Avainsana: Kesä 2024

Kasvun vuosi – Kesä

Tuote saatu yhteistyössä Tuuma-kustannukselta.

Helou helou helou! Viimeeksi odotettiin kevättä alkavaksi, ja nyt onkin sitten ollut jo tovin päällä aivan täysi kesä. Ainakin täällä etelässä. Itsestäni tuntuu että kevät jäi ikäänkuin kokonaan välistä, lämmön ja luonnon vehreyden räjähtäessä loistoonsa yhtäkkiä. Allergiaoireiden hoitamisessa ja kasvimaan laittelussa vierähtikin toukokuu ohi kuin huomaamatta, ja Kasvun vuosi -opuksen kevätosioista esimerkiksi taimikasvatukseen liittyviä tehtäviä täydentelin lähinnä jälkikäteen.

Nyt olenkin saanut sukeltaa kesä-osioon, jossa teemoina ovat tarpeet, haasteet sekä ilo ja nautinto. Olen tuijotellut lumoutuneena kauniita kuvituksia, kirjoittanut listaa jutuista joita toivon tekeväni kesällä ja nimennyt kesän voimakukan. Viimeksi mainituksi valitsin pionin, ja odotan innolla millaiset kukinnot oman pihan yksilöistä kuoriutuu tänä vuonna. Ainakin muutama nuppu jo on ilmestynyt!

Tehtävistä on olen toistaiseksi kesän osalta keskittynyt keveämpiin, ja jättänyt syvällisemmät pohdinnat odottamaan parempaa hetkeä. Tehtävissä ei kylläkään ole mitään vikaa, oma mielentila on vain ollut sen verran virittynyt ettei syvempiin vesiin ajatuksien ohjailu ole tuntunut luontevalta juuri nyt. Mutta onhan tässä vielä kesää jäljellä, ja sitä myöten aikaa syventyä näihinkin pohdintatehtävä-sivuihin!

-Inka

Kalenterimanian ystäväkirja – Piritta

Nimi, Ikä, Sijainti
Piritta, 34v, Tammela (Kanta-Häme)

Miten löysit Kalenterimanian?
Kaverin kautta tutustuin aikoinani bujoiluun ja sitä myöten tuli liityttyä kaikkiin mahdollisiin kalenteri-aiheisiin ryhmiin. Kalenterimania oli jäsenkooltaan mukavan suuri, joten se oli ensimmäisten joukossa joihin liityin.

Kolme tarviketta, joita ilman et tule toimeen kalenteria tuunatessa?
Tarrat ja Stabilo-tussit! Kolmatta on vaikea keksiä, koska pärjään näillä kahdella hyvin pitkälle!

Tarrat vai washit?
Ehdottomasti tarrat!

Lempiwashiteippisi?
Rakastan japanilaistyylisiä ja hillittyjä washeja, vaikka överiglitteripläjäyksetkin on välillä paikallaan.

Mikä oli ensimmäinen kalenteri, jota muistat tuunanneesi?
Leuchtturm1917

Pidätkö samoista väreistä, teemoista ja elementeistä muutenkin elämässä kuin mistä kalenterituunauksessa tykkäät?
Kyllä aika samalla värimaailmalla ja teemoilla mennään niin arkielämässä kuin kalenterituunailussakin. Toisaalta tykkään hempeistä ja seesteisistä, maanläheisistä väreistä ja toisaalta joskus mitä enemmän pinkkii, glitterii ja sateenkaaren sävyjä sen parempi! Teemana luonto ja eläimet ovat vahvasti läsnä elämässä ja kalenterissa, kuten myös naiskauneus tyttötarrojen ja nukkeharrastuksen muodossa. Yritän molemmissa noudattaa myös parhaani mukaan wabi sabi-käsitettä, jossa asioiden ja esineiden kauneus tulee epätäydellisyydestä, keskeneräisyydestä ja eletyn elämän jäljistä, ei niinkään täydellisyydestä.

Teetkö kalenterimerkinnät etukäteen vai jälkikäteen?
Olen aikaisemmin merkinnyt etu- sekä jälkikäteen, mutta nykyään merkitsen vain etukäteen. Jälkikäteen merkkaaminen toi vähän liikaa lisästressiä ja työtä.

Onnistumisesi kalenteriharrastuksessa?
Viimeisin onnistuminen oli, kun otin viime vuonna aloitetun bujon uudelleen käyttöön, eikä jo käytetyt sivutkaan häiritse! (Kaikki manialaiset tietävät miten suuri kynnys tähän on.)

Kalenterirauhani näyttäisi…
Yritän loppuvuoden pitää kalenterirauhaa yllä ja se sisältää esimerkiksi ostolakon vähintään joulukuulle asti sekä tämän hetkisen bujon loppuun asti käyttämisen.

Unelmakalenterini olisi…
Tämä Aura Monochrome Slim A5 on kyllä ihan unelma! Haaveilen samalla ehkä Nuunasta, josta minulla ei ole vielä kokemusta. Ehkä sellainen sitten ensi vuonna! Myös Hobonichit ovat minulle unelmien täyttymys, mutta valitettavasti ne eivät tällä hetkellä palvele tarpeitani.

Mikä on paras asia Kalenterimanian yhteisössä?
Yhteisöllisyys sekä ihanat ihmiset joiden kanssa jakaa ajatuksiaan, ilojaan ja surujaan, myös kalenterimaailman ulkopuolelta!

Terveiset muille harrastajille:
Viettäkää mukava tuunailun täyteinen sekä tarrojen, washien ja paperin tuoksuinen kesä!
– Piritta