Avainsana: kynien säilytys

Penaalini vakiovarustus – Piia

Joskus kauan sitten sain lehtitilauksen mukana kaupanpäällisenä Lumin clutchin, joka oli kuitenkin niin pieni, ettei esimerkiksi kännykkäni mahtunut sinne lainkaan. Tästä syystä se jäi vuosikausiksi laukkukaapin hyllylle odottamaan parempia aikoja. Halusin saada clutchin käyttöön, joten päätin kokeilla sen toimivuutta penaalina. Ja siitä päivästä lähtien se on ollut luottopenaalini.

Tykkään clutchissa erityisesti sen musta-lilasta väristä sekä materiaalista, joka sointuu täydellisesti yhteen tämän hetkisen kalenterini kanssa. Penaalissa on kaksi erillistä vetoketjulla suljettavaa lokeroa, sekä irrotettava rannelenkki. Mikä parasta, se on juuri täydellisen kokoinen kuljettamaan haluamani tavarat.

Käydään läpi mitä penaalistani löytyy osio kerrallaan, aloittaen ylläolevan kuvan avoimena olevasta lokerosta. Sieltä löytyy yhteensä 21 erilaista ja -väristä kynää. On muun muassa kosketusnäyttökynä kännykän käyttöä varten, Erin Condrenin geelikynäsetti, BICin monivärikynä sekä poispyyhittäviä kyniä. Lisäksi löytyy kaksi paperista metrimittaa.

Alemmasta lokerosta löytyy 10 kynää lisää, sekä yksi lyijytäytekynä. Irtolyijyä joka on 0,5 kun taas lyijytäytekynäni koko on 0,7.. Täytyykin heti ensitilassa korjata tuo epäkohta! Pyyhekumi, sakset, alumiiniviivoitin, liimakynä sekä kompaktin kokoinen rei’ittäjä asustavat kaikki sulassa sovussa tässä lokerossa pienten liimalappujen seurassa.

Lisäksi penaalista löytyi vielä kynsiviila ja hiuspampula. En ollut tajunnutkaan, miten paljon kyniä penaaliini on kertynyt, joten taidan tästä hiippailla takavasemmalle kyniä karsimaan.

-Piia

P.S. Ainakin AJ ja Inka ovat myös kertoneet oman penaalinsa sisällöstä postauksissaan.

DIY – Työpöydän säilytyslokerikko

Monella meistä on paljon tarvikkeita. Löytyy mm.erilaisia kyniä, pensseleitä, viivoittimia, saksia, liimaa.. Nyt laitetaan kaikki järjestykseen ja tehdään jokaisen tarpeeseen sopiva kynäpurkki! Näitä voi tehdä vaikka minkälaisella variaatiolla. Tämä myös kivaa puuhaa pienten askartelijoiden kanssa.

Kynäpurkin tekoon tarvitset:

  • pahvia
  • wc- talouspaperirullia
  • kuviopaperia/ washia
  • sakset
  • liimaa
  • kynä

Lisäksi hyödyksi ovat viivoitin sekä pyykkipojat, mutta ilman näitäkin pärjää.

Mieti ensin kuinka suuren kynäpurkin kokonaisuudessaan tarvitset. Valitse sen mukaan  sopivan kokoinen pahvi kynäpurkin pohjaksi. Kannattaa valita paksua pahvia, jotta kynäpurkille tulee tukeva alusta. Esimerkiksi piirustuslehtiön takasivu on usein paksumpi, ja käy tähän tarkoitukseen hyvin. Alusta voi olla neliön mallinen tai esimerkiksi pyöreä. Päällystä alusta kauniilla kuviopaperilla tai yksivärisellä kartongilla.

Seuraavaksi aletaan leikkaamaan wc- ja talouspaperirullia sopivan kokoisiksi. Tässä vaiheessa kannattaa mittailla kyniä ja muita tarvikkeita, osalle riittää matalampi mitta ja toiset tarvitsevat enemmän korkeutta. Jos joudut lyhentämään rullaa, leikkaa mahdollisimman suoraksi leikkauspinta, jotta liimaus onnistuu myöhemmin.

Kun rullia on sopiva määrä ja ne on oikean korkuisia, on vuorossa rullien päällystys. Tähän käy parhaiten ohuet paperit, washiteippi, tai rullia voi koristella vaikka piirtämällä! Vain taivas on rajana. Valitsin itse yhteen sopivia papereita sekä washiteippejä.

Liima kannattaa levittää rullan päälle, ja sitten pyörittää paperi päälle. Leikkaa ylimääräinen paperi pois. Jos käytät paksumpaa kartonkia, voi liimauksen kuivamisen ajaksi laittaa vaikka pyykkipojan pitämään paperia paikallaan. Jos haluat, voit päällystää myös sisäosan paperilla. Tämä vaatii vähän enemmän kikkailua, mutta onnistuu kyllä.

 

Kun rullat on päällystetty, on aika hahmotella ne alustan päälle. Kun paikat on selvillä, laita rullaan liimaa ja paina paikalleen. Tässä kannattaa käyttää hyvää liimaa, koska liimattava alue ei ole iso. Valitse liima, joka kuivuu kirkkaaksi. Rullan päälle voi laittaa painoksi vaikka washeja jotta rulla pysyy paikallaan liiman kuivumisen ajan.

Sitten vain kyniä ja muita tarvikkeita järjestämään! Millainen sinun kynäpurkista tulisi?

-Laura