Avainsana: kollaasit

Lukupäiväkirja – reading journal käyttöön

Olen jo pitkän aikaa halunnut aloittaa erillisen muistikirjan lukemiselle. Varsinkin nyt kun bullet journalini on elänyt helmikuun jälkeen hiljaiseloa, enkä ole käyttänyt sitä kuin Helmet-lukuhaasteen seurantaan, oli tämä otollinen aika kaivaa esille kaapissa odottanut Lettu eli Leuchtturm1917 muistikirjani muoveistaan. Joten siinä se nyt on – voitteko uskoa – ensimmäinen lukupäiväkirjani, tuttavallisemmin lukulettu.

Lukeminen on aina, ihan pienestä pitäen, kuulunut isoksi osaksi elämääni. Toki minullakin on kausia, jolloin kuukaudessa ei vain tunnu riittävän joko tunnit tai jaksaminen, mutta varsinkin muutaman viime vuoden aikana olen yrittänyt palauttaa lukemista osaksi päivärytmiäni edes lukemalla yhden luvun illalla ennen nukkumaanmenoa.

Muutamia lisäpotkuja tämän lukuletun aloittamiseen tuli ryhmästä, kun Mira jakoi TikTok-videon, missä oli toinen toistaan hienompia seurantoja lukemiseen. Tiedän itse kuitenkin, ettei minusta ole seuraamaan päivittäistä sivujen määrää, varsinkin kun luen nykyään myös paljon e-kirjoja BookBeatista ja kuuntelen kotitöitä tehdessäni äänikirjoja. (Ei silti ole fyysisen kirjan voittanutta, mutta nykyään siihen tarttuminen on huomattavasti hankalampaa huomiota vaativan vauvan kanssa.)

Niinpä toistaiseksi ainoa kunnon tracker lukupäiväkirjassani on päivittäisen lukemisen seuranta. Koska aloitin muistikirjan kesken vuotta, halusin sisällyttää tähän myös ensi vuoden kokonaisuudessaan. Olen nähnyt tällaisia seurantoja juurikin sivumäärien seurantaan, mutta uskon tämän toimivan itselläni kaikista parhaiten. Eri värit olen laittanut ainoastaan kirjatyypille: fyysinen kirja, e-kirja tai äänikirja. Lisäksi merkkaan, mikäli en ole lukenut lainkaan ja pisteellä sitten, mikäli kirja on sen päivän aikana saatu luettua loppuun. Toivon, että tämä toimii.

Viereisellä sivulla olen tehnyt taulukon, jossa kuukauden lempparikirjani kamppailee aina toisen kuukauden lempparia vastaan. Vuoden lopussa sitten valitsen top3-kirjoista vuoden parhaan luetun teoksen. Tämä idea tuli Instagramista kirjagrammaajalta @merisreads, joskin uskon tämän olevan varsin yleinen seurantataulukko.

Luonnollisesti tarvitsin myös TBR-listan (to be read, mitä haluan lukea), jotta saan siirrettyä miljoonat puhelimeni screenshotit yhteen paikkaan. On huomattavasti helpompi varata kirjoja kirjastosta, kun ei tarvitse käydä koko kuva-albumia läpi löytääkseen teokset, jotka kiinnostivat. Tänä vuonna halusin myös vihdoin aloittaa hyllynlämmittäjä -projektin. Uskon, että jokainen kirjahyllyn omistava on jossain kohtaan törmännyt samaan ongelmaan: uusia kirjoja kannetaan sisään nopeampaa tahtia kuin ehtii lukea ja silti seuraava lukuprojekti on kirjaston kirja tms.

Tein myös muutaman kollaasin jo tänä vuonna luetuista kirjoista. Allekirjoittaneella kävi pieni moka kuvia tulostaessa, sillä pystykokoinen A4 ei mahdukaan aukeamalle, koska kirjojen kansikuvat olisi pitäneet laittaa vaakatasoon, jotta olisi ollut edes pieni mahdollisuus. No ainakin tuli lisäiltyä enemmän tarroja aukeamille: sopii hyvin tämän vuoden teemaani, eli varastojen konkreettiseen käyttöön uuden ostamisen sijasta.

Hauskana lisänä tälle vuodelle päätin ottaa A to Z challengen, eli luetaan jokaisella kirjaimella alkava kirja. Lisäsin vielä extrana ä ja ö kirjaimet, jos sattuisi osumaan omalle listalle jompikumpi. Tämä on tarkoitus olla varsin leikkimielinen haaste, josta en ota mitään stressiä ja en aio etsimällä etsiä kirjoja.

Myös ryhmän puolella joku linkkasi artikkelin, missä oli useampi haastekohta (olikohan 52?) ja niihin sopivia naisten kirjoittamia kirjoja sitten useampikin. Päätin kirjata kaikki 101 kirjaa tälle aukeamalle ja merkkasin, mitkä olin jo lukenut (vaivaiset 7 kirjaa löytyi listalta). Tästä saa varmasti tulevaisuudelle kirjavinkkejä napsittua.

Seuraavaksi olisikin työn alla loput toukokuun loppuun mennessä luettujen kirjojen kollaasin tekeminen. Tällä kertaa virheistä opittiin ja tulostin kuvat suoraan koossa A5. Olen hieman kahden vaiheilla, aionko siirtää Helmet-haasteen näiden kansien väliin, vai annanko sen olla vielä tämän vuoden bujossani. Jatkossa olisi myös tarkoitus kirjoitella mietteitä luetuista kirjoista ja kenties inspiroitua kirjagrammaajien lukuhaasteista ja -bingoista.

