Avainsana: kesäloma

Perjantaipäiväkirja – Carita

Rakas perjantaipäiväkirja,

viimeksi kun kirjoitin, kevät oli vasta aluillaan. Nyt eletään jo pitkällä heinäkuuta. Vaikka syksy onkin lempivuodenaikani, on kesä silti minulle mieluista aikaa. Se tarkoittaa yleensä (kuten nytkin) kesälomaa ja sitä, että on enemmän aikaa itselle. Voi päästää irti arjen kiireistä ja aikatauluista ja tehdä käytännössä mitä huvittaa. Tällaiselle suorittajalle kesä on sitä aikaa, kun suorittaminen jää luonnostaan vähemmälle. En väitä, että se kokonaan mihinkään katoaisi, mutta kyllä se vähenee.

Tämän postauksen tullessa ulos olen parasta aikaa Sloveniassa, jonne päätimme mieheni kanssa lähteä viikoksi. Matkustaminen voi olla perfektionistille aika stressaavaa, mutta olen siitä huolimatta aika innoissani tulevasta matkasta. En malta odottaa pääseväni tutkimaan ja ihmettelemään itselleni ennestään tuntematonta maata. Ja reissussa jos missä on tärkeä muistaa olla suorittamatta liikaa. Jonkinlaisia matkasuunnitelmia olemme tehneet ja hoitaneet kuntoon käytännönasiat, kuten majoitukset ja auton vuokraamisen, mutta muuten päätimme jättää tilaa erilaisille mahdollisuuksille. Uskoisin, että ennakkoluuloton ja avoin mieli ovat paras matkavarustus, jos ei halua liikaa kahlita itseään erilaisiin aikatauluihin tai pakosti suoritettaviin matkasuunnitelmiin.

Muistan kyllä vuosien takaa sellaisia reissuja, kun hiki hatussa ravattiin läpi kaikki pakolliset turistinähtävyydet ja sitten harmitti, jos jotain ei ehtinytkään nähdä. Nykyään en enää edes oikein syty sellaisesta, joten teen itselleni pelkästään palveluksen, jos en suunnittele liikaa etukäteen. On ehkä vähän hassuakin pelätä jäävänsä jostain paitsi, kun on ylipäätään jo päässyt lähtemään johonkin uuteen ja ihmeelliseen paikkaan ja lähes kaikki kokemukset ovat varmasti hienoja.

Tämä onkin siis jälleen yksi uusi tilaisuus hiljentää se päänsisäinen ylisuorittaja ja keskittyä lomailemaan itsensä näköisesti. Myös matkaseura on enemmän kuin kiitollinen, jos jokainen päivä ei ole yksi uusi to do -lista, jota palan halusta päästä ruksimaan pienemmäksi. Kalenteri lähtee kyllä matkaan mukaan, jotta pystyn halutessani tallentamaan kohokohtia reissusta, mutta lupaan pyhästi olla käyttämättä sitä turhaan suorittamiseen. Saattaapi olla, että heinäkuun lopussa jaan parhaita paloja ryhmässä teillekin.

Loppuun vielä totean, että kesälomalla pitää muistaa myös levätä ja antaa itselleen tilaa palautua. Tämän lupaan muistaa tänä kesänä.

-Carita

Kesäloma on täällä!

*MAINOS – Teippitarha.fi (keltainen muistikirja saatu)*

Ihanaa heinäkuun ensimmäistä maanantaita! Olen matkalla kaverin kanssa mökille, koska minulla alkoi tänään loma. Tätä postausta kirjoittaessa on jäljellä vielä muutama päivä ennen lomaa ja voin sanoa, että alkaa tuntua jo aika tuskaiselta. Sillä tuo kuumuus ei tee minulle hyvää työskennellessä. Loma on kuitenkin lähellä ja sitä on odotettu.

Kalenteri ja lukubujo, joka on aivan ihanassa keltaisessa Yop & Tom -muistikirjassa ammottavat vielä tyhjyyttään loman ajalta. Kalenterin sisään toivon saavani kerätä ihania muistoja ja tehdä kivoja kesäisiä kollaaseja. En ole tehnyt suunnitelmia, kuin vasta ensimmäiselle lomaviikolle. Alkuviikon vietän mökillä ja loppuviikosta nähdään kaveriporukan kanssa hieman pidemmän matkan päässä nimittäin Porissa.

Lukubujoon saan toivottavasti paljon täytettä loman aikana luetuista ja kuunnelluista kirjoista. Lomalla on lisäksi aikaa päivittää lukubujoa ajantasalle, sekä keksiä kaikkea uutta ja ihanaa. Ehkä jonkinlainen bingo? Tai sitten jatkan omaa kolmenkymmenen kirjan lukuhaastettani, jotka pitää kuluvan vuoden aikana saada luettua tai kuunneltua. Tällä hetkellä olen kolme kirjaa jäljessä aikataulusta, jos ajateltaisiin, että nyt pitäisi olla puolivälissä. En pidä kuitenkaan hoppua, sillä ei maailma siihen kaadu. Fyysisten kirjojen lukeminen on ollut tähän mennessä haastavaa ja toivon, että lomalla saisin luettua enemmän. Äänikirjoja kuuntelen päivittäin.

Toivon myös, että ehdin tehdä paljon kaikkia ihania askarteluprojekteja ja ehkä jopa siivota askartelutarvikkeet. Olen nimittäin aivan varma, että ne lisääntyvät öisin ja ryömivät ulos laatikoista levälleen. Aion myös viettää aikaa paljon ulkona ja toivottavasti saan uida niin paljon kuin haluan.

Ihanaa heinäkuuta!

~Laura H.