Tämänkertaisen postauksen aihe oli minulle haasteellinen, koska en osannut päättää kenet itselleni tärkeän henkilön valitsisin. Mietin myös, minkä kalenterin aukeaman koristelisin. Kalenteriksi valikoitui AjastonStudia -lukuvuosikalenteri, johon olen tehnyt aikaisemminkin haastepostaukseen liittyvän koristelun.
En myöskään osannut päättää, mitä kaikkea haluaisin aukeamalle laittaa. Muistin kuitenkin ihanan ystäväni sanat: ”Just breathe”. Niinpä henkäisin pari kertaa oikein syvään ja aloin toteuttaa kalenteriaukeamaa ystäväni muistolle. Meitä yhdisti monikin asia, mutta tärkein niistä on meri. Tähän liittyen luonnolliseksi teemaväriksi valikoituivat sekä sininen että vedenvihreä.
Päätin tehdä aukeaman kynillä ja tarroilla koristellen. Olin jo aikaisemmin hankkinut Tigerista tarroja sen kummemmin miettimättä, miten niitä käyttäisin. Muistan ajatelleeni tarroja ostaessani, että kyllä ne joskus jotenkin tulee hyödynnettyä.
Kyniksi valikoituivat Stabilon Tropikana- ja Paper Maten Ink Joy -seteistä erisävyiset siniset ja vihreät kuulakärkikynät. Paitsi, että vihreä väri symboloi toivoa, toimii se rakkaan meriteeman ja värin yhdistäjänä.
Valitsin koristeluun meriteemaisia tarroja, joilla jokaisella on oma erityinen merkitys. Esimerkiksi ankkuri kuvaa toivoa ja lisäksi se muistuttaa minua vahvasti pitämään kiinni, etten olisi juurettomana tuuliajoilla.
Ystävälläni oli aina ja joka hetkeen jokin sopiva sanonta, ja tästä syystä halusin kerätä aukeamalle sanontoja hänestä muistuttamaan.
Vaikka ystäväni on jo edesmennyt, ei se tarkoita, etteikö hän olisi silti mielessäni lähes päivittäin. Tuntuu lohdulliselta, että kun ikävä iskee, voin aina avata ylläolevan kalenteriaukeaman ja muistella yhteisiä aikojamme.
Kalenterimanian tultua elämääni on se pikkuhiljaa vallannut alaa kaikilla elämäni osa-alueilla. Ihmisestä kuitenkin kertoo jonkin verran se, mistä he ovat kiinnostuneita tai mitä he harrastavat. Minkä asian he kokevat aikansa ja panostuksensa arvoiseksi. Itse olen löytänyt Kalenterimania-ryhmän helmikuussa 2017. Heti tunsin, että tässä on jotain tuttua ja sellaista minulle omaa. Tottakai oma tapa toteuttaa harrastustaan saattaa muuttua ajan kuluessa ja näin on käynyt myös minulle. Tällä kertaa kirjoitankin siitä, kuinka itse toteutan itseäni kalenterituunauksen kautta.
Opiskelin viime lukuvuoden uuteen ammattiin ja aamuissa parasta oli se, kun sai rauhassa heräillä pulpetin takana. Joka aamu edessäni näkyivät kynät, muistikirja, kalenteri, muutama tarra-arkki ja puolisen tusinaa washiteippirullaa. Kahvia ja paperitavaraa – ihan parasta. Siinä yhtenä aamuna mietin yhtä ystävääni, jolla tiesin olevan haastavat ajat elämässään. Kirjoitin hänelle pienen viestin ja otin kuvan. Myöhemmin hän tulosti sen eteisen oven viereen. Kuulemma se muistutti jokaisen päivän olevan uusi ja täynnä mahdollisuuksia. Minua ilahdutti se, että hän koki minun pienen eleeni niin tärkeänä.
Tämä aamu oli elokuun ensimmäinen päivä. Olin juuri vienyt tytön hoitoon ja päätin ottaa itselleni muutaman hetken Lahden ihanimmassa kahvilassa satamassa. Napit korville ja katse vanhan rautatieaseman rakennuksen ikkunasta ulos, kauas Vesijärven peilityyneen maisemaan. Sinä aamuna otin sekä suolaista että makeaa. Sinä aamuna kirjoitin myös asioista, joille en ollut antanut tilaa vuosiin. Se aamu oli hyvä syvällisille kirjoitteluille.
Kalentereistani näkyy selvästi milloin minulla on ollut aikaa. Aikaa panostaa, hahmotella, sommitella. Joskus voi mennä viikkoja ettei ole millään aikaa keskittyä ja saada aikaiseksi mitään kaunista muistuttavaa. Ne viikot ovat täynnä muistilappuja. Silloin tällöin aikaa kuitenkin on huolellisempaan tuunailuun ja silloin tulee näitä kuvia, joita itse rakastan. Vapaapäivänä tai miittipäivänä on monesti otollinen tilaisuus inspiroitua ja ne olenkin aina yrittänyt hyödyntää mahdollisimman hyvin!
Ajoittain tulee päiviä jolloin olisi paljon ajatuksia ja haluakin kirjoittaa niitä ylös, mutta mitään ei tule paperille. Niinä päivinä kannattaa ihan vaan kuunnella itseään. Tekee sen mikä hyvältä tuntuu. Joskus vähemmän on vain enemmän ja mielestäni ne päivät kertovat myös omaa tarinaansa. Joskus vain yksi lause, yksi tarra tai yksi kortti kertovat enemmän kuin tuhat sanaa.
Kalenterini saa eniten ihailua töissä. Täytyy myöntää, että mikään ei ole ihanampaa kuin avata kalenteri ja siellä kynäilyjä odottava aukeama. Jos aukeama on omasta mielestäni onnistunut, on se aika överi setti kaikkea mahdollista! Tällöin se sattuu myös muiden läsnäolijoiden silmiin ja herättää ihastusta. Kerron, että tätä minä harrastan, kerron Kalenterimania-ryhmästä jotta kuulija saisi mahdollisimman hyvän kuvan siitä, että en ole ainoa höpsähtänyt. Tämä on erittäin tärkeä pointti, jota ei voi liikaa korostaa! Vakavastikin, minusta on tärkeää kertoa siitä yhteisöllisyydestä, joka ainakin Kalenterimanian ryhmäläisten keskuudessa on saavutettu. Se tuo minulle niin paljon fiilistä, iloa ja inspiraatiota päivittäin, että pakkohan siitä on kertoa! Juuri eilen tätä aukeamaa ihasteltiin töissä ja sain aloittaa tutun aivopesupuheeni. Sen lisäksi listasin ihania kauppoja, joista näitä tuotteita pääsee ihastelemaan ja ostamaan. Aina näin iloiseen joukkoon mahtuu uusia innokkaita harrastajia!
Ja ettei unohdeta kotiväkeä, niin toki harrastukseni näkyy kotona paljon. Tässä talossa ei ole huonetta, jossa ei olisi yhtään kalenterituunaukseen liittyvää asiaa! Tämän tyyppiset tavarat vaeltavat hyvin jokaiseen huoneeseen – tuleehan niiden olla aina mahdollisimman hyvin käden ulottuvilla. Vaahtosammutin on tulipalon varalta ja ruokakaupan kestokassillinen paperitavaraa on inspiraation uhatessa! Ja onhan minulla tuo toinenkin vaahtosammutin, nimittäin neiti Näpsä 2 vuotta 8 kuukautta. Siinä on minulla minimaanikko kasvamassa vieressä ja tässä porukassa mikä minulla on ympärilläni Kalenterimanian kautta, hän saa oppia parhailta!
