Avainsana: laminointi

Mikä kalenteri tällä hetkellä käytössä ja miksi – Carita

Kirjoitin alkuvuodesta postauksen siitä, miten käytän sujuvasti useampaa kalenteria yhtä aikaa. Tällä asetelmalla selvisinkin jo hyvin pitkälle tätä vuotta. Jos olisin kirjoittanut tämän postauksen pari kuukautta aiemmin, kertoisin mm. Happy Plannereista ja bullet journalista. Kaikki kuitenkin muuttui, kun päätin vihdoin uskaltautua kokeilemaan traveler’s notebookia. TN-maailma oli aiemmin minulle suhteellisen vieras enkä ollut edes juurikaan vaivautunut tutustumaan siihen lähemmin. Olin nimittäin aivan varma, että TN ei ole minua varten.

Kalenterimanian syysmiitin lähestyessä selvisi, että Klemmarikellari tarjoaisi mahdollisuuden noutaa tilauksia miitistä. Pitihän noin hyvä tilaisuus hyödyntää, ja päädyin tilaamaan Priman Midnight Garden -kokoelman traveler’s notebookin. Olin siinä vaiheessa vielä hieman skeptinen, tulisimmeko minä ja TN toimeen, mutta päätin kuitenkin kokeilla, sillä niin kaunis se oli. Saadessani tuon traveler’s notebookin käsiini tiesin, että tulisin vaikka väkisin keksimään sille jotain käyttöä.

Nyt lähes kolme kuukautta myöhemmin en enää käytä muita kalentereita, ainoastaan kyseistä TN:ää. Keskeneräiset Happy Plannerit, bullet journalit ja muut ovat kaikki jääneet sen jalkoihin. Aluksi se hieman kirpaisi, sillä olen yleensä pyrkinyt täyttämään aloittamani kalenterit loppuun asti. Väkisin jonkun asian tekeminen ei kuitenkaan yleensä johda kovin hyvään lopputulokseen inspiraation osalta, joten päätin olla kerrankin hieman armollisempi itselleni.

Miksi tämä TN sitten vei minut mukanaan? Ensinnäkin, se on todennäköisesti kaunein kalenteri, jonka olen tähän asti omistanut. B6-koko puolestaan on mielestäni juuri sopiva. Koristelutilaa on, mutta sivut eivät jää liian helposti tyhjän näköisiksi, vaikka merkintöjä olisi vähän. 

Nykyään on todella vaikea ymmärtää, miten olen aiemmin ajatellut etteivät traveler’s notebookit ole minua varten. Nyt minulla on nimittäin yksissä kansissa kaikki se, mihin olen aiemmin tarvinnut useamman kalenterin. On viikkokalenterivihko, kuukausikalenterivihko, vihko erilaisille listoille ja trackereille, runovihko ja päiväkirja.

En ole mitenkään erityisen diy-henkinen ihminen, mikä oli ehkä osasyy sille, miksi vierastin TN:ää niin kauan. Kalenterimaniassa pyörineen TN-innostuksen ja sitä kautta saatujen vinkkien myötä olen kuitenkin löytänyt itseni laminoimasta välilehtiä ja tekemästä shakereita. Ei se ole vielä kovin paljon, mutta enemmän kuin aiemmin. On ollut ilo huomata, miten on löytänyt traveler’s notebookin myötä intoa sellaisiin asioihin, joita on aiemmin vierastanut.

Yksi TN:än plussapuolia on sen monipuolisuus ja muunneltavuus. Siitä on todella helppo tehdä omannäköinen, ja jos kyllästyy, voi sitä aina modata. Olen totaalisen rakastunut kaikkiin kalenterikoruihin, välilehtiin ja muihin härpäkkeisiin, joita en aiemmin edes tiennyt tarvitsevani.

Varovaisen alun jälkeen traveler’s notebookini on pikkuhiljaa muotoutunut sellaiseksi kuin se on nyt. Tällä hetkellä se tuntuu todella omalta, ja jatkan mielelläni sen parissa myös ensi vuoteen.

-Carita

Inspiraationa itselle tärkeä henkilö – Nanna

Pohtiessani kenestä itselleni tärkeästä henkilöstä haluaisin inpiroitua tämänkertaisessa haastepostauksessa, mielessäni kävi monia vaihtoehtoja. Musiikin maailmasta olisin varmasti löytänyt artisteja tai bändejä, jotka ovat jollain tavalla elämääni koskettaneet. Mikään ei kuitenkaan tuntunut juuri siltä oikealta. Puolisoni sitten ehdottokin, että insporoituisin hänestä. Hetken mietittyäni, ajatus inspiroitua ihmisestä jonka kanssa jaan arjen ja joka on jaksanut katsella mun draamailuani jo kahdeksan vuotta tuntui loogiseta.

Alkuun tarkoitukseni oli tehdä viikkoaukeama Miniin, mutta se ajatus hautautui viime hetkellä. Olen näet niitä ihmisiä jotka unohtavat tällaiset jutut ja muistavat ne deadlinen häämöttäessä. Olin jo kehittää itselleni pienoisen paniikin kunnes muistin Mirpun kalenterissa vilahtaneet välilehdet sekä kuvat hänen lapsestaan että puolisosta. Siitä inspiroituneena päädyin seuraavaan.

Muistin TamashiPrintsin puolisolleni customina tekemän printin meistä, jossa esiintyy hänen tarroistaan tutut Tama ja Tabi. Sitten olikin miettittävä mitä muuta meitä yhdistävää haluaisin lisäksi. Päädyin puolisoni avustuksella tulostamaan Amaranthen ’Amaranthine’ – kappeleen kertosäkeen, jonka kaksi ensimmäistä riviä löytyvät myös meidän kihlasormuksista. Olemme puolisoni kanssa käyneet kuudella bändin keikalla ja seistemäs tulee marraskuussa, kun bändi esiintyy areenakeikalla Turussa. Joka kerta, kun Amaranthine soitetaan livenä ja saan olla sitä kuuntelemassa saman ihmisen kanssa, kerta toisensa jälkeen, sitä tunnetta ei voi kuvailla sanoin. Mielessä on vain kaksi sanaa ”Like a dream”.

Omista varastoistani ei tietenkään löytynyt taustaksi sopivaa kuviopaperia, kun viimeiset kätköni tyhjensin juuri Kalenterimanian Syysmiitin vaihtopöytään. Oli suunnattava ostoksille. Harmikseni Suomalaisessa kirjakaupassa oli tarjolla vain pieniä kuviopaperilehtiöitä eikä aikaa ollut etsiä muualta. Oli tyydyttävä siihen mitä löytyi. Pienellä leikkaa, liimaa, arkastele vaivalla sain kasattua kuviopapereista oikean kokoisen välilehden.

Yhdistin kaksi pienempää kuviopaperia toisiinsa Kuusateen washiteipillä, joka väreiltään ja kuvioltaan sopi taustaan. Liimasin kuvan välilehden yläosaan ja tekstin hieman vinottain alaosaan. Lisäsin taustaan muutaman Kuusateen tarran joilla korostin taustassa esiintyviä kuvioita. Välilehden muutoin valkoisen takaosan koristelin sinisävyisillä Kuusateen ja Simply Gilden washiteipeillä. Lopuksi laminoin välilehden pysyvyyden takaamiseksi, vaikka se ei olisikaan ollut välttämätöntä. Samalla ylimääräisistä printeistä sain itselleni ja puolisolleni laminoidut diecutit.

xoxo Nanna