Avainsana: keskiviikkopostaus

ToDo-listat

ToDo-listat eli suomeksi tehtävälistat ovat erittäin tärkeä osa arkeani. Minua viehättävät säntilliset listat ja asioiden pitäminen järjestyksessä. Todo-listat ovat ennen kaikkea ajan- ja tehtävienhallintaa. Niiden avulla päässä soivan kohinan voi saada vaimennettua. Kun asian kirjoittaa ylös, se on pois mielestä ja energiaa jää muuhun toimintaan enemmän.

Todo-listoja tekemällä saan hallittua arkeani, erilaisia projekteja ja kaikenlaisia juoksevia ja päässä kummittelevia asioita. Todo-listojen viehätys on pitkälti tunnetta hallinnasta. Kun kirjoitan pienetkin juoksevat asiat ylös, tunnen hallitsevani arkeani. Aluksi tottumattomalle listaajalle voi tulla olo, että kaikenlaiset tehtävälistat vain vievät aikaa ja voimavaroja. Olenpa joskus sattunut ohimennen  kuulemaan, että Todo-listoja tekevät vain kontrollihirmut tai turhantärkeät persoonat. En allekirjoita väitettä. Tehtävälistojen tekemiseen on syitä yhtä paljon kuin on tekijöitäkin. Toinen haluaa jakaa ison kokonaisuuden pienempiin osiin, toinen puolestaan haluaa motivoida itseään näkemään saavutuksiaan. Mikäli tehtävälistan tekemiseen käyttää illalla vaikkapa vain 2 minuuttia, säästää sen moninkertaisesti seuraavana päivänä, kun kaikenlaiset hoidettavat asiat eivät vello mielessä.

Todo-listat ovat tärkeitä ja niiden avulla on mahdollista saavuttaa asioita ja nähdä konkreettisesti asioiden edistymisen. On kuitenkin tärkeää ettei koko elämä ole alati etenevää tehtävälistaa. Elämässä on oltava tilaa myös luopua suorittamisesta. Todo-listoja rakastavan olisi mielestäni hyvä pitää todo-listoista vapaita päiviä tai jopa kokonaisia viikkoja. Kalenterimaanikkokin tarvitsee vapaata tehtävien suorittamisesta. Lepo on tärkeää. 

Todo-listoja voi tehdä monella tavalla. Itse käytän bujosta tuttua perinteistä listaamistapaa, eli kirjoitan tehtävät asiat allekain ja laitan asian eteen pisteen tai laatikon, jonka sitten tehtävän tehtyä rastitan. Tyydyttävää! Teen listoja pitkälti vain päivätasolla. Kuukausittaisia listoja voi suosia, kun kyseessä on asia, jonka tekemisellä ei ole kiire tai joka toistuu harvoin. Listat ovat ennen kaikkea henkilökohtainen työkalu, jonka käytöstä päättää jokainen itse. Vinkkinä antaisin kuitenkin sellaisen, että listat kannattaa pitää ytimekkäinä etenkin jos tilaa on vähän. Tätä postausta kirjoittaessa personal kokoisessa Filofaxissani on seuraavanlainen lista:

  • pese mekko
  • LinkedIN
  • Todo-postaus
  • lue tekstit

Listassa ovat sekaisin työnhaku, vapaa-aika ja kotityöt. Minulla toimivinta on laittaa kaikki asiat samaan listaan jotta saan kokonaiskuvan. Gradua kirjoittaessa listat liittyivät pitkälti vain graduun, enkä useinkaan koe tarpeelliseksi muistuttaa itseäni kotitöistä. Todo-listat voivat auttaa jos tuntuu ettei arjessa ole aikaa ja silmissä vilisee loppumaton lista tekemättömistä töistä. Toisaalta jos asia ahdistaa, anna olla. On muitakin tapoja pysyä elämänsä kartalla.

Listatuin terveisin, Ruut

Esittelyssä – Personal Planner

Personal Planner on kalenteri sinulle, joka haluat suunnitella oman kalenterin kannesta kanteen. Personal Plannerin pääset tilaamaan tästä.

Personal Planner on kierrekiinnitteinen kalenteri, ja sitä saa monessa eri koossa: Ministä A4:een. Minä halusin A5-kokoisen. Kun on valinnut kalenterin koon, seuraavaksi pitää päättää millaiset kannet haluaa. Vaihtoehtoja on monia. Voit joko laittaa kanneksi haluamasi valokuvan tai valita monista erilaisista valmiista vaihtoehdoista. Itse päädyin vaaleanpunaiseen tipukanteen, se vaan oli niin söpö! Samalla saa valita haluaako kanteen tekstiä vai ei, sekä kuukauden, josta kalenteri aloitetaan. Personal Plannerissa pääsee valitsemaan jopa kiinnipitävän kuminauhan värin!

Seuraavaksi valitaan kalenterin kieli. Itse otin tietenkin suomenkielisen vaihtoehdon. Tämän jälkeen pitää valita, haluaako viikkonäkymän pystysuuntaan vai vaakasuuntaan, rivejä ja viivaimen värin. Päivälokeroihin saa valita erilaisia yksityiskohtia; sään, työajan ja liikunta ”laatikot”. Se mikä tässä kalenterissa on ihanaa, on se, että siihen voi valita, haluaako henkilökohtaisia päivämääriä. Mikäli haluaa, pääsee tekemään listaa, johon merkataan ne päivämäärät, jotka haluaa sivuille painettavan, esimerkiksi syntymäpäivät, vuosipäivät ja niin edelleen. Lisäksi saa valita aukeamalle teeman, joka toistuu jokaisella sivulla.

Viikkoaukeaman alapuolelle on mahdollista lisätä erilaisia moduuleja, kuten listoja, ruokailut, liikunta, koulu ja kokeet, tai pitää alareunan tyhjänä, viivoitettuna tai ruudukkona. Niin kätevää! Itse valitsin liikunnan, listan ja to do -vaihtoehdon.

Lopuksi saa valita, mitä sivuja haluaa kalenterin loppuun. Vaihtoehtoja on monia: meneillään olevan vuoden vuosinäkymä, seuraavan ja sitä seuraavan vuoden vuosinäkymä, värityskirja, kartta, sudoku, osoitekirja, nimipäiväluettelo, ruudukkosivuja, viivallisia sivuja, tyhjiä sivuja, nuottisivuja ja pistesivuja.

Viimeiseksi pääsee tuunaamaan kalenterin ensimmäisen sivun. Siihen voi kirjoittaa vaikkapa omat yhteystiedot, palautuspyynnön tai mitä tahansa! Minä halusin laittaa kaksi lempisitaattiani, sekä sähköpostiosoitteeni, jotta minut löydetään, mikäli kalenteri häviää. Lisäksi tässä kohdassa pääsee valitsemaan sivun värin.

Lisäksi Personal Plannerin sivuilta pystyy tilaamaan oheistuotteita, kuten tarroja, muovitaskuja, kyniä…

Onko Personal Planner sinun valintasi?
Kalenterimaniaa kaikille!

Heidi