Pyörittelin omaa voimasanaani mielessäni todella pitkään. Kysyin muutamaan kertaan apua puolisolta sekä muilta ylläpitäjiltä. Mikään niistä ei kuitenkaan puhutellut tarpeeksi tai tuntunut riittävän omalta. En ollut varma sanastani vielä silloinkaan, kun laskin siveltimen tyhjälle paperille.
Siveltemen liukuessa paperilla silmiini osui teksti joka oli ollut siinä koko ajan. Täytyi mennä kauas nähdäkseen lähelle. ’Sinä riität’, lause, joka on ikuistettu oikeaan ranteeseeni.
Olen aina verrannut itseäni muihin. Kokenut olevani riittämätön sellaisena kuin olen. En ole ikinä mahtunut annettuun muottiin. Reunat ovat aina olleet liian matalat tai muotti valmiiksi liian pieni. Koulukiusaaminen, ulkopuolelle jättäminen ja ulkonäköpaineet ovat aina kulkeneet muistoissa mukana. Kunpa se epävarma teinityttö olisi tiennyt selviävänsä siitä kaikesta ja vuosien jälkeen huutavansa vain kovempaa.
Vasta viimevuosina olen oppinut rakastamaan itseäni ja hyväksymään itseni juuri sellaisena kuin olen. Uskomaan siihen, että olen ’riittävä’ juuri tällaisena.
xoxo Nanna
