Arkiaamuisin kello soi 6.00! Luulen, että joudun siirtämään herätystä vielä aikaisemmaksi sillä kuukausien aamurutiini vie koko ajan enemmän ja enemmän aikaa. Silmälasit päähän ja Instagram auki, on päivän parhaan hetken aika.

Oma kalenterihulluus alkoi jo yläasteella. Teinikalenterin pikkuisille riveille kirjoitettiin päivän fiilikset, kuka katsoi ja ketä kaipaavasti. Kenellä oli uudet farkut ja kuka heitti ensimmäisen lumipallon pääsisäänkäynnin yläpuolelle. Sivuille rustattiin oudoimmat nimiyhdistelmät, jotka nimipäiväkalenterista keksittiin. Vannoin, että poikani nimi EI tule olemaan Reko Veini Sippi. Sivuille harjoiteltiin uusia sukunimiä ja elettiin vahvasti!

Opiskelujen myötä kalenterit vakavoituivat ja hulluttelu jäi vähemmälle. Ulkomailla asuessa kalentereista tuli päiväkirjoja, joihin merkittiin lasten ensimmäiset asiat ja päivän tunnelmat. Työn myötä kalenterista tuli opettajan vakiovaruste, johon kirjattiin poissaolot, onnistumiset, kokeet ja huoltajien tapaamiset. Vähitellen sähköinen kalenteri on korvaamassa tuon kaiken, mutta edelleen kannan vihreää Lekolarin aarrettani joka päivä kainalossani. Ja entiseen malliin sen välistä löytyy mitä mystisempiä lippuja ja lappuja, jotka kirjoittamisen hetkellä olivat päivän tärkeimpiä.

Netti toimii tänään kiusallisen hitaasti, siirryn alakertaan ja keitän samalla kupin kaakaota. Ensin katson Instan videot, ne kalenteri-ihmisten tekemät. Samalla painan mieleen ideoita ja ihailen ihmisten mielikuvitusta ja taitoa. Seuraavaksi siirryn kuvavirtaan. Ehdottomia suosikkejani ovat japanilaisten, taiwanilaisten ja ranskalaisten tekemät kalenterit, toki joukkoon mahtuu muutama amerikkalainenkin. Opiskelen japania ja yritän postauksista tunnistaa edes muutaman kanjin tai hiraganan. Mieltä rauhoittavat kauniit kuvat, sulavat kirjaimet ja harkitut siveltimien vedot. Tallennan aamun mielenkiintoisimmat kuvat ja selailen hetken omaa kalenteriani. Mietin joka aamu bujon aloittamista, mutta onko se sittenkin liian työlästä?

Käytän Happy Planneria. Kalenterin arvokkain osa on renkaiden välissä roikkuva singaporelainen pieni koriste, jonka tytär lähetti oltuaan poissa kotoa kuukauden. Elokuussa tapasimme viimeksi, toukokuussa ehkä seuraavan kerran. Ikävä on valtava, mutta tuon koristeen näkeminen helpottaa vähän. Jotenkin tuntuu siltä, että olen taas siellä yläasteella ja tunteet tulvivat. Katson kalenterista päivän tärkeimmät ja teen tarvittavia lisäyksiä luettujen kirjojen/katsottujen elokuvien listaan. Väkisin esille tulevat kortit, joista löytyvät Phil Dunphyn, Modernin perheen isän legedaariset lausahdukset.  Kurkistan vielä muutaman kortin ja siirryn vakiovarusteeseeni. Ihana HP ja vihreä Lekolar laukussani lähden päivän uusia merkintöjä kohti.

Muutama seuraamani sivu Instagrammissa:

ssul0926

unicornplanner

carpediemplanners

kkurosuuke

makememoriestoday

lapin_et_fleur

therachmark

natsume_notebook

meowmeostar

bulletjournalcollection

bonjourfacteur

Tuija