Olen ollut osa Kalenterimaniaa loppukesästä 2017 saakka, joten kivoja muistoja löytyy paljon. Monet miitit esimerkiksi ovat jääneet mieleen mukavina kokemuksina ja niissä tavatut ihmiset erityisesti. Valitsin tähän haastepostaukseen muistokseni kuitenkin jotain aivan muuta. Asiaa jonkin aikaa pyöriteltyäni päätin valita sen hetken, jolloin minusta tuli osa Kalenterimanian ylläpitoa. 

Liityin ylläpitoon syyskuun lopulla vuonna 2018, kun olin ehtinyt olla ryhmässä runsaan vuoden. Muistan vieläkin, miten kovasti minua jännitti ja samaan aikaan innosti, kun Mira ilmoitti, että he haluaisivat minut mukaan ylläpidon porukkaan. Syy miksi halusin valita juuri tämän muiston, ei kuitenkaan ole niinkään tuo nimenomainen hetki, vaan enemmänkin kaikki mitä siitä seurasi.

Olin tosiaan ehtinyt kuulua Kalenterimaniaan jo hyvän aikaa, mutta itselleni tyypilliseen tapaan olin hieman arka niin isossa porukassa. Tutustun helposti uusiin ihmisiin ja hyppään juttuihin mukaan, mutta erityisesti nettimaailmassa olen aina kuitenkin hieman varuillani sen suhteen, mitä uskallan sanoa. Kalenterimanian salliva ja kannustava ilmapiiri rohkaisivat minua ottamaan osaa keskusteluihin ja jakamaan omia ajatuksia ja tekemiäni asioita. Kuitenkin aina jossain määrin pidättelin itseäni, koska pelkäsin, mitä muut minusta ajattelevat. 

Kun sitten liityin ylläpitoon, rohkaistuin silmin nähden. Tämä ei suinkaan johtunut siitä, että minusta olisi tuon uuden statuksen myötä tullut jotenkin maagisesti rohkeampi. Ylläpitolaiset ovat kuitenkin erittäin näkyvä osa ryhmää ja heidän tehtävänsä on aktivoida ja rohkaista muita ryhmän jäseniä. Minäkin siis jouduin ylittämään itseni. Siinä missä aiemmin olin voinut halutessani jäädä hieman taka-alalle tai mahdollisesti jätin jonkun asian postaamatta, koska mietin liikaa millaisen vastaanoton saisin, jouduin astumaan selkeästi pois omalta mukavuusalueeltani. 

Nyt reilun kahden vuoden jälkeen voin todeta, että kyllä kannatti. Olen saanut ihan valtavasti itseluottamusta siitä, että minun on ollut ikään kuin pakko näkyä enemmän. Nykyään ryhmään postaaminen ja omien tekemisten esitteleminen ei enää tunnu juuri sen kummallisemmalta kuin joku täysin arkinen asiakaan. Päinvastoin, nautin siitä, miten voin jakaa ajatuksia ja ideoita ja keskustella lähes mistä tahansa harrastukseen liittyvästä aiheesta samanhenkisten ihmisten kanssa. Olen viimeisen kahden vuoden aikana löytänyt jonkun osan itseäni, jonka olen aiemmin herkästi piilottanut pelkoni vuoksi. Toki edelleen välillä itsekritiikki tuppaa iskemään väärällä hetkellä, mutta enää se ei estä minua samalla lailla kuin ennen. 

Itseluottamuksen lisäksi olen toki saanut paljon muutakin. Ylläpitoaikanani olen tutustunut lukuisiin upeisiin ihmisiin ryhmässä ja päässyt tapaamaan osan heistä erilaisissa miiteissä. Olen saanut ryhmästä uusia ystäviä, niin ylläpidon porukasta kuin muistakin jäsenistä. Olen ujuttanut itseni osaksi Kalenterimanian suurta, mutta silti niin tiivistä ja lämminhenkistä yhteisöä ja tällä hetkellä minusta tuntuu, etten ole lähdössä kulumallakaan. Lopuksi haluaisinkin vielä rohkaista teitä kaikkia hiljaisia ja arkoja ryhmäläisiä ottamaan rohkeasti osaa keskusteluihin, jakamaan upeita tekemisiänne ja tutustumaan muihin. Olen varma, että ette tule katumaan. 

-Carita