Avainsana: leimailu

Kalenterimania vierailulla Hyvinkäällä

Lauantai 13.5. oli hieno päivä! Ihan noin sään puolesta toki, mutta etenkin siksi, että silloin Kalenterimanian ylläpito pääsi edustamaan. Hyvinkään Suomalaisessa kirjakaupassa oli nimittäin askartelupäivä ja ohjelmaa oli varattu klo 10-15. Tähän oli meidän ylläpitoa pyydetty ja ilman muuta lähdettiin hommaan mukaan! Päätehtävänä oli esitellä paljon pinnalla ollutta ja nyt myös Suomessakin suuresti suosittua bujoa. Alina kokeneena bujoilijana hoiti homman kotiin ja Anna-Johanna keskittyi esittelemään perinteistä kalenteriaskartelua.

Anna-Johanna oli huhtikuussa saanut arviointiin Ajastolta uuden lukuvuosikalenterin, Kamun. Ilman muuta suloinen Kamu lähti mukaan myös Hyvinkäälle. Yllätys olikin suuri kun Ajasto päätti muistaa tuunailijoitamme vielä lisämateriaalipaketilla! Ja se oli valtaisa setti kaikkea ihanaa askartelupäivää varten: teippejä, klemmareita, papereita, kyniä, leimasimia.. Suuren suuri kiitos Ajastolle tästä!

Suomalainen kirjakauppa niinikään hemmotteli myös monenlaisilla materiaaleilla ja tarvikkeilla! Talo tarjosikin muun muassa kalenterin sekä kovakantisen pistevihon tuunailua varten ja kirjat jäivät heille mallikappaleiksi myymälään. Taisipa jompikumpi niistä matkata ihan toiseen myymälään asti! Matskut oli varattu valmiiksi paikan päälle sekä ihan oma Kalenterimanian askartelupiste myymälästä. Tunnelma oli hyvä ja askartelupäivä pääsi pyörähtämään käyntiin mukavasti. Nyt oli puitteet kohdillaan ja jos jonkin näköistä sivua ja aukeamaa siellä päivän aikana syntyikin!

Suomalaiselta saatu ihana pistevihko, johon Allu bujoili sekä uudet, hyödylliset bullet journal-tarrat
Suomalaisen tarjonnasta löytyvä Mikki Hiiri-kalenteri, jota Anna-Johanna koristeli sekä myöhemmin kesällä ilmestyvä Ajaston Kamu

Päivä oli huippusuosittu! Asiakkaita riitti ja ryhmän jäseniä tuli tasaiseen tahtiin Kalenterimanian pisteelle tervehtimään. Kalenteriaskartelu kiinnosti erittäin monia ja tavoitteet sekä mieltymykset kalenterin käyttöön olivat hyvinkin erilaisia. Näistä sai keskustella päivän aikana paljon: esitellä erilaisia toteutustapoja, vilautella omia kalentereita malliksi ja suositella liittymään Kalenterimaniaan. Nimittäin jos jostain löytää vinkkejä, linkkejä, kokemuksia ja inspiraatiota kalenterituunaukseen ja muuhun askarteluun, niin meidän ihanasta ryhmästämme! Sanomattakin selvää on, että monta uutta mukavaa tuttavuutta syntyi tuon askartelupäivän aikana. Alina ja Anna-Johanna toki tunsivat toisensa Kalenterimanian ylläpidon kautta, mutta hekin pääsivät tapaamaan toisensa ensimmäistä kertaa. Ei olisi uskonut, sillä juttua riitti ja päivä sujuikin yhdessä hujauksessa molempien mielestä!

Kalenterimania kiittää ja kumartaa tästä mahdollisuudesta osallistua tapahtumaan ja voi sanoa, että milloin vain uudestaan!

Project Life kalenterituunauksessa

Project Life ja journaling kortit ovat asia josta kysellään tasaisesti ryhmässä. Miten niitä voisi käyttää vai voiko? Tottakai voi! Päätimme toteuttaa yhteistyössä Taitopuoti Paperinauhan kanssa postauksen koskien aihetta, eli tämän postaukset Project Life tuotteet (ja muste) on saatu yhteistyönä Paperinauhalta, niistä iso iso kiitos! Alkuperäisestä Project Lifen ideasta minulla on vain pieni aavistus, en ole siis itse sitä harrastanut ikinä. Tykkään kuitenkin PL-korteista ja oheissälästä ihan hirväesti ja hyödynnän niitä paljon kalenterituunauskessa, lapseni memory plannerissa ja myös esimerkiksi päiväkirjassani.

