Jokainen kalenterimaanikko tietää, että rapatessa roiskuu ja minne katseensa ikinä maanikon kodissa kääntääkään, näkyy siellä tarroja, paperipinoja, kyniä, klemmareita, pulloa ja purnukkaa, leveillään olevien kalenterien lisäksi. Näin siis erityisesti silloin, jos maanikolla ei ole selkeää työpistettä käytössään.

Ennen kun sain oman ns. kirjoituspöytäni, olin askartelukamoineni levittäytyneenä kodissamme milloin minnekin. Enimmäkseen tuunailin keittiönpöydällä, mutta tarpeen vaatiessa työpöydäksi soveltui myös kirjahylly, vaatehuoneen hyllyt ja pesukoneen päällinen. Askartelumateriaaleja oli siellä täällä vähän joka huoneessa.

Taisi olla aika pian uuden vuoden jälkeen, kun itselleni tarjoutui vihdoin tilaisuus omalle työpisteelle muuttaessamme takkahuoneen järjestystä ja mies haki kierrätyskeskukselta vanhan neljän hengen ruokapöydän. Siihen sitten aloin levittäytymään heti suurella innolla.

Kirjoituspöytäni on tässä välissä muuttanut ulkomuotoaan ja järjestystään jo lukuisia kertoja, mutta nyt se alkaa vihdoin näyttämään siltä miltä pitääkin. Kerroin edellisessä postauksessani, miten tykkään pitää Hobonichi Cousinin hillittynä ja selkeänä, jotta kaoottisessa arjessa olisi edes jokin paikka ja asia mikä ei enää lisäisi omaa mieleni kaaosta ja ylikierroksilla käymistä. Näin menettelen myös kirjoituspöytäni ja sen ympäristön kanssa.

Pyrin käyttämään työpöydän sisustamisessa luonnonläheisiä värejä ja kierrätettyjä materiaaleja. Muistitauluna esim. toimii vanha kanaverkko, kynäpurkkina lasinen säilykepurnukka, säilytysrasioina pahvipakkaukset tilauksista. Toki uuttakin mahtuu joukkoon mukaan, kuten tekniikka ja kukkaruukut.

Myös kasvit ovat tärkeänä osana työpöytääni, ja niiden kannalta onkin hyvä että saan pidettyä pisteeni ikkunan alla. Toki luonnonvalo on muutenkin plussaa!

Vaikka pöytäni on suhteellisen iso, meinaa siltäkin loppua välillä tila kesken ja vähän väliä joutuu raivaamaan tilaa. Se ei kuitenkaan haittaa, sillä tärkeintä on, ettei tuunailukamat ole enää joka puolella talossa ja tavaroillani on vihdoin paikka johon saan jättää ne levälleen ilman että ovat muun perheen tiellä. Tästä olen, sattuneesta syystä, saanut kiitosta myös mieheltäni.

Näin olen saanut rakennettua itselleni oman ”Happy placen”, jonka eteen on mukava istahtaa tuunailemaan ja merkkailemaan asioita ylös kalenteriin. Ajatuksille on tilaa ja aika tuntuu pysähtyvän. Maltan tuskin odottaa kesäisiä sadepäiviä ja rentoja askarteluhetkiä veden ropinaa kuunnellessa!

Tykkäätkö sä panostaa omaan työpöytääsi?

-Piritta