Avainsana: kukkiva luovuus

Metsän Aika 2022 – Missä mennään nyt

Postauksen kalenteri on saatu yhteistyössä Metsän Ajan kanssa.

Sain viime vuoden lopulla käsiini tämän vuoden ihanan Metsän Aika -kalenterin. Tuolloin olin hyvin innoissani päästessäni tutustumaan tuohon upeaan, luonnonläheiseen kalenteriin enkä millään malttanut odottaa voivani ottaa sen tämän vuoden alussa käyttöön. Kaikki tammikuussa aloittamani kalenterit eivät suinkaan ole pysyneet aina mukana näin pitkälle vuotta, mutta tämän kohdalla voin ylpeänä ilmoittaa käyttäväni sitä edelleen.

Kalenterissa oli minulle ennestään suhteellisen vieras viikkonäkymä, joten en osannut yhtään ajatella, miten tulisimme sen kanssa toimeen. Hyvin nopeasti päätin luopua ajatuksesta käyttää orjallisesti päiväruutujen reunoissa olevia kellonaikoja tai ylipäätään noudattaa kauhean tarkasti päiväsarakkeiden rajoja. Minä kun satun olemaan vähän rönsyilevä ja suurpiirteinen ihminen, joten kauhean pikkutarkka ja säntillinen kalenterikoristelu olisi tuntunut hyvin vieraalta. Lisäksi koen sen antavan mukavasti luovuudelle tilaa, kun ei liian tarkkaan mieti, voiko esimerkiksi joku tarra mennä toisen päivän puolelle.

Olen kokenut helpommaksi tehdä jonkinlaisen aukeamapohjan valmiiksi ja täydentää sitä aina sitä mukaa, kun viikolle ilmestyy lisää merkintöjä. Olen myös huomannut noudattavani tämän kalenterin kanssa suhteellisen runsasta koristelutyyliä ja valkoisia tyhjiä kohtia aukeamille näin ollen ei juurikaan jää. Sivureunassa olevaa pystysaraketta olen hyödyntänyt vaihtelevasti. Joskus siihen on saattanut ilmestyä muistiinpanoja tai ostoslistaa, joskus taas olen peittänyt sen kokonaan esimerkiksi tarroilla. Toisinaan taas se on vain jäänyt tyhjäksi kokonaan. Samaten on käynyt alareunan viivoitetulle osiolle. Jos en keksi siihen mitään täytettä, annan sen olla tyhjänä. Alussa tämä häiritsi minua kovasti, koska haluaisin olla se ihminen, jonka kalenterisivut ovat täynnä tekstiä, täynnä elämää ja tapahtumia. Aina toisinaan olenkin, mutta huomasin hyvin nopeasti, että eivät ne sivut pakottamalla täyty, joten päätin olla stressaamatta asiasta ja mennä täysin fiilispohjalta.

Fiilistelyyn tämä kalenteri sopiikin täydellisesti. En vain meinaa saada tarpeekseni ihanista metsäaiheisista kuvituksista, joita kalenteri on pullollaan. Ne ovat yksinkertaisesti niin kauniita, että palaan aina välillä oikein erikseen ihastelemaan niitä ja lukemaan niiden ohessa olevia tekstejä. Kalenterin kaunis ulkonäkö onkin varmaan yksi iso tekijä siinä, miksi olen pysynyt sen parissa näin kauan. Se on ihan käsittämättömän inspiroiva.

Luulen, että inspiraatio herää vielä enemmän syksyä kohti mentäessä. Syksy on aina ollut minun mielestäni niin sanotusti parasta kalenteriaikaa, koska syksyn värit ja tunnelma herättävät minussa jotain sellaista, mitä muut vuodenajat eivät. Vaikka toisaalta olen myös sillä kannalla, että jokaisessa vuodenajassa on oma tunnelmansa.

Päätin tämän postauksen kunniaksi (ja aivan liian pitkään kestäneen maalaustauon selättääkseni) kokeilla, miten Metsän Aika -kalenterin sivut kestävät vesivärejä. Maalasin muutaman hyvin yksinkertaisen puurykelmän eri sävyisillä vihreillä ja odotin hieman kauhuissanikin, miten kalenterin sivut reagoivat. Ilokseni huomasin, että vesivärit eivät tulleet läpi juuri lainkaan. Jos olisin innostunut lotraamaan vedellä oikein kunnolla, olisi tilanne toki voinut olla toinen, mutta ainakin tämä kokeilu oli varsin onnistunut sen suhteen. Luulenpa, että tästä rohkaistuneena vesivärejä tullaan näkemään tämän kalenterin sivuilla jatkossa useamminkin.

