Avainsana: kalenterimafia

Kalenteri-inspiraatiota etsimässä

Postauksessa näkyvä kalenteri saatu yhteistyössä Ajastolta.

Hei ja hyvää helmikuista maanantaita, ollaankin jo reippaasti yli puolen välin tätä kuluvaa kuukautta. Jälleen yksi vanha viikko takana ja toinen uusi edessä, kevät tuntuu lähestyvän valoisuudellaan, vaikka täysin talvikuukausihan helmikuu on. Minulla on ollut uudelleen ”käynnistymisvaikeuksia” käytössäni olevan lukuvuosikalenterin kanssa jo hieman viime vuoden puolella, mutta enenemässä määrin myös nyt kuluvana alkuvuonna. Päivä tai kaksi kerrallaan olen koettanut kirjoittaa menemisiäni, tekemisiäni ja kuulumisiani kalenteriini hyvin vaihtelevalla menestyksellä.

Olenkin huomannut viime viikkojen aikana eksyneeni selailemaan useita kertoja vuosina 2021-2022 tekemiäni ensimmäisiä bullet journaleita. Voi sitä innostuksen ja inspiroitumisen määrää mikä huokuu kyseisten bujojen kuukausi- ja viikkoaukeamilta. Tuolloin ensimmäisen puolen vuoden aikana tuli kokeiltua, jos jonkinlaiset sivujen asettelut ja koristelut. Entistä nostalgisempi tunne tulee washiteipeistä, joita olen aivan alussa käyttänyt autuaan tietämättömänä siitä millaiseen tuunausmateriaalien runsauteen tulen päätymään kalenteriharrastuksen kanssa. Lohdullisinta on kuitenkin huomata, että kyseisissä ”aikakapseleissa” on ollut myös niiden vilkkaampien ajanjaksojen lisäksi hiljaisempiakin luovia kausia. Onneksi elämä ei olekaan sitä tasaisen harmaata päivästä, viikosta ja kuukaudesta toiseen vaan sävyt ja värit vaihtelevat.

Onko sinulla joskus ollut inspiraatio kadoksissa kalenterisi kanssa? Miten olet päässyt tuon vaiheen yli? Selailetko vanhoja kalentereitasi uuden innostuksen toivossa? Jatketaanhan aiheesta keskustelua ryhmän puolella. Mukavaa viikkoa juuri sinulle!

Terveisin Aliisa

Perjantaipäiväkirja – Laura H.

Heipä hei! Eipä ole pitkä aika, kun viimeksi kirjoittelin päiväkirjapostausta. Edelleen on väsymystä ilmoilla, mutta ehkä hieman paremmin olen jaksanut. Ainakin noin yleisesti ottaen, mutta muutokset ja ennakoimattomuus tuottavat haasteita.

Kuten esimerkiksi autoni hajoaminen. Tuntuu aivan maailmanlopulta. Tilanne, jota en voinut ennakoida ollenkaan ja joka pakotti minut niin paljon oman mukavuusalueeni ulkopuolelle. Ensinnäkin autoni hajosi keskelle risteystä. Onneksi ei vilkkaaseen risteykseen, mutta liikennettä kuitenkin oli. Sain lopulta autoa liikkeelle vielä sen verran, että sain sen sivuun bussipysäkille. Sitten täytyi soittaa ensin töihin, että myöhästyn ja vakuutusyhtiöön hinausta tilaamaan. Oli aivan kamala ilmoittaa töihin, että tulen joskus kun saan tilanteen selvitettyä. Ja sitten se vakuutusyhtiö puhelu, asiakaspalvelija oli todella mukava ja ystävällinen, mutta se ei siltikään helpota puheluiden soittamista. Inhoan puheluita, siis yli kaiken, inhoan soittaa yhtään mihinkään. Mieluiten aina asioin chatillä tai jopa vaikka paikanpäällä, mutta puhelut ovat kammottavia. Ylitin, kuitenkin itseni ja soitin kaikki tarvittavat puhelut. Mutta sen jälkeen meinasi tulla kyllä itku.

Myöhemmin sain tietää, että autoni on korjaamolla ainakin kaksi viikkoa. Sen jälkeen tuntui, kun vapauteni olisi viety kokonaan. Oma auto on merkinnyt mulle aina vapautta liikkua milloin vaan ja missä haluan. Vaikka Helsingissä julkinen liikenne on todella kattava ja hyvä, on silti aina aikataulujen varassa ja joku vuoro saattaa jäädä ajamatta. Omalla autolla voin mennä vapaasti. Loppujen lopuksi liikun autolla vähän, silti kun se mahdollisuus viedään pois tuntuu aika kamalalta. Mullakin on kutenkin ollut auto vuodesta 2013 asti.

Varmasti kaksi viikkoa menee lopulta tosi nopeasti, mutta välillä vaan vastoinkäymiset saa kaiken tuntumaan todella vaikealta.