Avainsana: leimailu

Kalenterimanian YouTube -kanavan viikon 30 videot

* MAINOS – AJASTO *

Laura selailee läpi kalenteristaan ensimmäistä puolta vuotta.

***

* MAINOS – AJASTO *

Terhi koristelee tarroilla viikkoa aukamaa My Year -kalenteriinsa.

***

* MAINOS – KÄSITELLEN *

Laura harjoittelee leimojen kohdistamista päällekkäin ja stanssausta Käsitellen -verkkokaupasta saamansa tuotteiden kanssa.

p.s. tästä pääset viime viikon videoihin

Leimoista leikekuviksi

*Postauksessa näkyvät Tombow on ostettu alennuksella Teippitarha.fi *

Heippa hei! Mä olen jo pidemmän aikaa tykännyt tehdä suurimman osan leimoista leikekuviksi, koska pelkään aina työn/ taustan menevän pilalle leimatessani suoraan siihen. Aina ei myöskään tiedä, että meneekö leimamuste paperista läpi vai ei. Tästä syystä leimaan suurimman osan kuvista aina erilliselle paperille ja usein jopa väritän niitä. Käytän myös paljon vettä värien levittämiseen ja sekin on yksi syy olla leimaamatta suoraan kalenteriin.

Parhaiten tähän tarkoitukseen sopii ääriviivaleimat, joissa ei aivan älyttömästi ole yksityiskohtia. Silloin kuva on helpointa värittää, eikä se muutu tummaksi mössöksi. Esimerkiksi mulla oli yksi nätti leima, jossa oli kirsikankukkia. Kukissa oli kuitenkin niin paljon yksityiskohtia, että sitä oli aivan mahdoton värittää.

Useasti teen jo valmiiksi ennakkoon leikekuvia. Niistä on sitten helppo napata vain juuri siihen työhön sopiva mitä on tekemässä. Aina kun teen leikekuvia teen isomman kasan kerralla, jotta ne eivät heti lopu sitten kesken. Käytän paperina 120g Mixed media paperia koossa A5, joten teen vähintään aina yhden arkin verran leikekuvia, useimmiten jopa enemmän.

Itse tykkään käyttää leimojen väritykseen erialisia sivellintusseja ja levittää vielä sitä vedellä, jotta siitä tulee mahdollisimman vesivärimäinen pinta. Olen huomannut Ecolinen ja Tombown tusseissa hieman eroa, miten ne levittyy vedellä. Ecolinen tussit ovat huomattavasti kosteampia ja samalla niistä tulee enemmän pigmenttiä. Tombow taas ei ole niin kostea ja sitä saa kerrostaa enemmän halutessaan voimakkaamman värin.

Leimoja voi toki värittää ihan millä kynillä vain haluaa tai esimerkiski maaleilla.

Leimojen ja väristysten kuivuttua on aika näyttää kuville saksia. Itse jätän leikatessa pienen valkoisen reunan leikekuvaan. Mielestäni se tuo kuvan paremmin esille siitä työstä johon sen myöhemmin käytän. Suurimman osan leimoista joudun leikkaamaan saksilla, mutta joidenkin kanssa on luksusta vain stanssata ne irti paperista yhteensopivilla stansseilla.

Olen käyttänyt paljon leimattuja leikekuvia itse tekemiini kortteihin, ATC -kortteihin, kalenteriin ja Art journaliin. Näitä voi käyttää siis helposti, missä vain.

~ Laura H.