Avainsana: koristeet

Tuunaushaaste – Time system- ja Project 365 -kalenterit

Synesteesikko sanataiteilija aina kirjoitustuulella.

Elän väreistä. Kynästäni tulee vain sanoja. En pidä itseäni visuaalisena ihmisenä, joka osaisi sommitella. Tekstinsyöttö ehdottaa, että osaa sinnitellä. Käypä ehdotus tällä kertaa. Kun sovin jäsenpostauksesta Kalenterimanian blogiin, käytössäni oli Time system -kalenteri vuodeksi 2024. Ei suinkaan kaikkein mieluisin valinta, mutta varsin käypä. Olen ostanut samanmoisen ainakin parina vuonna aiemmin. Tilaa on sivu päivää kohti, joten mahdun hienosti kirjaamaan työvuorot ja muun kulloisenkin elämäni silpun vapaaehtoisjuttuineen. Hyvin pystyy myös koristelemaan, kun kalenteriharraste nyt elpyy pitkän ajan jälkeen. Kalenterimaanikoksi olen outo: tapaan käyttää sen, mitä ostan tai vaihdoissa saan. Niin ihanaa kuin olisikin ostella kaikenlaista, en haali isoja varastoja. Suhtaudun tarroihin, teippeihin ja muuhun vähän kuin ruokaan: hyvikkiä hävikin ja hilloamisen sijaan! Käsittämätöntä, miten pragmaattinen olen… Tämän postauksen koristeet olen enimmäkseen saanut vaihdoissa, osa lehdistä saksittuja juttuja on omasta takaa. Kierrätetyksi jutuksi pääsi niin ikään vaihdossa saapunut kirjekuori, josta askartelin taskun. Sen sisään tulee kai jokunen kortti tai muistilappu myöhemmin.

Kirjoittaminen on minulle luontevin tapa ilmaista itseäni. Yhdeltä ammatiltani olen sanataideohjaaja, ja pyrin pitämään kirjoittamisen osana arkea, vaikka palkkatyö enimmäkseen onkin toisella alalla. Suuria kirjoittamisen iloja on tulla kohdatuksi kirjoittajana, ja onnekseni olen saanut joukon ystäviä, jotka kirjoittavat itsekin tai suhtautuvat muuten myönteisesti ja myötäelävästi. Niinpä kun pitkästä aikaa tänä talvena menin esittämään runojani poetry slamissa (siinä on tietyt säännöt, kuinka kauan on esitysaikaa ja miten pisteytetään), työstin runosikermääni useamman ystävän kanssa. Kukaan heistä ei sillä erää päässyt kuuntelemaan runojani, mutta illan mittaan viestisovellus oli kuumana siitä, miten sujui ja mitkä runot lopulta esitin. Kiitos, ystävät! Tiedätte, keitä olette.

Sattui ylimääräinen työkeikka talveen. Yllätyspalkasta käytin osan kauan toivomaani Ajaston Project 365 -planneriin. Se on kirjoittajan kalenterini loppuvuoden ajan. On minulla kirjoittajan bujokin, johon riipustan aamusivuja ja listaan meneillään olevia kirjoituskilpailuja, mutta huomasin, että haluan vielä oman kalenterin, johon merkitsen kirjoituspäivät, runoillat ja sen semmoiset. Näiden myötä vuoden kalenterirauha on oikein lokoisalla tolalla. Kun on vapaata töistä ja kokonainen kirjoittamispäivä, laadin kalenteriin työlistan jutuista, joita aion kyhätä. Helmikuun lopun tiistaina työn alla oli mm. Kalenterimanian postaus, ja minulle aivan ennenkuulumatonta oli lähteä kuvat edellä ja kirjoittaa teksti vasta myöhemmin. Lisäksi hahmottelin tarinaa kirjoituskilpailuun ja runoa, ja yritin pitää takaraivossa muutamaa ehdotusta toiseen vieraskynäpostaukseen.

Puhun kirjoittamisestani yhä enemmän. Vuosia vaikenin, kun en oikein kohdannut ketään sen tiimoilta. Nyttemmin kestän, kun asiaa harrastamaton kysyy ällistyneenä, aionko kirjoittaa koko päivän. Mainitsin värit ja synestesian. Se tarkoittaa aistien sekoittumista. Jotkut näkevät musiikin väreinä, tai ehkä äänteillä on värit tai vaikka kuukausilla. No, minä näen ihmiset väreinä (ja mietin joskus, onko erityisherkkyys vamma vai ominaisuus). Tästä vuodesta tulee oikea ystävien kesä, sillä luvassa on paljon uusia rakkaita kasvoja. Vieraita muista maista. Kukkatarrat kertyvät jo koristamaan kesäkuuta, enkä malta odottaa, millaisia väripintoja pääsen aistimaan. Varmasti kauniita, toiveikkaita sävyjä. Ja väriyhdistelmiä. Olen tainnut vain yhdessä tutussa nähdä yhden ainoan sävyn. Tällä muuten ei ole mitään tekemistä niiden aurajuttujen kanssa, jos sitä mietit. Synestesia voi ilmetä monella muullakin tavalla. Sanat, tarrat, teipit. Siinä kalenteriharrasteeni kulmakivet. Tämän postauksen vihjesanoina olivat vastaväri, kierrätettyä, ystävyys ja tuuli. Kirjoittamisen ja koristelun iloa sekä kalenterirauhaa myös sinulle!

