Kuvissa näkyy yhteistyönä saatuja kalentereita Ajastolta.

Kalenterimania ja kalenterituunaus on vuosien varrella kasvanut elämäntavaksi, suureksi yhteisöksi, turvasatamaksi harrastukseen hurahtaneille ja sen kanssa suuntaa vielä etsiville. Sieltä voit löytää vertaisesi, tukeaan antavan yhteisön sekä tarvittaessa olkapään. Kalenterimaniassa luodaan suhteita, ystävystytään ja löydetään sielunkumppaneita. Paikka jossa voit olla oma itsesi ja hehkuttaa rauhassa kuinka hieno kalenteri sinulta löytyy.

Olen löytänyt yhteisön, jossa on ihanat jäsenet ja osaan olen päässyt tutustumaan erilaisissa miiteissä, tuunaushaasteisiin osallistumalla, ryhmän seinällä kalenterikuvin, postauksin ja off topic -ketjun kautta välillä hyvin henkilökohtaisellakin tasolla ajatuksia vaihdellen. Kalenterimanian ylläpito on ihan huippu tiimi erilaisia persoonia ja taiteellisia sieluja, eri luovuuksien saralla. Jokaista tarvitaan kun yhteen puhalletaan.

Kalenterimanian kautta olen saanut (toivottavasti) elinikäisiä ystäviä, johon nyt postauksellanikin viittaan. Olisin ehkä törmännyt joskus myöhemminkin kalenterimaniaan, mutta kuin kohtalo, matkani kalenterimaniassa on yhtä pitkä, kuin on ryhmän olemassa olokin. Kävin yksin ryhmän miiteissä (tapahtumissa), tutustuin Miraan, sitten ylläpitoon ja vuosien varrella ihanien tyyppien ryhmä kasvoi ja syntyi tiivis kaveriporukka.

Paikkakunnasta riippumatta, tiedän, että kaveriporukan viestiryhmässä on joku kelle jutella ilot, surut, yhdessä itketään ja nauretaan. Tuetaan ja ”potkitaan takalistoon” jos tarve vaatii. Hassutellaan, jaetaan kannustavia ja tyhmänhauskoja meemejä. Reseptejä, kirjavinkkejä, muuttoapua ja vertaistukea. Jokaista meitä kuitenkin yhdistää Kalenterimania tavalla tai toisella (Mira).

Reilu viikko sitten sain viettää kesäpäivää Porissa näiden rakkaiden ystävien parissa. Koitamme vuosittain saada edes kerran koko porukan kasaan ja vuoroin järjestää kesäinen nyyttäri-piknik jonkun kotikaupungissa. Joskus tapaamisissa omistajaa vaihtaa tarrat ja joskus vaatteet. Pääasia kuitenkin on nähdä, kuulla, olla osana ja kukaan ei lähde tyhjällä vatsalla kotiin.

Erityiskiitos ystävyydestä maniasiskoni, kanssamaanikkoni, porttolaperunani : Mira, Terhi, Inka, Suvi, Carita, Susanna, Sanna, Elina, Laura, Janita ja Jenni. Ilman teitä, päiväni olisivat huomattavasti ”hiljaisemmat” ja tylsemmät, kiitos siis että olette (sydän) #maniaperhe

– Tia