnolla seuraan, riittävätkö keltaisen lettuni sivut koko opiskeluajalle, vai saanko jo ensimmäisen vuoden jälkeen hankkia uuden. Koko opintojen ajalle hyödylliset asiat laitoinkin bujon loppuun, sillä Leuchtturmin muistikirjoissa viimeiset sivut ovat perforoituja eli sisäreunasta rivimäisesti rei’itettyjä, jolloin sivut on helppo repäistä irti ja liittää seuraavaan bujoon. Bujoni on myös kaiken sähköistyessä ja digitalisoituessa varmuuskopioni – vaikka tietojärjestelmät olisivatkin alhaalla, bujoni ei, ja pysyn aina kartalla tehtävistä, luennoista ja tenteistä. Keltainen lettuni onkin tärkein opiskeluvälineeni ja uskon bujon kulkevan mukanani koko opintojen ajan.

Tunnelmallista syksyä toivottaen, Tiina T.

Kalenterirauha saavutettu

Kun aloittelin kalenteriharrastustani syksyllä 2017, en ehkä ihan ollut kartalla mihin lähden mukaan. Katselin paljon inspiraatiokuvia monestakin eri lähteestä ja joululahjaksi sain ensimmäisen Traveler’s Notebookini, Priman Nomadin. Vihkoja sain myös, ja pian ostin niitä lisääkin. Ajattelin Weekly-vihkon tuovan helpotuksen, mutta en sitä kovin pitkään käyttänyt. Koin ehkä hankalaksi vihkojen jatkuvan irrottelun ja siirtelyn.

En ole erityisemmin listoja tekevää tyyppiä, joten kyseenalaistin jo koko kalenterituunausta. Sitten kuitenkin hurahdin bujoiluun eli bullet journaliin. Otin siitä selvää ja yritin tehdä bullet journaliani niin sanottujen yleisten sääntöjen mukaan. Eihän siitä mitään tullut. Ensimmäinen vihkoni bujoiluun oli kovakantinen Leuchtturm, väriltään valkoinen. Melko nopeasti tympäännyin lähes kaikkien kynien ghostaamiseen ja meinasin jo heittää koko kalenteriharrastuksen metsään.

Sitten kuitenkin aktivoiduin uudelleen Kalenterimanian Facebook-ryhmässä. Löysin kivan kaverin, jonka kanssa oli monenlaisia samansuuntaisia ajatuksia muutenkin elämästä. Hänen innostamanaan ostin Citymarketista pisteellisen vihkon, johon aloin pitämään uutta bujoa. Tällä kertaa unohdin säännöt ja tein sitä mitä huvitti. Se tuntui toimivan paremmin kuin hyvin! Kokeilin uusia asioita ja tykkäsin koristella sivuja.

Yksi asia vihkostani uupui, lay flat -ominaisuus. Oli raivostuttavaa pitää toisella kädellä vihkoa auki, kun asetteli washia tai kirjoitti jotain. Silloin ihastuin Auraan, joka oli vielä ennakkotilattavissa. Toimitus viivästyi, ja kun vihdoin sain Aurani käsiini, olin jokseenkin pettynyt. Luvattu lay flat -ominaisuus ei toiminutkaan. Sivujen värit olivat kuitenkin inspiroivat ja lähdin sitä jokatapauksessa täyttämään.

En kovin kauaa jaksanut taistella vastaan. Aura ei vain ollut minua varten. Harmitti, koska ennakko-odotukset olivat todella suuret ja sivut olivat ihanan paksut, niistä väreistä puhumattakaan. Olin jo ennen Auraa ajatellut, että hankin Nuunan muistikirjan. Se aukeaa flatiksi ja siinä on paksut sivut. Sillä hetkellä ei kuitenkaan ollut tarjolla yhtäkään itseäni kiinnostavaa kantta. Ei yhtäkään. Luin hyviä kokemuksia Artebenen muistikirjoista ja huhtikuussa tilasin sitten sellaisen.

En ole katunut hetkeäkään. Jo kannesta alkaen Artebeneni on kaikkea mitä toivoin. Se on yksinkertainen, mutta tyylikäs. Se on naisellinen, mutta ei överi. Sen sivut ovat tarpeeksi paksut, mutta kuitenkin ohuet. Siihen voi kirjoittaa lähes millä tahansa tussilla, mutta ghostaamista ei näy. Sitä on ihana katsella, koskea ja selata.

En ota paineita sen täyttämisestä. Teen omalla tyylilläni, päiväkirjamaisesti tapahtumia merkiten. Kokeilen uusia asioita, kuten leimasinmusteiden käyttöä. Liimailen sivuille asioita, piirtelen sinne, maalaan tai vain kirjoitan. Minulla ei ole teemoja, ei erityisiä tyylejä. Kokeilen jotain uutta, hylkään huonot ideat ja pidän hyvät.

Tästä harrastuksesta kuuluu tulla hyvä mieli, tästä kuuluu nauttia. Ei saa olla pakkopullaa tai tuputtamisen tuntua. Silloin kun nautit, tiedät että teet oikein.

(Niin ja se Priman Nomad on edelleen tallessa, uutta inspiraatiota odottamassa.)

-Heidi