Avainsana: kalenterit

Esittelyssä – Doodle (Ajasto)

Tänään esittelen yhtä Ajaston ihanista uutuuksista, Doodle-kalenteria pallokansilla. Kyseinen kalenteri on saatu Ajastolta yhteistyössä.

doodle1

Oma suhtautumiseni tätä kalenteria kohtaan oli alkuun hieman epäilevä johtuen kalenterin sidontatavasta; sidottu selkämys on jätetty avoimeksi. Pelkäsin että kalenteri hajoaisi osiin heti kättelyssä – mutta tämä huoli on tähän astisen kokemuksen myötä osoittautunut täysin turhaksi! Kannet ovat jämptiä kangaspäällysteistä pahvia, eivätkä vääntyile. Kaikki sivut ovat pysyneet kiltisti tallessa eikä repsottamisefektiä ole tapahtunut.

doodle2 doodle7

Ja nyt kalenterin sidonta-ratkaisu on yksi lemppariominaisuuksistani Doodlessa! Aukeamat avautuvat nimittäin täysin tasaisiksi. Aivan mahtava asia tuunattavuutta ajatellen. Ei nimittäin tarvitse viritellä aukeamaa pysymään paikoillaan klipsuilla tai muutenkaan, kun joka aukeama aukeaa nätisti ja pysyy paikoillaan!

doodle3

Kun kannen avaa, on vastassa simppeli yhteystieto-sivu. Ihan must! Seuraavilta sivuilta löytyy katsaus koko vuoteen 2017, jaettuna kahdelle aukeamalle. Itse en osaa tälläisiä vuosisivuja oikein käyttää, mutta monelle tämä on varmasti hyödyllinen perusominaisuus kalenterissa. Vuosikatsauksen jälkeen löytyy seuraavalta aukeamalta Tammikuu 2017. Tykkään kovasti kuukausikatsauksen visuaalisesta ilmeestä, ihanan selkeä. Ja päiväruudut ovat mielestäni aika hyvän kokoiset. Jos ei kovin suurta käsialaa omaa, tähän mahtuu hyvin merkkailemaan kuukauden tärkeimmät jutut. Itse ajattelin merkitä näille aukeamille esimerkiksi ne kaikkein tärkeimmät muistettavat syntymäpäivät, ja etukäteen tiedossa olevat lääkäriajat yms. Ja samanlainen kuukausinäkymä löytyy tietenkin jokaiselle kuukaudelle, aina ennen kuun viikkosivujen alkua.

doodle4

Sitten se kalenterin pääasia, viikkoaukemat! Tässä pallokantisessa Doodlessa on vaakasuorat päivät, viikko yhdellä aukeamalla. Oikealta sivulta löytyy aina viivoitettu kohta muistiinpanoille, ja kuluvan kuukauden kuukausinäkymä pienellä. Itse en koe tarvitsevani kuukausikatsausta viikkoaukeamalla, mutta löydän varmasti tähän ”ongelmaan” itseäni miellyttävän tuunausratkaisun!

doodle5

Kun vuosi 2017 loppuu, viikkoaukemat jatkuvat vielä 1 yhden viikon Tammikuun 2018 puolelle. Tämän jälkeen löytyy kalenterin lopusta vielä seuraavat osiot;

  • 2 aukeamalle jaettu vuoden 2018 vuosikatsaus
  • Lista liputuspäivistä vuodelle 2017
  • Nimipäiväluettelo (tytöt & pojat samassa listassa)
  • Tilaa muistiinpanoille; sekä viivoitettuja, tiheäruudullisia että täysin tyhjiä sivuja. Tästä iso plussa!

dooooodle

Hieman jännitän sitä, että millaisia kyniä sivut tulevat kestämään, ihan kauhean paksut kun ne eivät ole. Kokonaisvaikutelma Doodlesta on tällä hetkellä kuitenkin hyvinkin positiivinen. Sormet syyhyävät tuunaamaan, ja pää on täynnä ideoita siitä, miten monin eri tavoin tästä voi lähteä tuunaamaan omansa näköistä. Sidottu muoto tuo oman haasteensa siihen, että välilehtiä ei juuri voi lähteä lisäilemään, niin kuin rengasmallisissa plannereissa, mutta otan haasteen vastaan! Muutama idean alku jo korvien välissä muhiikin.. Tähän tullaan vielä palamaan, joten pysykää kuulossa!

doodle8

Loppuun vielä huomautus; tästä kalenterista on 3 erilaista versiota! Tämä oranssi pallo, vihreä ruksi sekä sininen kolmio. Jokainen kalenteri on kansien lisäksi myös sisuksiltaan toisistaan eroava, joten jos (kun 😉 ) ihastuit Doodleen yhtä paljon kuin minäkin, muista ottaa tämä huomioon.

