Avainsana: kalenterit

Muistilappu -teemahaaste

Ajaston kalenteri Color A5 2024 saatu yhteistyönä.

Hei ihanat kalenteriharrastajat ja oikein hyvää vuoden ensimmäistä päivää kaikille. Toivottavasti kaikilla oli mukava loppuvuosi jouluineen ja vuodenvaihde taittui rauhallisesti. Itsellä joulun pyhät sujuivat hyvinkin rauhallisesti ja lapsikeskeisesti, sekä tuli täytettyä yksi vuosi lisää.

Ehkä vähän hassua, mutta aloitan 2025 vuoden ensimmäiset tuunailut 2024 vuoden viimeisellä teemahaasteella, joka oli muistilappuhaaste. Eli muistilappujen piti olla osana tuunausta ja niiden ei tarvinnut olla muistilapun roolissa, vaan esim. osana kuvitusta.

Itse valitsin pojaltani saadut hain suu -muistilaput. Vaikka en tykkää ajatuksena vaanivasta haista (liian pienenä näkemäni Tappajahai -elokuvan takia), lähdin kuitenkin toteuttamaan ensimmäistä visiotani aiheesta. Pitkästä aikaa kaivoin esille musteet ja tuputtelin turkoosin eri sävyillä kuohuavaa vettä kalenteriaukeaman pohjalle. Olin todella yllättynyt miten Colorin paperi kesti musteita, koska paperi on mielestäni todella ohutta. Väri jämähti tosin heti kiinni ja blendaamiselle ei jäänyt varaa.

Aukeaman reunoille vaaleampaa turkoosia ja keskelle tummempaa petrolia. Välimaastoon tuputtelin taas erisävyisiä turkooseja musteita sekoittamaan väripalettia. Muistilaput liimasin Zig-liimakynällä. Ihan parasta liimaa ja suosin itse kuulakärkipäistä liimapuikkoa kuitukärjen sijaan. Muutama washiteippi oli PAKKO laittaa, koska yleensä aloitan niillä kaikki tuunailuni, nyt lopetin! Lisäksi tämä lumisade/ilmakuplawashi loppui… siis anteeksi mitä? Sainko pitkästä aikaa jonkin hillotun tavaran loppumaan! (Laittaisin itkuhymiö, jos voisin.) Aina yhtä hauskaa, kun tuota tuunaustavaraa sattuu olemaan liiaksikin.

Tästä tuli ihan hauska. Näin jälkeen päin mietittynä olisi voinut valkoisella tussilla lisätä tyrskyjä, veden kuohua kuvaan, ehkä lisään sen vielä jälkeenpäin? Poika ehdotti myös, että laittaisin luutarroja hain suuhun, mutta sellaisia ei tähän hätään löytynyt. Vuosi on hyvä aloittaa uuden kalenterin kanssa, joten ihanaa uutta vuota kaikille. Olkoon uusi vuosi hyvä ja lempeä jokaiselle ja täynnä uusia mahdollisuuksia unelmille.
-Tia

Esittelyssä – Ninnimoi Seinäkalenteri 2025

Kalenteri saatu yhteistyössä Ninnimoilta.

Onko ensi vuodelle vielä seinäkalenteri hankkimatta? Jos vastauksesi on kyllä, niin tässäpä allekirjoittaneelta lämmin suositus Ninnimoin superkauniille kalenterille! Tämä kalenteri on värimaailmaltaan kauniin neutraali, murrettuine sävyineen ja kauniine fontteineen.

Jokainen kuukausi sisältää oman Ninnimoi -ajatuksensa, yhteensä siis 12 erilaista lempeää hyvänmielen lausetta. Näistä tällä hetkellä oma lempparini on huhtikuun ”Ehkäpä juuri nyt on yhtä oikea hetki, kuin minä tahansa muuna hetkenä.” Tapa, jolla ajatukset on jaoteltu eri fonteille hivelee omaa visuaalista silmääni suuresti, samoin kuin itse kuukausinäkymien fonttivalinnat.

Rakastan kalenterin hillittyä ulkoasua, joka on kaunis itsessäänkin – mutta johon on halutessaan helppo yhdistää tuunauksiakin. Kovin suuria tarroja ei kyllä auta liimailla, mikäli haluaa vielä koko kuukauden kerrallaan hahmottaa, sillä kalenteri on siron kokoinen. Sivukoko on 20,8 cm x 20,8 cm, ja täten seinälle ripustettuna ja avattuna 20,8 cm x 41,6 cm. Itselleni tämä on vain plussaa – mahtuu kalenterin ripustamaan pienemmällekin seinäpinta-alalle! Oma kalenterini on toistaiseksi saanut osakseen vasta ihailua ja hivelyä, sillä en ole osannut päättää ripustaisinko sen eteiseen vai keittiöön.

Yksityiskohta, joka myös iskee itseeni on se, että kaikki viikonpäivät ovat keskenään sekä saman kokoisia että värisiä. Ei siis silmiinpistäviä punaisia pyhäpäiviä, ihanaa! Ninnimoin verkkokaupassa kuvataan kalenterin rakennetta selkeäksi, enkä itse osaa keksiä parempaa yksittäistä sanaa tätä kaunokaista kuvaamaan.

Kauneus, selkeys, maanläheisyys, positiivisuus – jos nämä asiat resonoivat, voisi tämä olla sopiva kalenteri myös juuri sinulle. Ja jos juuri seinäkalenterille ei ole tarvetta, niin Ninnimoillahan on myös samaa sarjaa vuosikalenteri, vinkvink!

-Inka