Bujoilun ja plannerharrastuksen aloitettuani kuvittelin, etten koskaan kyllästyisi harrastukseen, olisin yksi Kalenterimanian aktiivisimmista jäsenistä ja etsisin ja jakaisin inspiraatiota muille. Mutta kuinkas kävikään? Kevään kuluessa muut kiireet täyttivät päivät. Menimme mieheni kanssa naimisiin huhtikuussa, lisäksi mieltä painoivat tulevat pääsykokeet ja muutto. Tämän tekstin julkaisuhetkellä olenkin jo herännyt ja juonen tärisevin käsin ja pamppailevin sydämin aamukahviani kerraten hullun lailla pääsykoealueen viimeisiä tärppejä… Kaikki nämä elämän komponentit yhdessä saivat väsymään. Plannerikamat nököttivät pöydällä odotellen innokasta harrastajaa. Kalenterimanian ryhmä ei jaksanut innostaa, pikemminkin ahdistuin, kun muilla tuntui olevan intoa päällä, ja ajatuskin bujon suuremmasta koristelusta sai aikaan yökötysrefleksin. Niinpä omassa bujossa ei ollut viikkonäkymien lisäksi mitään ylimääräistä. Koska myöskään menemistä ja tekemistä muuton ja häiden lisäksi ei juurikaan ollut, en jaksanut nähdä vaivaa. Inspiraatio ja ilo harrastuksesta olivat lähteneet määrittämättömän pituiselle lomalle.

En tiedä, onko harrastusväsymysaihetta käsitelty enemmänkin Kalenterimanian jäsenpostauksissa tai muissa teksteissä, mutta koin tärkeäksi tarttua aiheeseen. Yhteisöllisyydellä on monia kasvoja – se vahvistaa yhteenkuuluvuuden tunnetta, mutta voi saada aikaan myös suorituspaineita. Jos inspiraatio on hukassa, toisten hienot aikaansaannokset voivatkin toimia käänteisesti, jolloin tekisi mieli polttaa roviolla kaikki, mitä on siihen mennessä ehtinyt hankkia. Sitten sain oivalluksen: voisiko jokin kevyempi bujon ja plannerin välimuoto sopia minulle? Jokin sellainen, mihin voin ajatusoksentaa juttuja miettimättä liikaa kuukausinäkymiä ja edetä päivä kerrallaan? Koska #maniaperhe on inspiroinut aikaisemminkin, päädyin tilaamaan Travelers Notebookin. Tämä ei itse asiassa ollut hetken mielijohde, vaan katseltuani muiden postauksia aiheesta päädyin itsekin tähän ratkaisuun. TN kulkee aina mukana, ja koska Vihkokaupasta löytyi mukavasti myös kahviteemaisia vihkoja, ostopäätös oli tehty.

Rakensin TN:n niin, että kalenteri kulkee ensimmäisenä, ja tämän jälkeen on kaksi vihkoa, joista toinen on omistettu luovuudelle, tulevaisuuden suunnittelulle sekä totta kai kirjoittamiselle ja itsereflektiollekin. Haluan blankopaperin kutsuvan minua laittamaan ideoita ylös ulkoasusta välittämättä. Inspiraation iskiessä vaikka kaupungilla ei välttämättä ole mukana kuin kynä ja vihko, jolloin tärkeintä on saada ajatus paperille nyt heti eikä vuoden 2100 15. päivä. Toinen vihkonen on omistettu mielenterveydelle. Tätä teemaa on käsitelty aikaisemminkin Kalenterimanian postauksissa, mutta tämänkään teeman tärkeyttä ei voi korostaa liikaa. Masennuksen ja muiden mielenterveyden haasteiden hallitsemisessa on tärkeää tunnistaa ja tarttua ajoissa hälyttäviin oireisiin, joten mikäpä olisikaan parempi tapa hoitaa itseään kuin kokonaan tälle aiheelle omistettu vihkonen?

TN:n rakentuessa huomasin löytäneeni uudelleen myös harrastuksen ilon. Bujo alkoi täyttyä, ja planneriakin tuli tuunattua ja vietyä eteenpäin. Kun ajatuksia sai laittaa vapaasti paperille ja antaa flow-tilan viedä, tuntui kuin kaikki suorituspaineet olisivat kadonneet. Hei, minähän teen tätä itselleni! Tämä oivallus sai myös aikaan intoa hoitaa kotia ja opiskella pääsykokeisiin, joten selkeästi into harrastusta kohtaan antaa lisää voimavaroja muunkin arjen hallintaan. Lisäksi tämä harrastus opettaa minua edelleenkin laittamaan elämän osa-alueita oikeisiin mittasuhteisiin. Joka tapauksessa harrastusväsymys on normaalia. Yhteisöstä vetäytyminen on ok, ja jos ei jaksa nähdä vaivaa bujoilun ja muiden juttujen eteen, sitten ei jaksa. Eihän harrastuksesta pidä tehdä pakkopullaa! Maniaperhe ja harrastus kyllä odottavat inspiraatiota, ja kun se iskee, fiilis ja into ovat kasvaneetkin eksponentiaalisesti. Toivotan jokaiselle maniaperheen jäsenelle ja Kalenterimanian blogin lukijalle ihanan helteistä kesän odotusta ja armollisuutta itselleen, jos harrastuksen sijaan vaikkapa takapihalla tai parvekkeella lötköttäminen silmät kiinni tuntuvat paremmalta vaihtoehdolta.

– Anna