Avainsana: kmhaaste

Ensiaskeleita ylläpidossa

Postauksessa kuvattu Color A6 lukuvuosikalenteri saatu Ajastolta, Leuchtturm1917 saatu Inspiration 4 You Oy:lta yhdessä Suomalaisen kirjakaupan kanssa ja Dylysions -tuotteet saatu Käsitellen -puodista.

Heippa ja hyvää alkavaa viikkoa, Linksu täällä. Kyselin ylläpidon kesken mielipidettä, mikä voisi olla kiva maanantaimanian-aihe? Ehdotuksena tuli, jos avaisin teille vähän alkanutta taivaltani Kalenterimanian tuoreena ylläpitäjänä. Matkani kalenterimaniassa on yhtä pitkä, kuin on ryhmän olemassa olokin. Olen ollut mielestäni suhteellisen aktiivinen jäsen ja osallistunut kaikkiin miitteihin mihin vain on ollut itsellä mahdollisuus. Ryhmän lämminhenkisyys teki heti oloni kotoisaksi ja olen saanut tutustua mahtaviin tyyppeihin. Mirppu on muutamasti ”vitsaillut”, että kyllä minä vielä ylläpidon remmiin eksyn, tuttavallisemmin kalenterimafiaan. Olen aina perustellut itselleni, että ruuhkavuodet vuorotyöläisenä ja reissumiehen kihlattuna, olisi hullua haalia itselleen lisää tekemistä. Kuinkas kävikään? Ylläpitoon kaivattiin lisävoimaa ja minä suostuin, eihän sitä aikaa koskaan lisää tule ja mitä sitä ei tekisi rakkaan harrastuksensa parissa.

Ylläpidon tiimiin liityin virallisesti heti vuoden alusta 1.1.2020, samoihin aikoihin, kun piti joululomalta palata töihin. Kuitenkin sairastuin ja samalla sairaslomalla ollaan edelleen läpi kesän. En ole tottunut perumaan sovittuja juttuja ja nyt en ole päässyt esimerkiksi tapaamisiin, miitteihin, en ole voinut ajaa autoa, saati siivota omaa työhuonettani. Onni onnettomuudessa, oli aikaa perehtyä Kalenterimaniaan uusin silmin ja koittaa pysyä perässä älylaitteiden avulla. Sairaslomalla en juuri ole pystynyt fyysisesti toimimaan, vaan tuunaustarviikkeet löysivät tiensä kanssani sohvalle. Positiivisella asenteella pyrin kulkemaan läpi elämän; ” When life gives you lemons, make lemonade”, joka on muuten parasta kesäjuomaa, ainakin Salme-tädin ohjeella.

Sain itseni hetkellisesti parempaan kuntoon ja pääsin ensikertaan edustamaan ylläpitäjänä Suvin kanssa Turun Hansakortteliin Hansamanian aikaan pidettävään minimiittiin, yhteistyössä Suomalaisen kirjakaupan kanssa. Täytyy myöntää, vaikka olen sosiaalinen hölösuu, niin vähän jopa minua jännitti (damn, paljastuin), koska halusin kaiken menevän hyvin ja saada kaikille kivan kokemuksen. Meillä oli todella hauskaa ja siitä kiitokset mahtavalle miittiporukalle sekä yhteistyöstä Hansan Suomalaiselle kirjakaupalle ja Inspiration 4 You Oy;lle.

Olen aina miettinyt blogin kirjoittamista kaikista askartelujutuista mitä teen, mutta lukihäiriö ja sosiaalisen median raadollisuus ovat työntänyt ajatusta aina kauemmas ja kauemmas. Päädyttyäni Kalenterimaniaan tein ensimmäisen jäsenpostaukseni. Mafiassa postauksen tekeminen ei ollutkaan niin ”pelottavaa”, koska kokonaisuutta tehdään yhdessä, niin kuin ryhmässäkin, maniaperheenä. Tosin juuri tämän postauksen matka oli kivinen ja vaikea, koska tietokoneeni päivitys käynnistyi, teksti hävisi ja jouduin kirjoittamaan kaiken alusta, ihanaa! Sisällön tuottaminen onkin ollut monipuolista, keskiviikon Do it yourself eli DIY -postaukset ovat kuitenkin ehkä se omin ja turvallisin aihealue. Samalla on myös uskomattoman kiitollinen fiilis siitä, että saan olla mukana erilaisissa yhteistyöprojekteissa.

