”Olipa vallan järkevää aloittaa pikkusiskobujo S-koon Nuunaan, mitä minä oikein ajattelin?”, tuskailin eräänä päivänä huomatessani, että joko L-koon Nuunaan jää tekemättä merkintöjä, tai vaihtoehtoisesti S-koon Nuuna lojuu melkein tyhjänpanttina. Tajusin pian, ettei bujojen tarvitse, eikä edes pidä olla samanlaisia. Miksen yhtä hyvin voisi alkaa viedä S-kokoista Nuunaa soulbookimaisempaan suuntaan? Niinpä rupesin pikkuhiljaa rakentamaan maaliskuusta alkaen näkymiä siten, että pienen tilan sijaan jättäisin päiväkirjamaisesti reilusti tilaa kyseisen päivän herättämille ajatuksille pakollisten meno- ja tekemismerkintöjen lisäksi. Olen ihastellut kauan Leuchtturmin ”Some lines a day” viiden vuoden päiväkirjaa, mutta tili ei anna myöten ostaa sellaista. Miksipä en siis tekisi itse vastaavanlaista toteutusta, mutta viikkotasolla ja aina muutamaksi kuukaudeksi ja viikoksi kerrallaan? S-koko on siitäkin hyvä, että sitä voi pitää mukana missä vain käsilaukun tuntumatta kiviä täynnä olevalta.
Tein myös oman aukeaman sille, mitä olen minäkin päivänä ajatellut, jos mielen päällä on jotain erityistä. Mikä ero sitten tässä ja päiväkohtaisissa ajatuksissa on? Ajattelen itse niin, että tälle aukeamalle voin heittää mieltä erityisesti painavat asiat, ja viikon kohdalle taasen ihan arkisiakin juttuja: mitä olen tehnyt, onko koiramme keksinyt jotain hölmöyksiä, millainen olo on, miten töissä on sujunut… ja niin edelleen. Kirjoittaminen on aina ollut minulle hyvä tapa jäsentää ajatuksiani. Olen oppinut lukemaan jo ennen kouluun menoa, ja heti aakkoset opittuani aloin kirjoittaa. Sen jälkeen se onkin ollut pysyvä osa elämääni, joten soulbookmainen pikkusiskobujo ei olekaan huonompi idea.
Olen aina ollut myös melkoinen taivaanrannanmaalari ja unelmoija. Onneksi avopuolisoni on meistä se realistisempi ja jalat maassa olevampi tapaus – muuten olisin varmasti alkanut jo toteuttaa asioita, jotka eivät sitten onnistukaan. Mikään ei silti estä unelmoimasta, ja sen vuoksi teinkin unelmakarttasivun itselleni. Siinä pohdin omia vahvuuksiani ja unelmiani. Osan niistä ei tarvitsekaan koskaan toteutua, unelmointihan ei maksa mitään. Luulen joutuvani tekemään vielä uudemman unelmasivun, sillä pienen koon muistikirjaan ei mahdu aivan niin paljon asioita, kuin haluaisin. Tähän kuitenkin palaan aina, kun tuntuu siltä että arki potkii päähän ja tuntuu, ettei minusta kuitenkaan koskaan tule mitään.
Olen myös rakastunut journaling cardeihin ja die cutseihin erilaisten tarrojen lisäksi. Journaling Cardit tulivat heti käyttöön tehtyäni sivun, johon palata aina kun masentaa, eikä tunnu siltä että osaisin yhtään mitään. Joskus tuntuu hyvältä märehtiä omassa itsesäälissä, mutta pidemmän päälle se ei ole hedelmällistä. Mitä siis tehdä, kun ahdistaa? Ruksin kohtia, jotka toteutan heti mielen madellessa pohjamudissa. Olenkin jo aikaisemmin kirjoitellut siitä, kuinka bujoilu- ja plannerointiharrastus on antanut paljon enemmän kuin ottanut (paitsi rahaa, jolla tehdä hankintoja). Kalenterimanian sivuilla on lämminhenkinen ja tsemppaava ilmapiiri, mutta käsin kirjoittamalla kaoottisimmatkin ajatukset muotoutuvat selkeämmiksi. Lisäksi positiivisten asioiden kirjaaminen ylös auttaa ajattelemaan asioita muutenkin positiivisemmin.
Suosittelen soulbookmaista bujoa tai planneria jokaiselle, joka haluaa purkaa ajatuksiaan auki kirjoittamalla ja opetella sen avulla sekä tuntemaan itseään ja sisäistä maailmaansa paremmin, että oppimaan positiivisempaa ajattelua. Näin kevään korvilla se onkin hyödyksi, sillä ainakin Ylä-Savossa ainakin paukkuvat tämän tekstin kirjoitushetkellä pakkaset, pimeää on vielä suuren osan vuorokaudesta, ja arkinen puurtaminen muun muassa töiden parissa väsyttää. Tämän tekstin myötä toivotan jokaiselle mukavaa, sekä sisäisesti että ulkoisesti valoisaa kevättä.
<3:lla Anna