Ensinnäkin kaikkein simppelein tapa käyttää kortteja on rei`ittää ne ja lykätä erilliseksi osaksi aukeamaan kalenterin renkaista tai kiekoista. Kortit ovat kaksipuolisia joten tällöin molemmat puolet tulevat ns käyttöön. Korteissa on kuitenkin usein myös pieni tila kirjoittaa ja tämän olen ottanut hyötykäyttöön. Käytän niitä listaamiseen (tässä esimerkissä listasin lainatut kirjat, lainauspäivän ja koska ne pitää palauttaa koska tuppaan hukkaamaan kirjaston kuitit) tai esimerkiksi Mannan toilailujen ylöskirjaamiseen. Saatan myös kirjoittaa asioita joita en syystä tai toisesta halua kirjoittaa suoraan kalenterin sivulle, mietelauseita, biisien lyriikoita tai muuta vastaavaa. Lyhyitä asioita viikon varrella siis. Tällöin teippaan kortin washiteipillä aukeamaan kiinni joltain sivulta.

En kuitenkaan pidä kaikkien korttien kääntöpuolesta tai en koe tarvetta saada käyttöön molempia puolia kortista. Tällöin kortin voi teipata kiinni aukeamaan ja tehdä siitä pienen taskun. Sinne voi sujauttaa esimerkiksi sen kirjastokuitin (jos muistat ottaa sen mukaan) tai muut pienet paperilaput jotka haluat säilyttää. Näitä kortteja olen käyttänyt myös välilehtien koristelussa ja esimerkiksi traveler`s notebookin vihkojen kansien koristelussa. Kannattaa myös muistaa että näitäkin kortteja voi tuunata, ei niitä tarvitse käyttää sellaisenaan. Olen peittänyt tekstejä washeilla ja leikellyt kivoja kuvia irti jonka jälkeen olen käyttänyt niitä die-cuts tyyppisesti aukeamalla.

Project Life on kuitenkin paljon enenmmäkin kuin vain nämä kortit. Sarjasta löytyy esimerkiksi rullaleima. Ja aivan oikein, suurin osa ryhmäläisistä varmasti muistaa että minä RAKASTAN rullaleimasimia. Aluksi vähän epäröin tämän kohdalla koska oletin sen olevan perinteinen päivämääräleimasin, mutta ei se ollutkaan! Leimassa on mukana varsin käytännöllisiä muutaman sanan lausahduksia kuten ”love this //” jota käytän mm viinilistauksessani merkkaamassa lemppariviinejäni. Toki mukana ovat myös vuosiluvt 2010- 2021, numerot ja kuukausilyhenteet. Tämä on kiva esimerkiksi päiväkirjakäytössä. Tai miksei kirjeitä kirjoittaessa myös! Rullaleimaamisessa on oma tekniikkansa että sen saa onnistumaan. Leimaa AINA tasaisella alustalla, äläkä keikuta leimasinta sivulta toiselle, vaan edestakaisin. Liikeen tulee olla kuitenkin pieni, muuten tulee helposti leimattua myös reunat tekstin/numeroiden ympärille.

Project Lifella on myös die-cutseja ja niiden käyttö onkin suurimmalle osalle kalenterituunaajista tuttua. Ne ovat minulla osa lähes jokaista aukeamaa ja käytän niitä myös muksun memory plannerissa paljon. Vieraampi alue on kuitenkin pahviset läpyskät, paksummat die-cutsin tyyppiset asiat siis, joita tulee usean kitin mukana. Korttiaskarteluunhan ne sopivat mitä mainiommin ja käytän niitä jonkin verran myös memory plannereissa. Ne ovat kuitenkin niin paksuja, että tekevät seuraavan aukeaman täytöstä hankalaa joten totesin että ne toimivat klemmareissa paremmin. Kuumaliimalla ne kiinnitetään klemmariin ja taustaksi vielä huopapala niin hyvä tulee. Muistakaa varmistaa, että klemmari on oikeinpäin eikä mene hukkaan! Paksummat läpyskät ovat myös sellaisia, että niitä voi harkiten käyttää esim traveler`s notebookin vihkojen kansien koristelussa. Kun käytätte näitä niin tarkistakaa onko toisella puolella tarrapinta, usein näin nimittäin on. Omassa käytössäni olen kuitenkin kiinnittänyt huomiota siihen että tarrapinta ei ole kovin pitävä, joten suosittelen extraliimaa kaiken varalta.

Paperinauha myy niin kortteja, kittejä, leimasimia, kuin muitakin Project Life-tarvikeita. Rohkeasti tilaamaan ja kokeilemaan.