Kaiken kaikkiaan olen ollut niin tyytyväinen tähän kalenteriin, että harkitsen vakavasti sen hankkimista itselleni myös ensi vuodeksi.

-Carita

Kevättä ilmassa

Kuvissa näkyvissä maalauksissa käytetyt guassivärit on saatu yhteistyössä Suomen Taidetarvikkeelta ja akryylimaalit Paperipilveltä.

Kevät on monelle meistä uudistumisen aikaa. Luonto heräilee eloon talven jäljiltä ja valon määrä lisääntyy. Sitä tuntee itsekin olevansa kuin talviunilta heräilevä karhu, jonka kasvoja lämmittää kevätaurinko ja jonka nenään kantautuu raikas uudelleensyntymisen tuoksu. Yhtäkkiä maailma tuntuu olevan jälleen täynnä mahdollisuuksia ja luovuus kukkii kilpaa eriväristen kukkien kanssa. Jokainen vasta-auennut silmu ja ohi lentävä perhonen on potentiaalinen kipinä hiljalleen kytevälle inspiraatiolle. 

Itselleni tämä kevät on merkinnyt uudistumista monellakin tapaa. Konkreettisimmillaan se tarkoitti uuteen asuntoon muuttamista maaliskuun lopulla. Uudet kotikulmat, asumismuodon muutos kerrostalosta paritaloon ja suuremman asunnon tuoma lisätila ovat vain joitakin esimerkkejä tapahtuneista muutoksista. Samalla muutos tuntuu tapahtuneen myös pään sisällä. Uudet ympyrät virkistävät mieltä ja oman kodin laittaminen on ollut terapeuttista, vaikkakin välillä työlästä. 

Olen tässä viime viikkoina huomannut, että näillä pienen pienillä asioilla on ollut merkitystä myös kalenteriharrastuksen osalta. En ole jahdannut inspiraatiota mitenkään erityisen kiihkeästi, vaan olen ilokseni nähnyt sitä vähän kaikkialla. Milloin huomaan innostuvani uuden kodin pihanurmikolla tepastelevasta mustarastaasta, milloin taas sateen jälkeinen raikas tuoksu innoittaa minut miettimään uutta teemaa bullet journalin viikkoaukeamalle. Joskus ihan vain sohvannurkka tuntuu riittävän kutsuvalta ja saatan käpertyä viltin alle muistikirja ja kynä seuranani. 

Ideoita tuntuu olevan kaikkialla: väreissä, tuoksuissa, kodin pinnoilla, juuri kaivetussa kukkapenkissä… Ihan missä vain. Tärkeintä kuitenkin on, että kaikki se on aivan silmieni edessä. En ole tehnyt harrastuksen osalta mitään suuria muutoksia nyt kevään mittaan, mutta ympärillä tapahtuvat muutokset ja luonnollinen uudistuminen näkyvät myös tavassani tehdä kalenteria. Silmien auki pitäminen jokapäiväisille asioille ja kauneuden sekä ihmeellisyyden näkeminen ympäröivässä arjessa pitävät mielenkiintoa yllä, vaikka en ole varsinaisesti keksinyt mitään uutta tapaa harrastaa tai hankkinut uutta kalenteria. Tyypillinen, aina jossakin kohtaa väistämättä tuleva, kyllästyminen ja kaipuu isommille kalenterimuutoksille on pysynyt poissa, kun olen niin vilpittömän ihastunut ja hämmästynyt siitä kaikesta, mitä ympärilläni näen. 

Kun inspiraatiota ei ole, sitä ei tarvitse eikä pidäkään väkisin pakottaa. Joskus kuitenkin riittää, kun tarkastelee hieman pidempään niitä vasta puhjenneita puiden silmuja tai pysähtyy kuuntelemaan linnunlaulua matkalla töihin. Se seuraava ajatus tai ideanpoikanen voi syntyä kovin yllättävissäkin paikoissa. Ja jos kevät ei jostain syystä inspiroikaan juuri sinua tai pelkästään sanan ”uudistuminen” kuuleminen saa ihokarvat nousemaan pystyyn, ei hätää. Jokaiselle meistä löytyy jotakin. Jos ei nyt, niin aivan varmasti myöhemmin. Muista pitää silmät auki ja olla armollinen itseäsi kohtaan. 

Inspiroivaa ja sallivaa kevättä! 
-Carita