Mafiaporukan kirjo on värikäs (ja uskoisin että äänekäs), ihanat mafiasiskoni, tehonaiset. Hommat hoidetaan aina porukassa ja untuvikkokin on otettu hyvin mukaan remmiin, kiitos siitä. En malta odottaa että nähdään taas livenä, koska nyt saan olla ensimmäistä kertaa mukana järjestämässä Kalenterimanian joka vuotista ja isointa tapahtumaa, kesämiittiä (#kmkesämiitti20). Nämä naiset ovat uskomattomia ja tekevät suurella sydämellä asioita ryhmän eteen. Mahtavaa olla menossa mukana, vaikkakin muiden vauhti on 200 ja minä olen vielä mummotunnelissa, heh.

Jokaisella ylläpitäjällä on tietenkin oma tonttinsa ja minulle vetovastuuksi annettiin teemahaasteet. Yritän parhaani mukaan kehittää teille ryhmäläisille tekemistä kalenteriharrastuksen parissa. Tarvitsen teiltä kuitenkin rohkeaa mukaan heittäytymistä. Ryhmän teemahaaste 2020-albumista löytyvät kaikki haasteet ja niitä saa tehdä jälkeenpäin omaan tahtiin, jos joku on mennyt uutisvirrassa ohitse. Kaikkia haasteita voit seurata someissa aihetunnisteella #kmhaaste.

Mikä minua sitten inspiroi Kalenterimaniassa? Ehkä se, että tätä voi tehdä juuri niin, kuin itselleen parhaaksi näkee ja juuri niin pienellä tai suurella budjetilla kuin haluaa. Toisten tekemistä jutuista inspiroituneena omat ideat voi lähteä laukalle ja joskus on ihan ok pitää etäisyyttä, kunnes taas inspiraatio palaa. Toisten tukeminen, uusien kavereiden löytyminen, ei ole tyhmiä kysymyksiä ja ei, en todellakaan tiedä kalentereista saati askartelusta kaikkea, mutta se ei haittaa. Opetellaan yhdessä.

Matkani ylläpitäjänä on vasta alussa ja odotan innolla mitä kaikkea se tuo tullessaan. Ryhmäläisiltä toivon inspiroivaa ja kannustavaa tekemistä ja pidetään Kalenterimanista hyvää huolta.

Maniaperhe <3 Linksu

ART-journal – Käsitellen

Dylusions-tuotteet saatu yhteistyönä Käsitellen kanssa.

Sain Käsitellen askarteluverkkokaupasta taannoin ihanan muistikirjan, jonka sivuissa on valmiit taustat. Ne ovat värikkäät ja energiset, juuri sopivat art journal -tuunailuun. Matalampi kynnys aloittaa, kun sivut eivät ole tyhjiä. Voi valita mikä inspiroi tai sopii teemaan. Minä valitsin tällä kertaa teemaksi Kalenterimania ja #maniaperhe. Toteutin aukeaman yhteistyönä saaduilla Dylusions-tuotteilla.

Muistikirjassa, minulle paremminkin vihossa, on ihana pinkkisävyinen pohja, jossa on hämähäkinseittikuvio. Mikä olisi parempi kuvaamaan Kalenterimaniaa kuin seitti, joka sitoo maniaperheen yhteen. Tästä siis lähdettiin liikkeelle. Kalenterimanian värit ovat pinkki, musta ja valkonen, joten ne valikoituivat pääväreiksi aukeamalle.

Olen seurannut Dylusions-tuotteiden luojaa Dyan Reaveleytä sosiaalisessa mediassa nähden, miten hän tuotteitaan käyttää ja saaden inspiraatiota. Olen ottanut vinkkiä miten Dyan käyttää muotoiltua akryylipalikkaa ja halusin kokeilla samaa. Palikassa on tuumamitoitus, toinen reuna on kaareva, jossa on myös tukiviivoja ja reikiä. Palikka on tarkoitettu doodlailuun sekä leimailuun, mutta itse käytän sitä myös maalialustana. Aloitin piirtämällä kaarevan muodon vasemman sivun reunaan, käyttäen tukiviivoja apuna luomalla samoja kaarevia linjoja sekä piirtäen pyöreitä kuvioita. Käytin maalikynää piirtämiseen ja värittämiseen. Kynä on pidettävä liikkeessä tai korkki kiinni, jotta maali tulee ulos nätisti. Kynää on ravistettava, ja jos maalia ei tule, on kynän kärki painettava hellästi alas, kunnes maali tulee. Itse olen tykännyt paketin kummastakin kynästä, mustasta sekä valkoisesta.

