Avainsana: kierresidottu kalenteri

Esittelyssä – Day 2020 (Ajasto)

Kaupallinen yhteistyö Ajaston kanssa

Ajaston yhteistyönä saaduista uutuuksista tänään esittelyssä ihanan oranssi Day! Kyseinen kalenteri on Ajaston taskukalenterimallistoa, ja on vuosikalenterien porukkaa. Kalenterista löytyy siis kätevästi yksi vuosi samoissa kansissa.

Kalenteri on somaa taskukokoa, 87 x 153mm, ja näiden oranssien kansien lisäksi Dayta saa myös harmailla kansilla. Kannet ovat todella miellyttävältä tuntuvaa leatherette-materiaalia, joka on yksi keinonahkatyypeistä. Kalenteri on kierresidottu.

Dayn juju on nimensä mukaisesti sen päivänäkymässä. Kalenteri on tehty kokonaisuudessaan ”päivä yhdellä sivulla” -malliin, ja jokaiselle päivälle on näin saatu hyvin tilaa joko päiväkirjamerkinnöille, tai kalenterikäytölle ominaisesti päivittäisten menojen merkintään. Ainoastaan viikonloput on jaettu yhteisesti samalle sivulle.

Päivänäkymän lisäksi kalenterista löytyy myös vuosisuunnitelma 2020-2021, Suomen liputuspäivät vuodelle 2020, sekä suomalaiset ja suomenruotsalaiset nimipäivät.

Day on käyttöominaisuuksilta ja kokonsa puolesta omiaan ihmiselle, joka haluaa kantaa esimerkiksi päiväkirjakäyttöön tai puhtaasti kalenteritarkoitukseen sopivaa käsilaukkukokoista kalenteria helposti mukanaan. Paperi on kevyttä ja ohutta, joten taskukalenteri ei mukana paljoa paina.

Kivaa perjantaita kaikille!

– Milja

Esittelyssä – Piste (Ajasto)

Kaupallinen yhteistyö Ajaston kanssa

Sain Ajaston Piste 2020 -kalenterin tutkittavaksi yhteistyön merkeissä. Jälleen kerran sattui sellainen kalenteri, mitä en ole koskaan ennen käyttänyt, joten tähän on ollut kiva tutustua. Yksi Ajaston parhaita puolia onkin se, että valikoimaa on runsaasti ja jokaiselle löytyy varmasti jotain. Kalenterin avausliven voit katsoa Kalenterimanian ryhmässä.

Piste on kompaktin kokoinen kalenteri, tarkat mitat ovat 13cm x 18,5cm. Tukevat kannet ovat mustavalkoiset ja kestävän tuntuiset. Graafinen ilme on reipas ja kalenterissa käytetty fontti on nuorekas. Kalenterissa on tuplakierteet ja tästä ominaisuudesta pidän, koska kalenteri aukeaa kunnolla ja sen saa taitettua vaikka kaksinkerroin. Kalenteri on FSC®-sertifioitu tuote.

Piste alkaa elämäni 2020 -sivulla, joka on ihanan värikäs ja tuo vastapainoa mustavalkoiselle ilmeelle. Tämän jälkeen tulee vuosinäkymä nimipäivillä vuodelle 2020 kahdelle sivulle jaettuna sekä pelkistetty vuosinäkymä vuodelle 2021. Pyhäpäivät on tuttuun tapaan merkattu punaisella. Itse kalenteri alkaa viikosta 51/2019, eli kalenterin saa käyttöön jo vuoden lopussa. Arkipäivät on viivoitettu ja kellonajat on merkattu 07-19 välille. Päivänumerot on selkeitä ja nimipäivät on viikonpäivien alla.

Kuukauden alussa on muistiinpanosivu sekä kuukausinäkymä yhdellä sivulla. Kuukausille on omat värit, joka raikastaa muuten mustanharmaata ilmettä. Pisteen ilme on leikkisä ja rento.

Viikkosivujen jälkeen tulee kuukausisivuja. Nämä on kiva lisä! Kuukausisivusta näkee kerralla koko kuukauden ja sinne voi merkata helposti vaikka työvuorot tai lomareissut.

Näiden sivujen jälkeen tulee nimipäivät aakkosjärjestyksessä sekä Suomen liputuspäivät. Loppuun mahtuu vielä paksu nippu erilaisia muistiinpanosivuja, niitä ei koskaan ole kalenterissa liikaa. Kalenterin lopussa on vielä yllätyksenä kaksi arkkia tarroja, joista saa tehtyä halutessaan sivuille reunamerkit sekä merkata tärkeitä asioita. Viimeisenä on muovinen tasku, joka on siirreltävä. Taskuun saa näppärästi mukaan vaikka valokuvia tai tärkeitä lappuja mukaan kulkemaan.

Pieni, kompakti mutta erittäin monipuolinen Piste sopii moneen menoon ja säilöö sisäänsä värikkään vuoden!

-Laura

Ps. Pisteestä löytyy myös lukuvuosikalenterin esittelyä sekä Inkan tuunauspostaus Pisteeseen toteutettuna . Kurkkaa myös muun ylläpidon Ajasto kalenterien esittelyä täältä.