Avainsana: kalenterit

Muistot vain jäi

Nuorena säästin kaikki kalenterini, KAIKKI. Niitä oli iso kassillinen jo siinä vaiheessa kun muutin ensimmäiseen omaan kotiini.

Olen aina ollut sellainen joka säästää kaiken. Sellainen pieni hamsteri. Vanhat kalenterit, päiväkirjat, vihot, kansiot ynnä muut. Kaiken millä vähänkään voi olla vielä tunnearvoa.

Sitten yhdessä muutossa kaikki vanhat kalenterini ja päiväkirjani hävisivät. Menivät vahingossa roskiin, katosivat kuormasta, en tiedä. Mukana katosi myös kassillinen vanhoja valokuvia. Sitä menetettyjen muistojen määrää!

img_20161123_1846421

Mukana oli relax-kalentereita parikin kappaletta, demi-kalenteri, rengaskalenteria ym. Ja niitä muistoja ja salaisuuksia. Yläasteen kalenterit vielä olisi ollut ehkä sisällöltään sellaisia mitkä olisi voinut vaikka lapsille säästää luettavaksi joskus kun ovat siinä iässä, että äiti ei ymmärrä nuoria (todisteeksi että onpas äitikin joskus sentään ollut myöskin nuori). Siitä parin seuraavan vuoden kalenterit olisi ollut visusti lukkojen takana. Omaksi iloksi, silloin kun tekee mieli muistella menneitä. Tai ehkä lähinnä nauraa niille. Mitä on Miran kanssa tullut tehtyä silloin joskus vuonna nakki ja papu. Kaikki kun tottakai piti kirjoittaa ylös. Lukiossa ollessa, ensimmäiseen omaan kotiin muutettua, ihastukset, rakastumiset, vihat, surut. Kyllä harmittaa ja paljon, ja usein.

 

Toisaalta kun niitä aikoja rupeaa oikeasti muistelemaan, niin tulee kyllä mieleen myös että ehkä hyväkin ettei ole todistusaineistoa nuoruuden toilailuista. Osa olisi kiva pitää muistissa, mutta osa saa kyllä hyvin mielin hävitä kadonneiden kalentereiden mukana.

 

Tyydyn siis jatkossakin vain ihailemaan teidän muiden vanhoja kalentereita ja niitä kaikkia ihania tarinoita niiden takana.

Vieläkö sinulla on vanhat kalenterisi tallessa? Ovatko visusti piilossa, vai uskaltaisiko niihin muutkin kurkata?

 

-Sanna

 

 

Doodlen uudet vaatteet

Helou! Tänään kirjoittelen siitä, kuinka mun Ajastolta yhteistyössä saatu Doodle on muuttunut viime näkemästä. Kyseinen kalenteri ei enään ole oranssipallo-kansinen, vaan valkea! Ja saipa Doodle ylleen kuminauhasta sulkulenkinkin.

picmonkey-collage

Doodlen kannet ovat vahvaa pahvia, joten uskalsin lähteä kokeilemaan kansien muokkaamista maalaten! Nahka- ja tekonahkakantisille kalentereille en ehkä arvaisi ruveta tälläistä tekemään. (Paitsi ehkä nahkamaalilla!)

Ihan alkuun jälkiviisautta teille, jotka saatatte tätä haluta kokeilla! Suojasin kalenterista itse vain selkämyksen (maalarinteipillä), mutta nyt jos tekisin samanlaisen projektin uudelleen, niin suojaisin myös sivujen ulkoreunat jotenkin. Ihan kamalan häiritsevästi et niitä onnistunut sotkemaan, mutta sotkemaan kuitenkin.

Käytin kalenterin uudelleen pukemiseen ihan tavallista askartelumaalia. Kuvassa näkyvästä putelista loppui maali kesken projektin, jonka jälkeen jatkoin loppuun hyvin samanlaisella valkealla akryylimaalilla. Onneksi omaan silmääni ainakaan ei näy lopputuloksessa että maali vaihtui lennossa.

maalaus1 maalaus2

Itse levitin maalin ihan perus halpis-siveltimellä, ja se toimi hyvin. Kävi kyllä mielessä, että jonkinlainen pieni tela olisi voinut olla todella näppärä tässä, olisi tullut varmaan vielä tasaisempi lopputulos! Ensimmäisen kerroksen jälkeen jäi valkean läpi vielä kannen oranssi ja tekstit hieman kuultamaan läpi, mutta kahden kerroksen jälkeen olin itse tyytyväinen tulokseen.

picmonkey-collage2

Kun maalit oli sudittu, jätin Doodlen suosiolla kuivumaan yön yli. Seuraavana päivänä kaivoin esille sakset, sekä pätkän kuminauhaa sulkemislenkkiä varten. Mittasin takakanteen molempiin päätyihin merkit rei´ille niin, että ne tulivat varmasti samoille kohdille. Ite mittasin reikien paikat 1,5 cm kalenterin ulkoreunasta, ja 2cm ylä-/alareunasta. Jos sinulta löytyy jonkinlainen terävä piikki tai muu esimerkiksi nahan rei´itykseen tarkoitettu ”naskali”, suosittelen kokeilemaan reikien tekemistä sillä. itse painoin reiät saksien terällä läpi, mutta lopputulos olisi voinut olla siistimpikin.

maalaus3

Viimeiseksi liimasin kanteen vielä Carpe Diem-setistä sparkle-tekstitattan, ja ah, olen kyllä itse tyytyväinen lopputulokseen. Iso peukku Ajastolle Doodlen kansien materiaalista, oli helppo antaa kalenterille omannäköinen ilme ♥ Hieman jännittää, miten maalipinta tulee kestämään käytössä, kun kalenteri tulee kuitenkin mm. pyörimään repussa. Toivotaan parasta!