Avainsana: Kalenterimania

Perjantaipäiväkirja – Emmi

Heippa päiväkirjani. Ei olla hetkeen nähtykään! Mulla on mennyt syksy oikein kivasti. Työt on sujuneet leppoisasti, sain toimistoon vihdoin hyllyt ja koristeita. Teen kotoa töitä, joten on ihanaa, kun olen saanut tämän alueen tehtyä niin kivannäköiseksi.

Loppuvuosi on sen vuoksi mun lempiaikaa, että lokakuu on Halloween-kuukausi. Rakastan kummituksia, noitajuttuja ja Halloweenin värimaailmaa. Kuten kuvista näkyy, koristeltu on tietokoneen taustakuvasta hyllyihin ja kalenteriin. Mulla on enemmän Halloween-koristeita kalenteriin kuin mitään muuta teemaa. Noitailu jatkuu pitkälti marraskuulle ja silloin kalenterin täyttää loitsu- ja muu mystiikkateema.

Lokakuun viimeisenä päivänä tuli myös ulos kymmenen vuotta odottamani Dragon Age -pelisarjan uusi osa – Dragon Age: The Veilguard. Olen pelannut tätä peliä niin taukoamatta kuin olen voinut. En muista milloin viimeksi olisin ollut näin addiktoitunut johonkin peliin. Tätä kirjoittaessa on toinen läpipeluukerta menossa.

Pyhäinpäivänä oli syksyn paras päivä – pidimme kumppanin kanssa ystävillemme isot Halloween-juhlat. Osa vieraista pukeutuu, osa ei, mutta tärkeintä on nähdä aivan ihania ihmisiä, joita elämässämme on, nauttia ruokaa ja juomaa ja viettää aikaa yhdessä. Tapani mukaan tilasin ison kakun (mulla on ”a cake guy” – Americana Cakes).

Mitäs kalenteririntamalla sitten? Aika hiljaiseloa on ollut, jäänyt kaikki luova tekeminen vähemmälle, mutta oon tässä viimeisen vuoden parin aikana päässyt sen kanssa sinuiksi, että tässä harrastuksessa ei ole kyse suorittamisesta vaan nauttimisesta. Joskus lähtee, joskus ei. Olen shoppaillut lisää kamaa ehkä vähän liikaakin, vaikka en olekaan kauhean luova ollut.

Ensi vuodelle on tulossa sama kalenteri kuin tänäkin vuonna eli AuraEstelle x AnniePlans catch-all A6-kalenteri, lisäksi tilasin päivittäiseen journalointiin A6 Hobonichin. Esittelen näitä sitten ensi vuonna enemmän.

Ihanaa loppuvuotta kaikille, nähdään ryhmässä.

– Emmi

Inspiroidu populaarikulttuurista – Tia

Kalenteri 2024 saatu yhteistyössä Ainoalta.

Kalenterimanian ylläpidon tämänkertainen haastesarja kannustaa inspiroitumaan populaarikulttuurista. Aikaisemmat saman haasteen postaukset pääset lukemaan täältä.

Itselläni tuli heti mieleen räikeät vanhan ajan jenkkisarjakuvat ääniefekteineen ja räikeineen väreineen. Ajattelin ensin maalata ja liimata jotain art journal -kansiooni pitkästä aikaa, mutta kalenterini laahaa perässä, joten tuunasin sen ajan tasalle

Kaivoin itselleni tuttuun tapaan kaiken joka sopi ajatukseeni ja lähdin taustoista. Noin 99,9% aloitan AINA washiteipistä, mutta nyt minulla oli aiheeseen sopiva vanha lahjapaperin pala, jolla rajasin alustaa. Kaveriksi se sai tietenkin washiteippiä. Olen hillonut luvattoman pitkän ajan kuvan mansikka-viikonpäivätarroja, joten repäisin ja otin ne käyttööni.

Oikeastaan kaikki tarrat kuvassa on luvattoman kauan hillottuja. Ainoastaan kaksi die cutsia on ”uusia”, jotka haalisin ylläpidon Suvin ”vapaata riistaa” -tuunauskamakasasta kesällä, heh. Aukeamasta tuli mielestäni hauska, ainakin todella värikäs. Tykkään! Plussaa siitä, että varastosta päätyi käyttöön vanhoja koristeita ja yksi tarra-arkki tuli kokonaan tyhjäksi – woop woop!

Minkälainen populaarikulttuurista inspiraationsa saanut aukeama syntyisi just sulle?
-Tia