Avainsana: Kalenterituunaus

Kalenteriviidakossa ahdistuksen kanssa

Tiedätkö sen tunteen, kun oma rakas kalenteri aiheuttaa ahdistusta? Minä tiedän. Itse rakastuin ideaan kalentereista, kun olin ala-asteen toisella luokalla. Kalenteri oli musta rengasplanneri, jonka kannessa oli Star warsista tuttu Darth Maul. Tämä aarre oli mukana joka paikassa ja kirjoittelin sinne päiväkirjamaisesti päivien tapahtumia. Edelleen haaveilen tämän kalenterin löytyvän jostain vanhempien varaston laatikoista. Tämän rakkauden jälkeen sain uuden kalenterin joka vuosi, mutta ikävä kyllä ne jäivät aina jossain vaiheessa unohduksiin ja niiden pariin oli vaikea palata. Kadehdin aina niitä ihmisiä keillä kalenteri pysyi matkassa kannesta kanteen. Lapsena kotona kalenterit ovat olleet isossa osassa perheen arkea. Koko perheen yhteinen seinäkalenteri, mummoni joka vuotiset almanakat sään seurailuun (näitä on monilta vuosikymmeniltä edelleen tallessa!) sekä isäni iso työkalenteri oli aina eteisen pöydällä, jotta perheemme oli aina kartalla hänen aikatauluistaan. Jollain tavalla tunsin aina epäonnistumista oman kalenterini kanssa, koska perheen muut kalenterit käytettiin aina loppuun asti.

Nyt aikuisiällä minulla diagnosoitiin yleistynyt ahdistuneisuushäiriö. Oireina tähän on mm. pitkäkestoinen ja jatkuva ahdistuneisuus, pelko, keskittymisvaikeudet, levottomuus, sydämen tykytys sekä puristava tunne rinnassa. Olin puulla päähän lyöty, kun kuulin näiden olevan oireita eikä normaaleita tuntemuksia ja reaktioita asioihin. Opin yhdistämään näitä tunteita moniin elämäni tilanteisiin kuten myös omaan kalenteriharrastukseeni. Rakastan bullet journalin tekemistä, kun saan olla luova ja näpertää siitä juuri omaan tarkoitukseen sopivan, mutta se työn määrä ei sopinutkaan itselleni. Se tietynlainen paine saada tehtyä aukeamia ajallaan valmiiksi, sai ahdistuksen nostamaan päätään. Kamppailin myös sen kanssa, etten kokenut olevani tarpeeksi taitava ja vertailin tekemisiäni aivan liikaa muihin, mikä aiheutti lisää paineita. Bujosta alkoi aina jossain vaiheessa tulla väkinäistä ja pakotettua. Kun jäin jälkeen bujon tekemisessä, siihen oli entistä vaikeampi tarttua uudestaan. Mitä kauemmin bujo odotti koskemattomana sitä vaikeampi siihen oli tarttua ja ahdistus tästä vaan kasvoi. Lopulta paras ratkaisu ahdistuksen tunteisiin oli vaan antaa olla ja luovuttaa.

En silti pystynyt päästämään irti kalentereista vaikka tiesin, etten kykenisi käyttämään niitä paria kuukautta pidempään. Kokeilin vaikka minkälaisia kalentereita etsien itselleni sitä oikeaa. Kaapissani on laatikko täynnä kesken olevia kalentereita vuosien takaa. Nyt tänä vuonna kokeilin onneani Hobonichi weeksin kanssa ja pakko myöntää, että yhteinen matkamme on alkanut todella hyvin! Koen koon olevan juuri sopiva tähän tilanteeseeni tällä hetkellä. Helppo pitää mukana ja nopea koristella. En ole jäänyt jälkeen tämän kanssa vielä kertaakaan ja tuntuu, etten malta odottaa seuraavan viikon tekemistä. Hobonichi weeks on ensimmäinen kalenteri, joka ei ole nostanut oireita ahdistuneisuushäiriöstä pintaan ja koen löytäneeni itselleni sen oikean tälle vuodelle. Ensi vuonna sitten uudet kujeet ja tutkimukset siitä, mihin kalenteriin päädyn.

Matkani kalenteriviidakossa on ollut pitkä ja vihdoin tuntuu koko juttu taas omalta. On paljon vaikeuksia, joita en edes ymmärtänyt vielä pari vuotta sitten, mutta nyt kaikki on selkeää. Kannustan kaikkia kokeilemaan, jotta se oma täydellinen löytyy tähän hetkeen. Olen oppinut, ettei ole maailmanloppu jättää viikkoja välistä jos ei ole aikaa tai fiilistä tehdä. Se on täysin ok ja ei tarvitse ottaa stressiä tyhjistä sivuista. Nämä tyhjät sivut kertovat omalla tavallaan siitä eletystä hetkestä. Meitä on moneksi ja onneksi meillä on meidän yhteisö, jossa saamme paljon tukea ja voimme olla juuri tämmöisiä kuin ollaan.

-Janni

Ne pienet hyvät asiat

Postauksessa näkyvät kannet saatu kaupallisessa yhteistyössä Ajastolta

Tämän maanantain kunniaksi haluan kirjoittaa ylös viimeaikojen (ehkä) pieniä, mutta ehdottoman hyviä asioita. Pienelle ripaukselle positiivisuutta on oikeastaan aina tilaa. En nyt voi paremmuusjärjestykseen näitä laittaa, mutta kolme kivointa asiaa tulee tässä!

Olin joku aika sitten koronakaranteenissa ja uppouduin meidän ryhmään ihan täysin. Huoneilin ja heiluin ryhmässä aamusta iltaan ja illasta aamuun. Molemmilla kerroilla kun suljin huoneen, tuntui kuin kotoa olisi just lähtenyt kaikki kamut omiin koteihinsa ja podin jopa hetkellistä haikeutta! Meillä oli huone auki mm. kun laitoimme ruokaa ja Tia kävi ostamassa Suomalaisesta kirjakaupasta langattomat kuulokkeet, jotta voi huoneilla helposti koska vaan ja missä vaan. Tuntuu, että sain palan itsestäni takaisin ja sellaisen tietyn palon tekemiseeni. Karanteeni siis teki mulle pääosin hyvää.

Stickering Studiolta tilaamani autoilutarrat uuden (käytetyn) auton kunniaksi saivat minut hykertelemään onnellisena. Tilasin kolme kustomoitua arkkia, ja autot ovat Volvoni värisiä. Hihii! Vaikka auton omistamisesta saa lähinnä harmaita hiuksia ja peräpukamia, ainakin saan liimata söpöjä tarroja kalenteriini siitä hyvästä.

Kevät yrittää jo kovasti tehdä tuloaan ja pian meillä on taas #kmfiilismiitti Turun parhaassa kahvilassa, Fiilis Café Bistrossa. Nämä kuukausittaiset kokoontumisajot ovat tulleet minulle todella tärkeiksi, lähes kuukauden odotetuimmiksi illoiksi. Eikä muuten vähiten tarjoilupuolen takia, mutta ihan kiva teitä maanikkokamujakin on siellä nähdä. Miittiin voit ilmoittautua ryhmässä!

Positiivisin terkuin,

Suvi