Avainsana: kalenterivuosi 2021

Kalenterivuosi 2021 – Taru

Vuonna 2021 olen palannut kalentereiden osalta niin sanotusti juurilleni. Olen siis aloittanut vuonna 2016 bullet journalilla eli bujoilulla. Viime vuosina minulla on ollut käytössäni kuitenkin traveler’s notebook sekä A6-kokoinen Stalogy. Vuoden 2020 lopulla halusin palata takaisin bujoilun pariin, sillä olin aika hukassa koko kalenteriharrastuksen kanssa. Minulla oli jopa yli puolen vuoden tauko kaikista kalenterijutuista. Päädyin palaamaan suosikkimuistikirjani pariin eli A5 -kokoiseen Leuchtturmiin

Leuchtturmissa rakastan sen kauniin luonnollisen väristä paperia, jossa vesivärit liukuvat upeasti. Tykkään ohuista sivuista joista näkyy hieman läpi. Siitä tulee oma “efektinsä”. 

Tämä vuosi tuntuu kalentereiden osalta tosi selkeältä. Sen sijaan, että olen viime vuosina vähän etsinyt sitä omaa tyyliä ja vaihtanut aika useinkin muistikirjaa, nyt kaikki tuntuu taas varmalta. Niin sanottu kalenterirauha on siis löydetty. Tämän hetkinen bujoni on yli puolessa välissä, joten tänä vuonna on vielä luvassa toiseen muistikirjaan siirtyminen. Kuitenkin olen aika varma, että seuraava bujoni tulee olemaan oranssin värisessä Leuchtturmissa, jonka sain viime vuonna syntymäpäivälahjaksi. 

Vaikka olin pitkään sitä mieltä, että A6-koko on se mun juttu, nyt oon tajunnut että A5-koko antaa enemmän tilaa luovuudelle. Siihen mahtuu aivan eri tavalla piirtämään ja käyttämään eri materiaaleja. Aluksi kun siirryin A6-koosta A5-kokoon sivuni tuntuivat aika tyhjiltä, kun en ollut tottunut täyttämään niin suuria sivuja. Nyt kuitenkin kaikki sujuu loistavasti. 

Tänä vuonna minulla on myös ensimmäistä kertaa käytössä kunnollinen lukupäiväkirja. Luen aika paljon ja aikaisemmin minulla on ollut vain pieni vihko mihin olen listannut lukemiani kirjoja. Nyt nappasin hyllystäni yhden Leuchtturmin muistikirjan ja aloin täyttämään siihen erilaisia kirjoihin liittyviä listoja (luetut kirjat, mitä tahtoisin lukea, klassikoita, jne). Lukupäiväkirjassa minulla on myös kuukausittain yhteenveto luetuista kirjoista ja jokaisesta kirjasta lyhyt päiväkirjamainen merkintä, mitä mieltä olen kirjasta ollut. Tähän muistikirjaan tulee mahtumaan lukupäiväkirja vielä monta vuotta, joten voin jo kuvitella miten ihana muistikirja tästä tulee täytenä. 

Lisäksi harrastan myös art journalia, mutta tätä en ole osannut pitää vielä yhden luonnoskirjan sisällä. Näitä minulta siis löytyy lukuisia. Suosikkini on neliskanttisessa Suomalaisesta Kirjakaupasta ostetussa luonnoskirjassa. Se on sopivan pieni ja siinä on hyvä paperi mille maalailla ja toteuttaa niitä hassuja ja hulluja ideoita. 

Tiivistettynä mun kalenterivuosi näyttää hyvältä ja selkeältä. Tällä hetkellä en usko, että minulla tulee suuria muutoksia kalenterikentällä, mutta haaveilen ehkä salaa jonkun valmiskalenterin tuunaamisesta art journal -tyylillä. Saa nähdä ilmestyykö minulle jossain vaiheessa vuotta vielä tämmöinen? Ja onko se rengasplanner vaiko jokin “tavallinen kalenteri”? Sen vain aika näyttää. 

-Taru

Kalenterivuosi 2021 – Carita

Postauksessa esiintyvä Note Mini -kalenteri on saatu yhteistyössä Ajastolta. Kuvissa näkyvä Leuchtturm 1917 -muistikirja on ostettu alennuskoodilla Suomalaisesta Kirjakaupasta ja sen sivuilla näkyvät maalaukset on toteutettu Suomen Taidetarvikkeelta yhteistyössä saaduilla guassiväreillä. Tekstissä mainitut Aura notebook Elements -vihkot on saatu yhteistyössä Ainoalta.

Jos olisin kirjoittanut tämän postauksen heti vuoden alussa, olisi tekstistä tullut todella erilainen. Minä nimittäin uskoin tällä kertaa vakaasti, että kalenteririntamalla ei tapahtuisi mitään sen suurempia mullistuksia vuoden 2020 syksyyn nähden. Vaan kuinkas sitten kävikään.

