Viimein voi sanoa, että kalenterimanian syysmiittiin ei ole pitkä aika! Se on jo ensi viikolla. Syysmiittiä vietetään Turussa Villa Bella Vistassa. Jäseniä paikalle mahtuu 100 ja tulossa on koko kalenterimanian ylläpito, joten kyseessä on iso tapahtuma.
Tätä miittiä on suunniteltu ylläpidon keskuudessa jo kuukausia, ja tuntuu jännittävältä, että tapahtuma on aivan kohta. Olen hankkinut jo junaliput Oulusta Turkuun, ja suunnitellut mitä voisin laittaa päälle. Matkalukemista olen miettinyt, ja pohtinut miten laittaisin hiukset!
Innoissani inspiroiduin myös kalenterimaniasta, ja tuunasin miittiviikon aukeaman jo valmiiksi. Vietin aukeaman parissa pitkän tovin, ja mietin mitä kaikkea kalenterimania minulle merkitsee.
Lisäksi olen suunnitellut nimikylttiä, jollaisen toivon muidenkin tekevän, että tunnistan mahdollsimman monen! Tälle viikolle on suunnitelmissa käydä vielä läpi plannerointitarvikkeita vaihtopöytää ajatellen sekä kasata muutamat happy mailit ja washisamplet mukaan. Mukaan nappaan tietysti plannerin ja tuunaustarvikkeita.
Yksi huippujutuista on, että tapaan esimerkiksi Mirpun ja monet muutkin teistä ensi kertaa livenä! Moni teistä tuntuu jo tutulle, kun olemme jutelleet ja jakaneet elämäämme kalenterimanian off topic- ketjuissa. Olen äärettömän ylpeä, että olen osa tälläistä porukkaa. Ihanat jäsenet, huiput yhteistyökumppanit ja sellainen ylläpitopoppoo, etten edes oikein löydä oikeaa sanaa kuvaamaan sitä porukkaa. Se on kalenterimaniaperhe!
Torstaita kaikille! Jos missasitte tämän haasteen alun, niin klikatkaa tästä AJ:n postaukseen!
Oon aina sanonut omaavani kolme merkittävää idolia, jotka ovat vaikuttaneet omaan elämääni suurella tavalla. Ensimmäinen näistä tyypeistä on drag- ja meikkiartistina tunnettu Raja, joka opetti mulle itsekunnioitusta – kantamaan itseni kruunun kanssa, arvostamaan kädenjälkeäni tekemissäni asioissa, kanavoimaan asioita meikkien kautta ja elämään ylipäätään kunnioittaen itseäni. Toisena merkittävänä henkilönä listaltani löytyy David Bowie, jolta opin olemaan sinut itseni kanssa. Sen, miten on ok olla aina se outolintu, erilainen ja jatkuvasti silmiinpistävästi random. Miten on oikeastaan siistiä, upeaa ja mahtavaa olla outo, yhtään sitä häpeilemättä ja anteeksipyytämättä, ylpeänä ja omilla jaloillaan seisten. Listan kolmas henkilö pelasti mun hengen.
Mikäli yhtään seuraa mun juttuja livenä tai sosiaalisessa mediassa, tai on käynyt mun fandom-luolassa jota kutsun kodikseni, ei ole voinut välttyä kuulemasta nimeä ’Robert Downey Jr’ mun sanomana. Sen lisäksi, että arvostan kyseisen henkilön tekemää roolisuoritusta Iron Manina, on tällä henkilöllä mulle täysin oma merkityksensä valkokankaan ulkopuolellakin.
Ensimmäinen Iron Man -elokuva on aikoinaan tullut sopivasti samaan saumaan, kun olin todella huonossa paikassa itseni kanssa. Ikuisena nörttinä ja sarjakuvamaailmaan kiintyneenä tietenkin riensin juoksujalkaa sitä katsomaan, ja kyseinen filmi heitti Tony Starkin nopeasti yhdeksi lempihahmokseni mitä löytyy. Ja samalla Downeyn lempinäyttelijöiden listalleni ykköseksi.
Marvelin lyödessä huippumenestykseen RDJ:n kanssa, oli mun oma elämä yhä vähän sekaisin – ja kun sanon vähän, tarkoitan ”oh god miten mä olen yhä hengissä” -vähän. Siinä kaikessa sekasotkussa jaksoin kuitenkin roudata itseni katsomaan Iron Manista tehtyä jatko-osaa myöhemmällä vuodella, sillä mun nörtteys ja fanittaminen lyö aikalailla läpi mistä tahansa ongelmasta ykkösprioriteetiksi. Näiden elokuvien myötä aloin myös perehtymään pienesti siihen, kuka Iron Man -puvun takaa löytyvä tyyppi oikein onkaan. Lukuisten öisten googlaussessioiden ja ”pienimuotoisen” obsessoinnin jälkeen päädyin lopulta tuijottamaan kattoa epäuskoisena, yllättyneenä, hyvin pitkälti oman pohjamudan löytäneenä, mutta ennen kaikkea nyt myös inspiroituneena ja toivoa nähden.
Mikäli Robert Downey Jr, vastoin kaikkea mahdollista todennäköisyyttä, maailman kutakuinkin odottaessa herran ennenaikaista kuolemaa, pystyi kääntämään elämänsä täyteen U-käännökseen ja nousemaan sieltä pohjamudista maailman huipulle, pystyisi myös se pieni Milja omassa henkisessä ja fyysisessä katuojassaan ottamaan ison askeleen elämänsä hyväksi. Luopumaan elämäntavoista, jotka ei hyödytä ketään tai mitään, valitsemaan kerrankin elämän kuoleman sijaan.
Mikäli olisin pysynyt samassa elämäntilanteessa, mistä löysin itseni about tasan kahdeksan vuotta sitten, olisin jo todennäköisesti kuollut noin seitsemän kesää sitten. Siispä jollain oudolla, epätodennäköisellä ja itselleni tyypillisesti fandom-aiheisella tavalla RDJ pelasti mun hengen. Ihan vain koska Downey oli ja tulee aina olemaan mulle elävä todiste siitä, ettei koskaan ole liian myöhäistä. Joskus pieni toivonkipinä riittää suureen.
– Milja
P.S. Syyskuu on kansallinen parantumiskuukausi (recovery month), joten haluankin lähettää tämän postauksen myötä vilkutukset jokaiselle itsensä kanssa syystä tai toisesta kamppailevalle. Huolimatta siitä mitä on joskus ollut, on nyt, tai tulee ehkä vielä olemaan, on aina toivoa sille että elämä voittaa. Voin olla teille elävä todiste siitä, jos RDJ:n naama ei jostain oudosta syystä miellytä.