♥, Inka

Ensiaskeleita bujoiluun

Hellurei ja iloista torstaita kaikille!

Tänään kerron hieman omasta alkutaipaleestani bujoilun, eli bullet journalin käytön, parissa. Miettiikö joku nyt että mikä on bullet journal? Jos miettii, niin tässäpä hyvin pelkistettynä; bullet journal on kuin kalenteri, päiväkirja & muistivihko samassa paketissa. Bullet journal luodaan itse tyhjään vihkoon, ja sen sisällön voi näin ollen päättää täysin juuri itselleen sopivaksi. Suosittuja bullet journaliin sisällytettäviä asioita ovat mm. vuosinäkymä, kuukausinäkymä, viikkonäkymä, päivittäiset sivut, sekä erilaiset trackkerit ja listat. Päivien kohdalle merkataan päivän muistettavat ja tehtävät asiat lyhyesti ja ytimekkäästi, ja halutessaan voi sitten aiheesta jatkaa enemmän erikseenkin jos siltä tuntuu. Täällä on englanniksi selitetty bulletjournalin idea ja käyttö melkolailla kaiken kattavasti.

bujoo

Oma bullet journalin rakentamiseni sai alkukipinänsä siitä, että kaipasin kalenterilta juurikin enemmän päiväkirjamaisuutta kuin aiemmassa plannerissani oli. Olisihan siihen toki voinut lisätä tyhjiä papereita tähän tarkoitukseen, mutta se ajatus ei kuitenkaan innostanut. Hetken pallottelin ajatusta TN:stä, mutta lopulta kallistuin kuitenkin enemmän bujoilun kannalle – tämä oli niin helppo aloittaa! Pelkkä tyhjä vihko ja kynä riittivät aloittamiseen. Kaapista löytyi sopivasti korkkaamaton Ikeasta ostettu vihko kuminauhalla, joten pääsin heti ryhtymään tuumasta toimeen. Oma vihkoni on A5 kokoinen, mutta bullet journalin voi tehdä juuri sen kokoiseen pohjaan kuin itse haluaa!

bujooo

Ensimmäiseksi halusin bujooni yhteystietosivun. Koska kuinka kamalaa olisi, jos joskus kalenterini hukkaisin, eikä siinä olisi mitään tietoja joiden avulla löytäjä pystyisi sen palauttamaan!

bujo3

Sitten alkaakin jo itse kalenteriosuus, tässä tapauksessa lokakuun alusta. Jokaisen kuukauden alkuun merkitsen kyseisen kuukauden kuvanmukaisesti. Tyyliä tulen varmaankin muuntelemaan, mutta perusidea säilyy.

bujo1 bujojojojoj

Itse en tähän sisällyttänyt isompaa kuukausinäkymää, joten seuraavaksi alkaa viikkoaukeamat. Viikkoaukeamat hahmottelin alustavasti lyijykynällä, ja nyt voin aina uutta viikkoa aloittaessa vaihtaa aukeaman ilmeen vielä erilaiseksi – jos siltä tuntuu. Kun päivät on kuitenkin merkitty, voi etukäteen tiedossa olevat menot merkata oikealle aukeamalle lyijykynällä, tai vaikka post it-lapuilla. Jokaisen viikkoaukeaman väliin jätin yhden tyhjän aukeaman. Näille tyhjille sivuille voi sitten fiiliksen mukaan kirjata muistiinpanoja, päiväkirjaa, piirrellä, kirjoittaa ruokalistoja.. tai mitä muuta ikinä haluakaan!

 

Merkattuani Loka-, Marras- ja Joulukuun viikkonäkymät, jäi vihkon loppuun vielä tyhjää tilaa. Tämän tilan aion käyttää erilaisiin sekalaisiin listoihin ja seurantataulukoihin. Oman seurantataulukkonsa on saanut jo käärmeet, johon tulen merkkailemaan mm. lierojen syömisiä ja nahanluonteja.

bujjjjooooo

Tälläiseltä näyttää minun bujoni tällä hetkellä. Ainakin vuoden loppuun asti on ajatuksena pitää käytössä tätä, ja jos homma tuntuu vielä vuodenvaihteessa yhä omalta, voi hyvinkin olla että Tammikuussa aloitan uuden!

♥, Inka

 

Blogissa aiheesta kirjoitettu lisäksi mm;

Piian mini-bujo

Uusi harrastus vei mennessään..

Bujoilua Traveler’s Notebookissa

Kalenterimanialainen esittäytyy