Ei sittenkään, synkkää vaan. Huomasin että pää oli aivan tyhjä, mitään en muista. Aika siis kaivaa kalenteri. Tervetuloa siis tammikuu ja masennuskausi.

Taisin saada ensimmäisen päiväkirjani ala-asteella. Siihen kirjoittelin pienen tytön ajatuksia. Ylä-asteella tuli sit Teinarit. Muistan kuinka ne lukuvuoden loppuun mennessä olivat paisuneet viisinkertaisiksi. Mutta se löytyi aina penaalista. Niinkuin se Body shopin huulirasva.

Vuodet vierivät ja kalentereita tuli ja meni. Aina ne koristeltiin. Niinkuin se päiväkirjakin.

Esikoisen syntymän jälkeen sairastuin masennukseen. Ensimmäinen merkki oli muistin häviäminen.  Kaikki oli kirjoitettava ylös. Mitään ei muistanut. Kalenteri toimitti myös päiväkirjan virkaa ja oli myös jonkinlainen scrap book ja tällaisena se on jatkunut.

Kalentereissa oli työvuorot, nimpparit, synttärit, humppakeikat. … Voi että, niistä löytyi kaikki.

Tammikuussa alkoi taas mun pimeä kausi.  Näin jossain kaupassa hymiötarroja ja päätin että teen seurantaa oloistani. Mutta mihin sen teen!!!! Pian löysin pinkin kalenterin. Pinterestin kuvamaailmaan uppoaa ahdistuneenakin.  Tulostin tarroja, leikkasin, liimasin. Ahdistus helpottui ja musta tuli maanikko.

Sitä en muista miten fb:sä kalenterimaniaan törmäsin. Mutta tää tuli siihen hetkeen kun huomasin, että kaupan kalenteri oli koristeltu niin täyteen, ettei se mene enää kii. Eikä voinut mitään lisätä.

Fb- ryhmässä seurailin pitkän aikaa sivusta. Tykkäilin kyllä muitten jutuista. Pikku hiljaa päivien off-topiceista tuli mun aamun lehti.

Olin niin yllättynyt, miten voimakas asia voi kalenteri olla, muillekin kun mulle. Se on elämä. Se on mun aivot.

Mulla on siellä kaikki. Lapsien tulemiset ja menemiset, ne vähät hommat. Kuka on käynyt tai missä oon ollut ite. Mun elämä, mun HP. Happy Planner. Lävistäjänä en puhu häppäristä. Pervoo

Sinne saan lisättyä mitä tahdon. Naks vaan ja taas on mun elämässä lisää muistoja mukana. Tai laitan huonon päivän kohdalle itkutarran. Eikä mun tarvi sitä kenellekään selittää. Mun elämää.

Perheen 5v ja 9v tytöt innostuivat kanssa. Heillä on omat kalenterit ja yhdessä tehdään.

Toivon, että kun HP tästä edistyy, löytyisi sieltä enemmän iloisia kuin surullisia tarroja. Mutta se, että voin aina selata omaa elämääni eteen- tai taaksepäin, koska haluan.
Koska mulla ja tuhannella muulla, elämä on ikuistettuna sivuille tekstein, kuvin, värien. Ja menneisyydestä voi ohittaa sen minkä haluaa.

Mä olen Happy Planner, iloinen suunnittelija. Mun elämä on  kansissa. Tuunattuna. Mun näköisenä

Teksti ja kuva: Kati Kaartinen