Avainsana: kalenterimanian Laura

Otsikko- ja banneri-ideoita

Olen viime aikoina viihtynyt erityisen paljon Pinterestissä. Olen selaillut erilaisia ideoita tuunaukseen, ja vähän salaa haaveillut vieläkin bujoilusta! Tänään kuitenkin keskitytään erilaisiin otsikko- ja banneri-ideoihin.

Näiden, kuten monen muunkin kanssa voi sanoa, että vain taivas on rajana. Ideoita voi yhdistellä ja keksiä omia uusia. Voi piirtää, maalata, tai leikkiä kirjaintyyleillä.

Itse olen tykästynyt suht yksinkertaisiin ideoihin. Otsikoin yleensä mustalla kynällä ja teen taustaa tai kehyksiä eri tyyleillä.

Taustaa voi tehdä helposti esimerkiksi maalaamalla vesivärillä, ja kuivumisen jälkeen kirjoittaa otsikon. Taustaa voi rakentaa myös isommin, piirtää kehyksiä tai kokonaisen kuvan tekstin taustalle.

Otsikon alle voi myös keksiä vaikka mitä kivaa. Doodlailemalla voi piirtää hauskoja yksityiskohtia vaikka vuodenaikaan sopien.

Bannereita voi myös yhdistää otsikon kanssa. Viirit ja erilaiset liput piristää otsikoita hauskasti ja niitäkin voi muokata millaisiksi vain.

Kuten alussa totesin, ideoita on loputtomasti ja aina voi keksiä uusia!

-Laura

Minun tuunaushetki

Minulle tuunaaminen on omaa aikaa. Aikaa jolloin en mieti mitään muuta, tai ainakin pyrin nollaamaan pään tuunaillessa. Tuunailen omassa huoneessa, joten saan yleensä oman rauhan.

Olen huomannut, että tuunaushetki on usein hyvin samankaltainen. Keitän kahvia tai teetä ison mukillisen ja kiipeän yläkertaan, jossa huoneeni sijaitsee.

Yleensä aina laitan musiikkia soimaan taustalle, valitsen hyvin usein jotain rentouttavaa ja rauhallista musiikkia. Sitten saatan mietiskellä jotain, ikäänkuin nollaan ajatuksia. Selailen tässä vaiheessa tarvikkeita samalla, ja joku sieltä nappaa silmään. Sitten lähden rakentelemaan aukeamaa, ja tunnen kuinka tuunailu rentouttaa ja uppoudun touhuun täysin.

Syksyn lähestyessä aion polttaa huoneessa kynttilöitä ja kenties suitsukkeita. Haaveilen myös pehmeästä nojatuolista, jossa voisi kirjoitella päiväkirjaa tai selata planneria.

-Laura

Ps. Millainen sinun tuunailuhetki on?