Avainsana: leimailu

Luovan harrastuksen monet muodot

Olen 60-vuotias kalenterimaanikko vuodesta 1976 lähtien, jolloin sain ensimmäisen Teinikalenterin. Siihen tuli piirreltyä ja liimailtua tarroja. Siitä lähtien minulla on ollut erilaisia kalentereita. Yhteistä niille on kalenterin koristelu piirroksin, tarroin ja elämään liittyvin lippusin ja lappusin. Into on säilynyt läpi ruuhkavuosien aina näihin päiviin saakka. Tällä hetkellä käytössäni on Happy Planner Classic. Intohimoni siinä on washiteippien, funktionaalisten ja erilaisten tekstitarrojen käyttö.

Jo lapsena olin innokas paperiaskartelija ja värittelijä. Vuosien myötä se muuttui korttiaskarteluksi. Eräänä vuonna itsetehtyjä joulukortteja valmistui 110 kappaletta ystäville ja sukulaisille lähetettäväksi. Muistan, miten sormet kipeytyivät kaikesta leikkelystä ja päätinkin, että joulukortteja valmistaisin jatkossa pienemmän määrän. Olihan se toki hintavaakin lähettää niin iso korttimäärä kerralla.

Edelleen teen omaksi ilokseni kortteja erilaisiin tilaisuuksiin, mutta lähettelen niitä pitkin vuotta, en pelkästään joulunaikaan. Korttiaskartelussa tykkään leimailla ja värittää leimakuvia, stanssailla kuvioita sekä käyttää mixed media-tekniikoita.

ATC-kortteilu eli Artist Trading Card tuli mukaan art journaloinnin myötä. Siinä kuvakoko on määrätty 64 mm x 89 mm. ATC-kortteja vaihdellaan harrastajien kesken, niitä ei myydä. Itse vaihdan ATC-kortteja ympäri maailman.

Art journal eli artti on kuvataidepäiväkirjan tekemistä. Arttiin teen yleensä abstrakteja sivuja, mutta joskus myös kompositioharjoitelmia paperista teksteineen.

Kaikkia oppimiani tekniikoita käytän skräppäilyssä (scrapbooking). Eli tallennan valokuvia fyysiseen muotoon albumeiksi. Skräppisivuja tykkään koristella leimailemalla ja liimailemalla erilaisia koristeita. Käytän diecutseja ja stanssailen kuvioita. 

Paperista teen myös erilaisia askarteluja, mm. punon paperisia koreja ja askartelen pieniä rasioita. Paperikukkien tekeminen on intohimoni. Tarkempaa ja yksityiskohtaisempaa maalausta teen ikoniharrastuksen parissa. Ikoneita olen maalannut noin nelisen vuotta.

Harrastukseni tarvitsee tietysti oman tilan. Aluksi harrastuspisteeni sijaitsi makuuhuoneen ikkunan edessä, mutta muutettuamme nykyiseen asuntoon sain oman huoneen. Hintaa harrastukselleni en enää laske, ja askartelulaitteiden ja -tarvikkeiden ostelu onkin oma lajinsa.

Saila

Jouluinen DIY-kollaasipaperi

Helou helou helou! Tämän kertaisessa keksiviikkopostauksessa tuunaillaan musteilla töpötellen sekä leimaillen. Itse käytin kollaasipaperini pohjana kuittipaperia, työsuhde-etuna kun jämäpätkiin käsiksi pääsen. Samaa kerrostamista kuin itse käytin, voi kuitenkin hyödyntää mille hyvänsä leimattavalle paperille, tai miksei vaikka suoraan kalenterin sivuillekin!

Aloitin kiinnittämällä kuittipaperisuikaleen muutamalla washin palalla suojapaperiin paikoilleen, ja töpöttelin pinkkiä mustetta koko paperiin.

Samaa mustetta käyttäen lisäsin yksityiskohtia sapluunan läpi. Halusin vielä hiiiukan lisää kontrastia pohjaan, ja jatkoinkin sapluunakuviointia vaihtaen musteen tummempaan pinkkiin.

Tässä kohtaa oli melkoisen pinkki tausta valmis leimattavaksi! Itselläni on jo vahvasti katse joulussa, ja visioin käyttäväni tätä kollaasipaperia mahdollisesti korttiaskartelussa tai kirjekuorien tuunaamisessa. Siispä kaivelin esille aarrelaatikosta talvisia ja jouluisia leimoja.

Muutaman leiman painon ensin korallisella punaisella, kunnes siirryin mustaan musteeseen. Punertavat leimakuvat eivät hyppää valmiista tuotoksesta silmille, mutta toivat mukavaa extra-syvyyttä kerrostukseen. Mustalla leimatut kuviot taas erottuvat selkeinä nopealla vilkaisullakin. Tässä kohtaa olisi voinut paperiin lisäillä myös jo esimerkiksi jouluisia tarroja mustalla leimattujen kuvien kaveriksi/niiden sijaan, mutta itse pidättäydyin tällä erää ainoastaan mustehommissa. Muiden koristeiden aika olkoon jatkojalostuksen hetkellä!

Tätä paperia oli niin kiva pipertää, että tuunailin heti perään kaksi muutakin suikaletta! Saapi nähdä mihin nämä vielä palasina tiensä löytävätkään…

Joulua odottelevin tuunailuterveisin,

Inka