Avainsana: koristeet

DIY – Flipbook

Flipbook on kuin kerroskortti. Se on täynnä taskuja, lokeroita ja vaikka pieniä kirjekuoria. Taskut on tarkoitus täyttää koristeilla, kuten esimerkiksi tarroilla tai washisampleilla Happy mailin ja Pocket letterin tapaan. Olen kauan ajatellut tekeväni flipbookin ja kehittää sitä taitojen karttuessa. Korttiaskartelu on ollut aina lähellä sydäntäni ja tässä se yhdistyisi hyvin kalenteriharrastukseen.

Valitsin tähän vapaasti korttipohjan koon sen mukaan mitä oli käden ulottuvilla. Päätin, että kortista tulee 4 osainen. Ohuella koristepaperilla päällystin korteista kolme kummaltakin puolelta. Paperi oli todella ohutta, joten käytin liiman sijasta 6 mm levyistä kaksipuolista teippiä. Voi käyttää valmiiksi paksumpaa koristepaperia ilman päällystämistä tai värikkäitä kartonkeja maun mukaan.

Asettelin korttipohjat niin, että kortin sisus on ylös ja ulkopuoli pöytää päin. Tällöin keskimmäiset 2 korttia ja niiden ulkopuolet (pöytää päin) ovat varsinaiset flipbookin kannet.

Koska minulla oli todella ohutta kaksipuolista teippiä, laitoin jokaisen kortin tulevaan taitteen reunaan kaksipuolista teippiä varmistamaan, että washiteippi pysyy hyvin kiinni. Ennen washiteipin laittoa, asetellaan kortit pöydälle niin, että väliin jätetään muutama milli tyhjää. Näin korttien osat taittuvat litteäksi kasatessa. Neljässä kortissa on siis kolme taitosta ja ne käsitellään samalla tavalla kummaltakin puolelta. Voit halutessasi laittaa vaikka vähän liimaa kortin reunaan ennen washiteippiä. Washiteipinkin kannattaa olla taipuisaa, jotta se ei jäykistä taitoskohtaa. Washiteippi on taitoksen sarana ja pitää kortit yhdessä. Uloimmat kortit ( 1 ja 4 ) taittuvat sisään ja niiden ulkoreunasta kannattaa leikata 2 mm – 5 mm pois, jotta kortti mahtuu sulkeutumaan eikä pullistu.

Tämän jälkeen koristelin korttipohjat. Tein muutaman minikokoisen kirjekuoren koristeille, kuten irtotarroille ja die cutseille. Paksummasta koristepaperista saa taskuja mihin vaan ja minkä kokoisia vain. Laitoin kortin levyisen taskun yhden kortin alareunaan, jossa jatkuu sama kirkon kuva. Toiseen korttiin pystyyn sivulle josta tarrat ja post it -laput kurkistavat kuin ”puun takaa”. Kolmanteen laitoin itse värjäämästäni kartongista pilvenmuotoiset taskut vastakulmiin ja muihin kortteihin muutaman muun pikkutaskun yhdistettynä isompaan taskuun ja kirjekuoriin. Mielikuvitus rajana ja näihin voisi tehdä vaikka mitä piilotaskuja korttipohjien väliin ja kirjekuorien alle. Kivaa leikkisää puuhaa.

Tein myös muutaman washisamplepohjan pakettikortti tyylisesti ja laitoin ne kirkon taskuun. Takakanteen laitoin tarran, joka lukitsee koristenauhan millä flibookin saan solmittua kiinni ja koriteet pysyvät tallessa. Kiinnitystapoja on vaikka kuinka monta, mutta tämä oli mielestäni helpoin näin alkajaiseksi. Voisi kiinnittää toiseen kanteen langan joka kieritetään toisen kannen paperinappeihin, tain tarrakangasta, kuminauhaa tai vaikka silkkinauhat.

Kortin voi tehdä mihin malliin haluaa. Voi tehdä sidotun, jossa sivut voisi olisi kuin travler’s notebookin tai rengasplannerien välilehdet ja taskut. Sen voisi taitella kuten nopan tai rasian kartonkipohjat, mutta litteäksi. Tämä on kivaa vaihtelua happy mail-vaihtoihin , jos tykkäät askarrella ylimääräistä. Kalenterimanian ryhmässä voit etsiä itsellesi vaihtoparia vastaaviin vaihtoihin.

Tästä tuli ensimmäiseksi Flipbookiksi mielestäni tosi kiva ja varmasti jatkoa seuraa.

– Linksu

Kalenteriharrastajan kesäpäivä

Postauksessa näkyvä Nordic Colours muistikirja on saatu kaupallisessa yhteistyössä Ajastolta

Olipa kerran kaunis kesäpäivä. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Kukat kukkivat ja ruoho oli kauniin vihreää. Niinpä eräs kalenteriharrastaja päätti lähteä puistoon piknikille. Hän pakkasi mukaansa viltin, eväskorin ja kalenteritarvikkeet kangaskassiin.

Kalenteriharrastajan kassissa oli kalenteri, muistikirja, penaali, mutta löytyipä sieltä jotain muutakin, nimittäin passikotelo. He-hetkinen! Miten passikotelo liittyy kalentereihin?! Kalenteriharrastaja oli muutamaa päivää aikaisemmin ostanut pirteän pinkin passikotelon, jonka hän oli kuitenkin ottanut aivan muuhun käyttöön.

Ja voi, mitä passikotelosta paljastuikaan! Sinne oli pakattu muun muassa tarroja, diecutseja ja washisampleja. Kaikki nämä olivat kompaktisti ja helposti saatavilla, sekä kätevä kuljettaa mukana kaikkialle.

Penaalissa kulkivat sulassa sovussa kalenteriharrastajan suosikkikynät, samoin kuin pyyhekumi sekä viivotin, joka oli suunniteltu joustavaksi. Edellämainitulle löytyy käyttöä erityisesti bujoillessa, jotta saa piirrettyä tarvittavat ruudukot ja taulukot siististi. Viivottimen joustavuus taas takaa hyvän tuntuman viivoja piirrettäessä, vaikka alusta olisikin hieman epätasainen.

Kalenteriharrastaja vietti ihanan päivän puistossa kalentereineen, ja kuten tarkkasilmäisimmät saattavat yllä olevasta kuvasta huomata, löytyy muistikirjan kesäbingosta picnic pihalla. Kalenteriharrastaja saa siis ruksittaa jälleen yhden ruudun ja on askeleen lähempänä bingoa.

Aurinkoisia kesäpäiviä toivotellen, Piia