Mainos: postauksen kuvassa näkyvä kalenteri saatu Ajastolta, korttipakka Se Hämeenpuiston Vihkokaupasta

Olen tuntikaupalla tuijottanut tätä typötyhjää artikkelipohjaa ja miettinyt kovasti mistä kirjoittaisin – missä olen onnistunut? Olen aikanaan pitänyt esimerkiksi onnistumispäiväkirjaa, ja taas kerran olen sen äärellä että on olevinaan hankala sanoa ääneen yhtään mitään.

Maapalloa on runnelleet globaalit kriisit eikä henkilökohtaisiltakaan kriiseiltä ole vältytty. Minusta tuli viime vuonna äiti, ja melkein samaan hengenvetoon isäni oli vähällä menehtyä. Loppuvuosi 2021 meni kuin sumussa ja yhä edelleen pitää välillä pysähtyä vetämään happea. Ajatuksia pitää kerätä kasaan ja kerätä luottoa valoisampaan tulevaisuuteen. Olen soittanut kriisipuhelimeen, aloittanut uudelleen säännölliset psykologikäynnit ja hakeutunut sairauteni kanssa kuntoutukseen. Jo vuosi aiemmin asetin itseni luottokieltoon saadakseni tunneshoppailukierteen katkeamaan. Tätä mielenterveysongelmien sävyttävää elämän vuoristorataa on mielenkiintoista kulkea. Välillä sitä toimii itse jarrumiehenä, välillä joutuu vaunun kyytiin ilman turvavyötä.

Kaiken tämän keskellä olen onnistunut olemaan ihan hyvä ja rakastava äiti, ehkä vähän vähemmän hyvä puoliso ja ystävä, mutta raapinut kasaan niin paljon jaksamista kuin suinkin. Olen onnistunut näin kevään korvalla taas innostumaan myös kalenterituunailusta ja #kmfiilismiitit ovat realisoineet minulle sitä, kuinka paljon rakastankaan Kalenterimaniaa ja ihmisiä siinä. Harrastamiseni ei enää perustu sille, mitä kaikkea uutta olen hankkinut, vaan rehellisesti sille että kalenteri on rehellinen apuväline arkeen. Onhan se kiva ulkomuoto ja söpöys silti aina plussaa!

Summa summarum, olen käynyt pohjalla, mutta nousemassa taas jaloilleni. Repussani on taas lisää tietoa, taitoa ja ymmärrystä, ripaus uskoa ja luottamusta. Olen onnistunut kasvamaan taas vähän ihmisenä.

Suvi