Vuosi 2021 alkoi minun kohdallani melko rauhallisesti. En ollut hankkimassa mitään uutta, sillä olin elokuussa 2020 ottanut käyttöön personal-kokoisen Color Crushin, ja sen kanssa aioin jatkaa myös tämän vuoden puolelle. Sen rinnalle otin käyttöön yhteistyössä Ajastolta saamani Note Minin. En välttämättä tarvinnut kumpaakin yhtä aikaa, mutta halusin ehdottomasti pitää Color Crushin, ja Note Mini puolestaan veti minua puoleensa pienen kokonsa ja söpöytensä vuoksi.

Tilanne vaikutti siis suhteellisen vakaalta ja simppeliltä vuoden vaihtuessa. Minun pitäisi kuitenkin tuntea itseni siinä määrin, että olisin osannut ennustaa mitä tuleman pitää. Kuten on varmasti käynyt monesta eri yhteydestä ilmi, hurahdin viime vuoden lopulla maalaamiseen ihan toden teolla. Ei mennyt siis yllättäen kovinkaan kauan, kun sain loistavan idean alkaa tehdä bullet journalia pääasiassa maalaamalla.

Tämä idea tempaisi minut mukaansa sen verran nopeasti ja sen verran kovaa vauhtia, että järkipuheelle tai toppuuttelulle ei jäänyt juurikaan sijaa. Niinpä hommasin uuden muistikirjan ja aloin suorastaan rynnäkkömaalaamaan erilaisia asioita tyhjän muistikirjan sivuille. Käytin lukuisia iltoja Pinterestin parissa (ja käytän edelleen) ja sormet syyhysivät päästä kokeilemaan aina vaan uusia juttuja bujon sivuille.

Nyt, kun ollaan ylitetty maaliskuun puoliväli, on minulla siis aktiivisessa käytössä kaikki kolme tässä postauksessa mainitsemaani kalenteria: bullet journal, Ajasto Note Mini ja Color Crush Personal. Lisäksi pieni A6-kokoinen traveler´s notebook Aura notebook Elements -vihkoilla odottelee kärsivällisesti niitä hetkiä, kun innostun taas täyttämään sen sisuksia kaikenlaisilla muilla itseäni kiinnostavilla jutuilla.

Äkkiseltään mainitsemani kalenterimäärä kuulostaa varmasti paljolta ja työläältä. Sillä lailla ajattelisin toisaalta itsekin, jos en olisi jotenkin ihmeen kautta onnistunut löytämään jonkinlaista suloista, hallittua kaaosta ja harmoniaa näiden kaikkien välille.

Bullet journal on minulle tällä hetkellä äärimmäisen tärkeä väline haastaa itseäni maalaamisen saralla ja se innostaa minua kokeilemaan muun muassa sellaisia aiheita, joita en välttämättä normaalisti keksisi yrittää maalata. Koska toteutan bujoa kuitenkin tällä hetkellä lähes pelkästään siveltimillä ja kynillä, jää kaikkien muiden materiaaien käyttö siitä pois. Senpä takia tarvitsenkin vastapainoksi kalentereitani, joihin voin luoda aukeamia washiteippejä ja tarroja käyttäen. Se on täysin erilaista tekemistä, mutta yhtä kaikki minulle tärkeää näpertämistä ja itseni toteuttamista. Lisäksi minua harmittaisi kovin, jos kaikki ihanat tarrat ja teipit jäisivät kokonaan käyttämättä.

Olen aiemminkin käyttänyt useampaa kalenteria yhtä aikaa. Isoin haaste on ollut ajanpuute ja ajatus siitä, että kaiken on oltava aina ajan tasalla. Se onkin ehkä nyt ratkaisevin seikka sille, miksi nyt uskon tämän järjestelyn toimivan minulla paremmin kuin aiemmin. En jaksa välittää siitä, jos koristelen kalenteriaukeaman viikon jo alettua tai vaikka vasta seuraavalla viikolla takautuvasti. Bullet journal ajaa tällä hetkellä parhaiten asiansa jopa ihan kalenterina, koska innostukseni vallassa olen saanut pidettyä sen hyvin ajantasaisena. Toistaiseksi koen silti itselleni tärkeänä osana tätä harrastusta koristella myös CC:n ja Note Minin aukeamia, vaikka sitten tosiaan vähän myöhässä. Sehän se tärkeintä kaiketi tässä on: saada iloa siitä itse tekemisestä. Se puoli näyttäisi nyt toteutuvan oikein hyvin.

On hyvin mahdollista, että esimerkiksi puolen vuoden päästä en olekaan enää jaksanut ylläpitää näitä kaikkia ja jonkun täyttäminen on jäänyt kokonaan, mutta tiedän nyt senkin olevan ihan ok. Aion siis kalentereideni suhteen elää hetkessä ja keskittyä kullonikin niihin asioihin, jotka tuottavat minulle eniten iloa. Se voisi olla aika hyvä ohjenuora ylipäätään vuodelle 2021, vai mitä?

-Carita