Anna

Esittelyssä Katjan TN passport

Oikein kivaa päivää just sulle. Tervetuloa tutustumaan TN passport (traveler’s notebook) planneriini.

Aiemmin olin henkeen ja vereen Happy Planner Mini Dashboard -intoilija, en voinut kuvitellakaan, että käyttäisin ikinä mitään muuta kalenteria. Tykkäsin kirjoittaa to do -listoja ja niitähän minulla riitti, oli boksi koulupäiville, toinen koulutehtäville, perinteinen to do -lista, ruokakaupan puutelista ja olipa boksi iäkkään tätini asioillekin.

Opiskelujen päätyttyä syyskuussa 2022, menin töihin ja parissa kuukaudessa huomasin, että HP Mini oli aivan liian suuri tarpeisiini muuttuneessa elämäntilanteessa ja kaipasin muutosta. Olin käyttänyt jo syksyllä TN Passportia travel- ja gratitude plannerina ja aloinkin miettimään, josko se toimisi myös main plannerina. Ei muuta kuin tuumasta toimeen ja suunnittelemaan ja tilaamaan kalenteriin vihkoja ja kivoja pikku ”härpäkkeitä”.

Kannet tilasin Etsystä HappyJournalingNK:lta. Ensin tilasin itselleni vihreät ja myöhemmin vielä sinapinkeltaiset, aavistuksen rusehtavat kannet. Tykkään keltaisista enemmän, värit on mun juttu. Pienenä miinuspuolena pidän sitä, ettei siinä ole kynälenkkiä, mutta ongelman sain ratkaistua sillä, että saan helposti pujotettua Pilot Frixion kynän (joka on muuten lempikynäni planneroinnissa) klipsin takakannen taskuun ja kuminauhan avulla se pysyy hyvin paikoillaan. Muuten sanoisin, että kannet on 10/10. Sopivan napakat mutta ei kuitenkaan liian jäykät. Toimisi myös lompakkona sillä etukannessa on taskut muutamalle pankkikortille.


Vihkoja olen hankkinut eri Facebook-kirppiksiltä, lisäksi kansien mukana tuli muutama vihko. Parhaimmiksi olen todennut ruutuvihkot. Siihen on helppo kirjoittaa, mulla tahtoo olla vikana se, että blanko paperille kirjoittaessa teksti lähtee joko nousemaan tai laskemaan paljon. Vihkot olen päällystänyt lahjapaperilla. Se on nopea ja helppo tehdä ja saa taatusti mieluisat kannet. Kuukausivihkossa minulla on päällä musta pitsi, sitä tosin ei ole kiinnitetty vihkoon ja sen saa helposti siirrettyä toisen vihkon päälle. Ostin sen Facebook-kirppiksiltä ja pienensin sen TN passportiin sopivaksi, alun perin se taisi olla pocket-kokoinen.

Plannerissani on kolme vihkoa, yksi kuukausiaukeamille, toinen viikkoaukeamille ja kolmas muistiinpanoja varten. Kuukausiaukeamaan kirjoitan tapaamiset ja tärkeät muistettavat asiat. Tyhjiksi jääviin päiviin laitan tarroja, mietelauseita tai jotain mitä tapahtui sen päivän aikana. Kuukausiaukeamien jälkeen vihkossa on paljon tyhjää tilaa, saa muuten antaa vinkkiä mitä sinne voisi tehdä. Tällä hetkellä siellä on vain menkat&migreeni- ja pistoslääkityksen seuranta. Viikkoaukeamat teen yhdenlaisella dashboard-tyylillä. Pystypäivillä päivälaatikko olisi aivan liian kapea ja vaakapäivät ei vaan toimi minun main plannerissa (kokeilin vaakapäivää yhden viikon ajan ja olin menettää hermoni sen kanssa). Muistiinpanovihkoon kirjoitan mitä mieleen juolahtaa, on se sitten ruokakaupan puutelista tai pikaisesti jotain muistiin laitettavaa asiaa.

Plannerissa on muovitasku-insertti, joka tuli kansien mukana. Säilön siinä tarroja ja klemmareita sekä freebie-tarra-arkkeja. Tulossa on myös Etsystä tilattu kankainen lompakkoinsertti, nähtäväksi jää kuinka kätevä se on.

Maanikkona minulla on tietysti plannerissani erilaisia ”härpäkkeitä”, klemmareita, sticky noteseja, journaling-kortteja. Journaling-kortit, sticky notesit ja kannen mustan kukan olen tilannut The Rosey Life Plannerilta, klemmarit on suurin osa eräältä kanssamaanikolta, joka ystävällisesti lähetti ne minulle. Oliblockit tilasin Euroopan jälleenmyyjältä ja onhan ne ihanat. Kunnollinen magneetti saa sen pysymään hyvin paikoillaan. Tärkein kaikista härpäkkeistä on tietysti Travelers Companyn oma klipsi. Sen avulla sivut saa pysymään tuunatessa satavarmasti auki.

Tällä varustuksella on nyt menty toukokuun alusta lähtien ja tunnustan että olen täysin rakastunut pikku TN passportiini. Pienenä se kulkee kätevästi mukana, eikä vie käsilaukusta paljoa tilaa. Muunneltavuus on myös plussaa, vihkojen ja erilaisten inserttien paikkoja voi vaihtaa mielensä mukaan. Pisteiksi annan täydet 5 tähteä.

-Katja