Avainsana: laminointi

Diy laminoitu lukujärjestys

Monilla on jo alkanut tai alkamassa koulu. Osalla saattaa lukujärjestys muuttua kuukausittain tai koulussa voi olla poikkeuspäiviä. Laminoitu lukujärjestys on kätevä, sillä siihen saa tehtyä väliaikaisia merkintöjä tai uusittua lukujärjestyksen tarpeen vaatiessa.

Laminoidun lukujärjestyksen tekemiseen tarvitset laminointikoneen, laminointikalvoja sekä paperia, kynän ja viivoittimen.

Ensin tehdään lukujärjestyspohja. Mikäli koulun alkamisajat ovat koko lukukauden samat, ne voi merkata pohjaan valmiiksi. Jos pohjaa haluaa koristella, laitetaan koristeet ennen laminointia paikoilleen. Lukujärjestykseen voi lisätä tilaa esimerkiksi harrastusmerkinnöille tai muistettaville asioille.

Kun pohja on valmis, astellaan lukujärjestys laminointikalvon väliin ja laminoidaan laminointikoneella. Laminointikalvolle sopivia kyniä ovat sellaiset mitkä saa pyyhittyä pois, eli esimerkiksi taulutussit.

Laminoitu lukujärjestys on kestävä ja mukautuu muuttuviin koulupäiviin. Samaan tyyliin voi toteuttaa myös vaikkapa ostoslistan, jos ostat usein samoja tuotteita tai voit laminoida ruokasuunnitelman, jota voit käyttää uudestaan ja uudestaan.

Opiskeluiloa kaikille!

DIY – washikortti

Moni on varmasti vaihdellut washisampleja happy mailissa tai washivaihdossa, ja kieputtanut washiteippejä erilaisten korttien ympärille. Washisamplet on kätevä ottaa reissuun tai miittiin mukaan, koska ne menevät rullia pienempään tilaan.

Aika yleinen kysymys kalenterimanian facebook ryhmässä on mihin näitä sampleja voi kiinnittää, että ne myös irtoavat kivasti. Hyvin suosittu kohde on pelikortti. Ne ovat edullisia ja korttipakkaan mahtuu monta samplea.

Itse tykkään tehdä washikortteja itse ja kerron nyt muutaman konstin tehdä kortteja itse. Itse tekemällä korteista saa juuri omannäköisiä, sekä sopivan kokoisia.

Tarvitset näitä varten kartonkia tai paperia, laminointikoneen ja siihen muovitaskuja, sakset, kirkasta teippiä tai kontaktimuovia sekä halutessasi koristeita. Washikortteja syntyy näppärästi sarjatuotantona iso pino. Itsellä on yksi pohja aina muottina. Näin ei tarvitse joka kerta mittailla samplen kokoa. Tykkään tehdä itse joko pelikorti kokoisia tai pitkulaisia kortteja, joita käytän kirjanmerkkinä kalenterin välissä.

Laminoiduissa samplekorteissa kartongit asetellaan laminointikalvon väliin ja laminoidaan. Muista, että laminoidessa laminointireuna kasvattaa samplekortin kokoa, joten kartonki tai paperi tulee olla kapeampi, mitä haluttu loppukoko. Ajan kalvon laminointikoneen läpi aina kaksi kertaa varmuuden vuoksi. Sitten leikkaan kortit irti ja pyöristän kortin reunat. Laminoitu samplekortti on kestävä ja kivannäköinen. Mikäli samplekorttia haluaa koristella, kannattaa valita ohuita koristeita, jotta ne eivät tee kortista epätasaista. Mikäli haluat koristella korttia, asettele koristeet korttiin ennen laminointia.

Mikäli ei omista laminointikonetta, voi samplekortin päällystää teipillä tai kontaktimuovilla. Näissä kannattaa käyttää kartonkia, koska teippi tai kontaktimuovi ei napakoita samalla tavalla korttia kuin laminointi. Näissä ei tarvitse jättää reunoille varaa, vaan kortti leikataan suoraan oikean kokoiseksi.

Sitten vaan kieputtelemaan washeja!