Halusin samanlaista kerroksellisuutta mitä Dyan tekee ja leikkasin rohkeasti kaarevaa reunaa pitkin palan sivua pois niin, että edellisen aukeaman vihreä tausta näkyy. Käytin tietenkin leikatun palan hyödyksi ja tein siitä terälehtiä. Olin jo valmiiksi ajatellut käyttäväni valmiita kukka- die cutseja, joihin terälehdet sopisivat. Sommittelin kukkia ja päätin leikata yhden kukista osiin akryylipalikkaa apuna käyttäen. Leikkaamalla palan pois matkien kaarevaa linjaa yritin saada kerroksellisuutta. Säästin kuitenkin kukat myöhemmäksi ja keskityin pohjan tekoon.

Halusin sabluunalla saada sydämiä taustalle, koska Kalenterimanian ryhmä on sydämen asia. Laitoin akryylipalikalle pinkkiä ja mustaa akryylimaalia. Olin nähnyt Dyanin käyttävän kosteuspyyhkeitä maalin levittämiseen, mutta omat pyyhkeeni olivat liian kosteita ja maali levisi rumasti sabluunan väärälle puolelle. Pyyhin sotkuiset kuvat vihon sivuun kosteuspyyhkeellä pyörivin liikkein muodostaen pinkin taustan. Putsasin sabluunan ja vaihdoin mustaan maaliin käyttäen meikkisientä ja tuputtelin maalin sabluunan läpi. Toinen kokeilu onnistui ja pinkille taustalle syntyi mustia sydämiä. Tein valkoisella maalikynällä heijastukset sydämien yläreunaan.

Siirryin leimailumusteisiin ja valitsin kaksi leimailusettiä, numeroita sekä bokseja. Leimailumustesetissä on neljä väriä, ja valitsin mustan sekä pinkin. Boksileimasinsetistä käytin useampaa leimaa ja osaa vain osittain. Leimasin kuvioita taustalle ja yhteen die cuts -kukkaan puolipyöreitä pinkkejä kuvioita. Aukeaman alaosaan leimasin vielä vuoden sekä kolmannella leimailusetillä kuukauden, joihin molempiin tein valkoisella maalikynällä korostuksia.

Otin vanhan viinipullon puukorkin ja tuputtelin mustaan musteeseen. Tein koeleimauksen paperille ja kuvio näytti ihan kuukuviolta. Siitä se ajatus lähti. Uusi leimaus taustaan ja valoisalla maalikynällä ”to the moon and back”. Mustalla maalikynällä kirjoitin pystyyn hassutellen ”Kalenterimania”, viitaten kuinka tärkeä ja rakas harrastus, ryhmä, yhteisö, ihmiset, inspiraatio ja hyvä fiilis tulee mieleen yhdestä sanasta. Lisäsin valoisalla kynällä vielä sanan #maniaperhe.

Pohja alkoi olla valmis ja oli aika sommitella kukat taustaan. Yritin leimamusteella ja vesisäiliösiveltimellä maalata kukkia, mutta onnistuin vain värjäämään siveltimen, koska muste on vedenpitävä. Lukekaa tuotetiedot, heh. Yhden kukan olinkin jo leimaillen koristellut, muihin päädyin piirtämään mustalla maalikynällä. Kukat löysivät paikkansa ja sivusta leikatut terälehdet laitoin sinne tänne. Vielä muutama aiheeseen ja tilanteeseen sopiva tekstitarra ja valmista työ oli valmis.

Viikonlopun kunniaksi voitte itse inspiroitua tekemän art journalia teemalla Kalenterimania ja #maniaperhe. Kuvat lopputuloksista voitte jakaa sosiaalisessa mediassa käyttäen hashtageja #kmhaaste, #kalenterimania, #mainaperhe tai ladata kuvat ryhmässä niille kuuluvaan albumiin.

Aurinkoista viikonloppua kaikille!

-Linksu