Avainsana: kalenterimaniaa

Piia ja Ajasto – Happy halloween

Kaupallinen yhteistyö Ajaston kanssa

Julkaisen tänä vuonna joka kuukauden viimeinen perjantai postauksen Ajaston kalentereihin liittyen. Kuten jo viime postauksessa vihjaisin, on tämän päivän teemana Halloween. Valitsin tätä postausta varten seuraavat kalenterit MuumiDay ja Neon Keltainen ja sekä Ajaston Planner-muistikirja. Tuotteet on saatu yhteistyössä Ajastolta.

Yritin parhaani mukaan päästää irti vanhoista kaavoista ja lähestyä halloweenia eri kantilta kuin aikaisemmin. Pyrin tekemään aukeamista erilaisia. Kuvassa etualalla olevaan Neon Keltainen -kalenteriin tulostin netistä löytämäni halloweenteemaiset ilmapallot.

Muumi-kalenterin värimaailma on vaaleanpunaisesta tumman viininpunaiseen lisättynä hippusellisella violettia. Siitä syystä valitsin lilasävyisen koristelun halloweeniksi. Mielestäni alalaidan pöllön ilme on hulvattoman hauska, kun se ihmettelee yllättävää väriteemaa.

Dayn aukeaman koristelin perinteisillä halloweentarroilla. Taustaa elävöitin piirtämällä oranssilla tussilla kuviot ennen tarrojen liimaamista. Halusin jättää sivuille myös tilaa tekstille ja siitä syystä säästin osan tarroista. Kunhan olen saanut muistiinpanot kirjoitettua, liimaan loput tarrat aukeamalle, mikäli tilaa riittää.

Ylläoleva kuva on ehdoton suosikkini tämän postauksen halloweenkuvista. Toteutin Planner-muistikirjaani ensimmäisen vaaka-suuntaisen aukeman. Mielestäni tämä on todella piristävä aukeama, ja ihmettelenkin, kuinka en koskaan aikaisemmin ole tullut ajatelleeksi, että muistikirjaa voisi käyttää myös vaakaan, normaalin pystyn sijaan.

Tällaisia aukeamia toteutui tällä kertaa. Katsotaan, mitä ensi kuussa keksitään. Palataan siis silloin.

Oikein hauskaa halloweenia!

xoxo Ajasto-Lady

Piia ja Ajasto – Kynätesti lukuvuosikalentereihin

Kaupallinen yhteistyö Ajaston kanssa

Syksy on saapunut ja sen myötä syyssateet. Mikä sen ihanampaa kuin ottaa esiin lukuvuosikalenteri ja tuunata sitä. Kalenterimanian ylläpito sai testattavakseen erilaisia Ajaston lukukausikalentereita ja tokihan niihin piti välittömästi tehdä kynätesti.

Mukaan tämänkertaiseen testiryhmään valikoituivat Muumi, Day, Neon Pinkki, Neon Keltainen ja Neon A5 Pinkki sekä Ajaston Planner-muistikirja, jota käytän bujona. Kaikista edellä mainituista tuotteista löytyy runsaasti lisätietoa paitsi täältä Kalenterimanian blogista niin myös YouTubesta ja Instagramista. Eikä kannata unohtaa myöskään Kalenterimanian Facebook-sivua.

Yllä olevassa kuvassa taustalla näkyvä penaali on täysin samanlainen kuin viime vuonna Kalenterimanian syysmiitin goodie bagista saamani. Kyseisen penaalin oli sponsoroinut Ajasto ja kun vastaan tuli ihana violetin värinen yksilö, en yksinkertaisesti voinut vastustaa sitä. Kynätestiin valikoin omat lempikynäni, joita ovat muun muassa Pilot Maican geelimustekynät, Bruynzeelin kuitukärkikynät sekä Paper Mate InkJoyn kuulakärkikynät. Olen ostanut melkein kaikki tämän postauksen kynistä Suomalaisesta Kirjakaupasta. Teen aina kynätestin saman kaavan mukaan ja merkitsen tähdellä ne kynät, joiden kirjoitustuntuma on mielestäni paras kyseisessä kalenterissa. Miinuspisteitä kynä saa, mikäli se ghostaa kovasti sivun läpi.

Tässä vielä yhteenveto omista suosikkikynistäni eri kalentereissa
Muumi – Paper Maten InkJoy -kuulakärkikynät
Day – Paper Maten InkJoy -kuulakärkikynät ja erilaiset Pilot Frixionin kynät, kuten Pilot Frixion Clicker ja Pilot Frixion ball
Neon Pinkki – Paper Maten InkJoy -kuulakärkikynät ja kaikki poispyyhittävät kynät
Neon Keltainen – Paper Maten InkJoy -kuulakärkikynät ja kaikki poispyyhittävät kynät
Neon A5 Pinkki – Paper Maten InkJoy -kuulakärkikynät ja kaikki poispyyhittävät kynät
Planner-muistikirja – Pilot Maican geelimustekynät, Paper Maten InkJoy -kuulakärkikynät, Pilot Frixionin poispyyhittävät kynät sekä Bruynzeelin kuitukynät

Ensi kuun postauksen teema on Halloween. Uskallatko liittyä silloin seuraan? Palaamisiin!

xoxo Ajasto-Lady Piia