Avainsana: laminointi

Säästökuori

Olen säästänyt erillisissä kirjekuorissa rahaa, esimerkiksi kampaajaa, huvia ja matkustelua varten. Kirjekuoria oli kuitenkin vaikea hallita, joten keksin, että voisin tehdä rahan säästämistä varten ns. ”kodinkansion”. 

Keräsin paperikätköistäni erilaisia arkkeja, joille en ole vuosien saatossa keksinyt mitään käyttöä ja lähdin taittelemaan kartongeista taskuja, yhteensä kahdeksan. Jätin taskun yläreunaan tägin, johon voin kirjoittaa eri säästökohteita. Lopuksi liimasin taskut yhteen ja mittailin valmiin ”haitarin”, jotta saisin tehtyä sille sopivat kannet.

Valitsin kansiksi kukkakuvioisen kartongin, leikkasin sen muotoonsa ja laminoin sen, jotta saisin mahdollisimman pitkään kestävän lopputuloksen. Laminoinnin jälkeen leikkasin laminointimuovin niin, että reunoihin jäi muutama milli muovia, näin kartonki muovin sisällä ei pääse kastumaan. Taittelin laminoidun kartongin reunat ja kiinnitin toisiinsa vahvalla 2-puoleisella teipillä niin, että siitä tuli yksi iso tasku (kannet) ”haitarille”. Haitaritaskut laitoin kansion sisään ja lopputuloksena valmis rahankeräyskansio. 

Läppä pysyy kiinni pinkillä ponnarilla, kunnes keksin sille jonkin toisen kiinnityssysteemin. Käytän tätä rahan säästämiseen erilaisiin käyttökohteisiin, uusimpana tulevan koiran hankintaan. Lisäksi säästän tässä saamani lahjakortit, jotta ne olisivat aina samassa paikassa.

-Jatta

Vilkas mielikuvitus tuunailun apuna

Vilkkaasta mielikuvituksesta ei ole ainakaan haittaa tämän harrastuksen parissa. Itsestäni tuntuu välillä, että voisi laittaa jonkinlaisen suodattimen itseensä ettei koko ajan keksisi uusia askarteluideoita. Tämän voisikin tiivistää aviomieheni lausahdukseen, kun poistin itseltäni geelikynnet: ”Kai sinä askartelet noista jotain, kun kaikesta askartelet”. Itse olen huomannut näkeväni erilaisia mahdollisuuksia ihan arkisissa materiaaleissa, kuten vaikkapa karkkipapereissa, kahvilan lautasliinassa, kaupan paperipussissa tai työpaikaltani siivotusta ”rihkamakorusta” jota työkaverini oli heittämässä roskikseen ja tultuani paikalle lahjoitti tämän ”roskan” minulle. Sanoinkin välittömästi, että tästähän voi tehdä kalenterikorun!

Lehdistä löytää uskomattoman paljon kuvia leikeltäviksi, ihan jopa kauppojen ilmaislehdistä ja mainoksista. Kirpputoreilta kirjoja ja lehtiä löytää usein todella halvalla ja erilaisista roskalavaryhmistä ilmaisiksikin. Lehdistä leikatuilla kuvilla olen koonnut ns. unelmakarttakirjaa, jota aloimme yhdessä ideoimaan tuunailuystävieni kanssa.

Karkkipapereista saa tehtyä vaikka mitä, oma suosikkini on ehdottomasti kettukarkkipaperit. Niistä olenkin tehnyt muunmuassa välilehtiä Traveler’s notebookin väliin sekä kukkaroita. Olen laminoinut karkkipapereita ja jotkut niistä kutistuvat kuumalaminoidessa kivasti. Olen nekin liittänyt osaksi traveler’s notebookiani. Myös konvehtirasioita voi käyttää hyödyksi, kuten muitakin rasioita. Rasiat voi esimerkiksi päällystää kauniilla paperilla ja käyttää sitten vaikkapa washiteippien säilytykseen.

Lautasliinoja olen laminoinut myös välilehdiksi, sekä korttiaskarteluun. Nykyään tulee kaupoissakin katsottua lautasliinahyllyjä ihan eri tavalla kuin ennen. Olen myös säästänyt lahjapapereita ja laminoinut niistä sivuja.

Maalasin papereita akryyliväreillä marmorikuulien avulla, sekä jauhemaisella värillä, johon suihkutetaan vettä päälle. Näitä papereita meinasin käyttää ainakin korttien askartelussa ja laitan varmasti niitä jollain tavalla myös Travelers Notebookin väliin.

Tässä vain muutamia esimerkkejä, murto-osa, siitä mitä kaikkea voikaan keksiä. Mukavaahan on syödä suuri määrä karamelleja ja sen jälkeen askarrella niiden papereista mitä vain. Tai käydä kaupassa niin, että miettii mitä kaikkea voisi tuunailla tai käyttää tuunaukseen. Kirpputorikierroskin näyttää ihan erilaiselta, kun sen miettii (kalenteri)tuunailijan näkökulmasta. 

Päästäkää siis mielikuvituksenne valloilleen.

– Armi