Avainsana: klemmarikellari

Kalenterimania puolisoni silmin – AJ

Kun harrastus saavuttaa tietyn vakavuustason, se väkisinkin näkyy harrastajan elämässä ja arjessa. Minulle kalenterituunaus on ollut alusta asti todella tärkeä harrastus. Vaikka kaikki tuunauksessani vaihtelee säännöllisin väliajoin, sen tärkeys minulle pysyy ja kasvaa koko ajan. Sen ovat myös läheiseni huomanneet, uskokaa tai älkää. Itseasiassa puhun kalenterituunauksesta ja Kalenterimaniasta kaikille, ketkä vähänkin asiasta kysyvät tai aihe liippaa senhetkistä keskustelunaihetta. Tällä kertaa kerron harrastuksestani puolisoni näkökulmasta! Esitin raukkaparalle erinäisiä kysymyksiä ja jaan vastaukset kanssanne! Tämä haastattelu on pilke silmäkulmassa tehty eli nou hätä, miestä ei vahingoitettu missään vaiheessa tämän prosessin aikana.

Mikä on Kalenterimania?

”Se on sellainen päivämääristä tykkäävien ryhmä.”

Mikä kalenteri minulla on tällä hetkellä käytössä?

”Vastaan Jari Sillanpää.”

Osaatko nimetä kauppoja, joista voi ostaa kalenteritarvikkeita?

”Joo! Suomalainen kirjakauppa, Esson baari, Klemmarikellari ja Erin Brockovich.”

Mikä on Happy Mail?

”No iloista postia. Paljon peukalonkynnenkokoista sälää kuoressa tuntemattomille ihmisille.”

Mikä on plannercharm?

”Charmikas suunnittelija. Kuka näitä oikeesti tietää? JA KEKSII?”

Mikä on Bullet Journal?

”Onko se joku sellainen pieni kirjanen? En mä tiedä mikä muu se voi olla. Oliko tää kuulustelu jo tässä?”

Mitä on washiteippi?

”H*lvetin pieni maalarinteippi jolla ei ainakaan korjaa mitään.”

Osaatko nimetä kalenterimerkkejä?

”Joo! Allakka, Päijät-Hämeen jätekeskuksen kalenteri ja… sit on se… se onko se nyt Jokamieskalenteri?”

Mitä minä käytän kalenterituunauksessani?

”Washiteippiä, tarroja, paperia, niittejä, kaikki mahdolliset koristeet, Epson-tulostimen väripatruunat ja kämpän kaikkia saksia – samaan aikaan. Ja niitä ei enää koskaan löydy.”

Näihin kuviin ja tunnelmiin sitten! Muutamassa kohdassa oli kyllä pakko vähän repeillä nauruun, mutta muutoin kunnioitin hänen vastauksiaan tilanteen vaatimalla vakavuudella. En kyllä muista, että olisin Esson baarissa harhaillut etsimässä kalenteritarvikkeita. En edes halua tietää millainen on ”Jokamieskalenteri”, mutta näen sieluni silmin sen miesvaltaisen työpaikan kahvihuoneen seinällä. En välitä niin ikään tietää, missä vaiheessa Jari Sillanpää tuli tuunailuihini mukaan – veikkaan, että samaan aikaan kuin NIITITKIN. Mitä ihmettä? Ikinä, koskaan, milloinkaan en ole…! Epsonin mustepatruunajuttu on totta. Ja ne sakset. Kaikki ne sakset…

Ei varmastikaan jää kenellekään epäselväksi, että arjessamme harrastukseni näkyy aika vahvasti. Aiemmin puolisoaan on haastatellut Inka, ja häneltä on luettavissa osat 1 ja 2. Nanna kertoo blogissa myös millaista on, kun puolisona on plannertyttö ja sen voi lukea täältä. Aiemmin ylläpidossa olleen Eijan kumppani on myös kertonut omia ajatuksiaan harrastuksen sivustaseuraajan roolista.

Hauska kuulla kuinka monessa taloudessa on harrastus koettu! Edelleen olen kalenterimaanikko ja ylpeä siitä! Ja miehellä riittää vielä huumoria, joten homma kondiksessa.

Iloista viikkoa kaikille!

-AJ

Aloittamisen sietämätön vaikeus

Koko askarteluhistoriani tai voisi ehkäpä sanoa että luovan historiani vaikein asia ikinä on aloittaminen. Tekemisen aloittaminen. Se, että istun alas ja ryhdyn oikeasti tekemään jotain, enkä vain loputtomasti selaa Pinterestiä tai ryhmää ja kadehdi muita.

Muistikirja saatu Otavalta.

Stressi tekemisen aloittamisesti painaa lähestulkoot koko ajan mieltäni, tekemättömyys ärsyttää minua. Varsinkin, kun kannustan aina muita aloittamaan ja tekemään. Tartu siihen kynään, tee, laita tarra tai washia! Ja kuitenkin löydän itseni istumasta Netflixin äärellä sen sijaan, että väkertäisin bullet journaliani, sitä jota ihan oikeasti haluaisin tehdä, mutta en saa aloitettua.

Syiden pohtiminen on asia, jota teen jatkuvasti. Miksi en saa aikaan? Miksi en tee? Miksi en vain tosiaan tartu siihen kynään tai laita sitä tarraa? Miksi tyhjä paperi tai aukeama kammoksuttaa niin paljon? Luulen, että kyseessä on se näkymätön rima jonka asetan itselleni. Asetan itse itselleni tavoitteita, enkä hyväksy yhtään vähempää. Pitäisi opetella sitä armoa mistä olen maininnut kerran tai pari aiemminkin.

Muistkirja saatu Teippitarha.filtä

Harrastuksen ei tule olla pakkopullaa ja pitäisi muistaa se, että jos joku toinen osaa jotain, se ei ole minulta pois. Ja kaikkein eniten: tekemällä oppii. Ei voi oppia, jos ei tee.

Mirppu