Avainsana: kalenterimafian janita v

Inspiroidu populaarikulttuurista – Janita V.

Huomenta maniaperhe, Happy Halloween! Tänään alkaneessa torstaihaaste-postaussarjassa inspiroidutaan populaarikulttuurista. Populaarikulttuuriksi luokitellaan mediassa ja viihteessä ilmeneviä nykyajan kulttuurin muotoja. Ne ovat esimerkiksi elokuvat, musiikki, sarjakuvalehdet, televisio, videopelit ja viihdekirjallisuus. Itse lähdin toteuttamaan haastetta tarttumalla vuoden odotetuimpaan kirjauutuuteen. Lempi kirjailijani Annukka Salaman Asioita joista en tiennyt pitäväni -romaani on teos, jonka ahmin e-kirjana heti ilmestymispäivänä. En millään malttanut odottaa siihen saakka, että olisin saanut ennakkotilaamani kirjan fyysisesti käsiini.

Rakastin kirjan jokaista sivua ja luin sen heti perään uudelleen sekä kuuntelin äänikirjana. Heti alkusivuilta lähtien tunnelma oli vatsanpohjaa kutkuttava ja hahmoihin oli helppo samaistua, vaikka heidän kokemuksensa eivät täysin omia kokemuksia vastaisikaan. Pastellin sävyisen kannen alla enemies to lovers troopin rinnalla kulkee raskaampia teemoja. Miten hyväksyä itsensä, kun oma perhe ei hyväksy? Kirjan päähenkilön Been ADHD, autismi ja muunsukupuolisuus sekä toisen päähenkilön Konstan mielenterveysongelmat eivät ole vain asioita, vaan ne tuodaan tekstissä luontevasti esiin. Kirja paneutuu tarkkanäköisesti, mutta lempeästi nykypäivää koskettaviin asioihin, enkä voinut lakata hymyilemästä kielelle, jota tekstissä käytetään. Vaikka kirja on YA-romaani, vei se tällaisen reilu kolmekymppisen sydämen kertakosketuksella.

Miksi lähdin toteuttamaan haastetta Halloween -viikolle? Kirjassa Bee ja Konsta suunnittelevat yhdessä oppilaskunnan kanssa Halloween-bileet, josta nappasin idean omalle viikkoaukeamalle tajutessani postauksen tulevan ulos kreivin aikaan. Kirjan ennakkotilaajat saivat mukanaan tarra-arkin, jonka kuvituksen on tehnyt upea taiteilija DeraxX. Arkissa on kuvat päähahmoista ja tarinalle tärkeitä pieniä yksityiskohtia sekä pääparin yhteiskuva valitsemissaan Halloween -asusteissa. Kyseinen tarra pääsikin osaksi aukeamaani. Muut valitsemani tarrat valikoituivat kirjan kannen värimaailman mukaan. Halusin tuoda aukeamalle vaaleanpunaisen ja vaaleansinisen sävyjä, yhdistettynä Halloween teemaan.

Aukeaman värisävyt eivät ole sellaiset, joita yleensä yhdistäisin keskenään mutta yllätykseksi ne näyttävät toimivan hyvin yhdessä. Kokonaisuutena aukeamasta tuli hyvin minun tyylinen.

Jos kirja herätti sinulla kiinnostuksen voit lainata sen kirjastosta, lukea e-kirjana Storytelista tai ostaa omaksesi kirjakaupasta. Uskon, että henkilöhahmojen kiinnostuksen kohteet ja ajankohtaiset puheenaikeet koskettavat varmasti monia nuoria, jotka kamppailevat samojen asioiden kanssa, mutta kirja antaa myös paljon aikuisille lukijoille.

xoxo Janita V.

Inspiroidu toisesta ylläpitäjästä – Janita R.

Se olisi aika jälleen yhden haastepostauksen, ja oma vuoroni päästä inspiroitumaan meidän ihanista ylläpitäjistä. Olin haasteesta innoissani, koska tiesin saavani kenet tahansa inspiraatiokseni olisi se hyppy aivan toisenlaiseen tuunailuun. Tästä pääset vilkaisemaan aiemmat sarjan postaukset. 

Minun parikseni haasteeseen sattui meidän Hobo Weeks kuningatar Janita V. eli Nanna, jonka vahvasti omaleimaista tyyliä olen itsekin ihaillut jo pitkään, vaikka ja ehkä juuri siksi että se eroaa monin paikoin omasta tavastani koristella. Nannan tapa sommitella, käyttää värejä, suloisia hahmotarroja ja ylipäätään koristelun runsaus on upeaa. Tyyli kuvastaa musta todella hyvin myös ihmistä sen takana. Nyt päästäänkin sitten siihen, millä tavoin lähdin toteuttamaan haastetta. 

Minusta oli enemmän kuin sopivaa että juuri tämä postaus tehtäisiin mun ensimmäiseen Hobonichi Weeksin viikkoaukeamaan. Lähdin kaivelemaan tuunaustarvikkeistani ensinnäkin jotain liilaa, koska se on väri, jota ei viime vuosina ole voinut olla yhdistämättä juuri tähän ylläpitäjään. Lisäksi, ihmiseksi, joka ei juurikaan boksitarroja tai kittejä osaa käyttää, mulle on niitä kertynyt jonkin verran alkuaikoina harrastuspolkua. Tämän postauksen kannalta se lienee tosin ollut ihan hyvä juttu!

Koska olisi tylsää kopioida tyyliä sellaisenaan, lähdin tekemään enemmänkin yhdistelmää siitä mitä itse käytän, vaikutteilla siitä miten Nanna aukeamansa toteuttaisi. Olen esimerkiksi ollut loputtoman arka kerrostamaan, tai laittamaan vaikkapa kahta washia vieretysten. Ajatus taustalla lienee etteivät ne sopisikaan yhteen, mikä tuntuu jo tätä kirjoittaessa hölmöltä. Lisäksi musta tuntuu, että jos täytän tilan koristeluilla etukäteen niin en mahdu tekemään merkintöjä. Oli itseasiassa todella vapauttavaa vaan lätkiä tarroja, pohtimatta koko ajan sitä, että täytän tulevaa viikkoa eikä asiat mahdu merkittyinä aukeamalle. Faktahan kuitenkin on, että paperia saa koska vaan lisättyä kalenteriin, jos se tila oikeasti kesken loppuisi. 

Olen lopputulokseen tyytyväinen, se näyttää edelleen mun tekemältä. Käytössä vaan on elementtejä. joita en ehkä muutoin laittaisi sivulle (hyvänä esimerkkinä viikonpäivätarrat, jotka sain vihdoin käyttöön kitistä jota olen valehtelematta hillonnut vuosia). Tajusin tehdessä myös, että ainut syy olla käyttämättä enemmän tarroja ja washeja, olen kaikessa yksinkertaisuudessaan ollut minä itse.

-Janita R.