Mitä kaikkea sulta löytyy lukupäiväkirjasta? Itse en halua suoraan lähteä liian monimutkaiseen, jotta ei jää seurannat yms. täyttämättä, mutta otan mielelläni vinkkejä ja ideoita vastaan! Lukemistani seuraan myös Goodreadsissa, mutta katson, ettei paperinen versio poissulje sen käyttämistä, koska askarteleminen on myös omanlaistaan terapiaa.

Ihanaa alkanutta kesäkuuta kaikille! – Laura S.

Lauran Art Journal matka – Sanomalehtiruno inspiraationa

Postauksessa näkyvä Dingbats Pro -muistikirja saatu yhteistyössä Vihkokaupan kanssa. Työhön käytetty sapluuna ostettu Heidin Korttipajalta.

Törmäsin Instagramia selatessani Ainoan kuvaan, jossa oli tehty sanomalehtiruno. Minun oli pakko päästä kokeilemaan tätä ja päätin lopulta käyttää runoani tämänkertaisen aukeamani pohjana. Sanomalehtirunon idea on varsin yksinkertainen: ota tekstipätkä lehdestä ja vedä tussilla yli ns. turhat sanat ja runo on valmis. Oma lehtileikkeeni oli jostain vanhasta Kodin Kuvalehdestä. Näitä on muuten super hauska tehdä ja tulen varmasti tulevaisuudessa runoilemaan tällä tavalla useamminkin!

”TÄMÄ JÄTTI JÄLJEN
Hengitän syvään, otan kahvikupin käteen,
kitaroiden täyttämässä huoneessa silmäni kostuvat.
Miten ihanaa on saada tämä hetki kotiin!
Huomaan, että hetket ovat ilmaisia.
Luulin elämän seisahtuvan.
Elämykset vievät uusiin paikkoihin.
Yhtenä iltapäivänä äkkiarvaamatta:
uusi normaali voi olla tällaistakin.”

Kahvikuppi oli heti ensimmäisenä mielessäni, kun lähdin pohtimaan, miten haluan käyttää runoa inspiraationi lähteenä. Värit tulisivat Distress Oxiden ja Mementon musteista sekä ihan oikeasta kahvista. Halusin myös sisällyttää kollaasisivuun itse tekemääni paperia, jonka värjäsin musteilla, tuomaan tekstuuria.

Teippasin oikealle sivulle sapluunan, jonka avulla värjäsin kahvilla koko sivun. Vaikka sapluuna tuntuikin teippauksesta huolimatta kupruilevan pois paikoiltaan läträtessäni kahvia muistikirjan sivulle, olen positiivisesti yllättynyt, kuinka hyvin kuviot silti tulivat näkymiin. Lisäilin efektiksi sinne tänne myös hieman molempia musteita.

Kun oikean puolen sivu kuivui, lähdin valmistelemaan vasemmalle puolelle tulevaa kollaasia. Runoni sai sekä kahvista että musteista itselleen hieman ruskeaa väriä, sillä lehden kiiltävä pinta ei sopinut mielestäni teemaan. Nappasin myös ikuisuuden pöytälaatikossa lojuneen kahviaiheisen muistilapun, jonka päälle laskin kahvissa dipattua kuppia ja roiskin siveltimellä lisää tahroja.

Koska sivu näytti turhan tyhjältä, halusin lisätä muutamia washiteipin palasia ”sitomaan” runoa ja muistilappua. Roiskin myös sinne tänne lisää kahvia siveltimellä sekä kahvikupin avulla renkaita. Lin Chia Ningin ihanalla leimasimella koristelin vielä sivun yläreunaa.

Kun oikean puolen sivu oli kuivunut, hain netistä inspiraatiota, sillä halusin lisätä keskelle kahvikuppiaiheisen one line drawingin, eli yhdellä vedolla tehdyn piirroksen. Ensimmäiseksi yritykseksi ehkä ihan ok suoritus. Sivu näytti silti varsin tyhjältä, joten halusin vielä lisätä tekstiksi ”But first coffee”-fraasin, joka taitaa olla suurimmalle osalle ihmisistä varsin tuttu toteamus. Sanottakoon vielä, että luonnollisesti tätä tehdessä nautin hyvästä kahvikupposesta! Lisäsin vielä kulmiin reunukset ja työ oli valmis!

Kokonaisuudessaan tästä kahviaiheisesta työstä tuli tällainen. Ihana kun inspiraatio tulee ihan yksinkertaisimmistakin asioista ja työtä tehdessä kehittyy edelleen. Tämä oli myös ensimmäinen kerta, kun käytin kunnolla kahvia tuunaamiseen. Kiinnostaa kovasti joku kerta maalata jotain vain ja ainoastaan kahvin voimin.

Oletko joskus tuunaillut kahvilla tai muulla elintarvikkeella? Haastan teidät kaikki ainakin kokeilemaan, mitä ihanaa keittiön kaapista löytyykään, mitä voisi käyttää askarteluun. Tuttuun tapaan, löydät aikaisemmat osat tästä postaussarjasta täältä.

Ihanaa päivää jokaiselle! – Laura S.