Marraskuun varjo laskeutuu harmaana kerälle käpertyneen ihmistä etäisesti muistuttavan hahmon ylle. Paksun peiton alta näkyy ainoastaan muutama hiustupsu ja paljaat varpaat. Käsi painaa kolmatta kertaa torkun pois ja mieli vaipuu unenomaiseen horrokseen. Samaan aikaan takaraivossa jyskyttää, on noustava, syötävä aamupala ja lähdettävä töihin. Niin se arki kulkee eteenpäin, vaikka mieli laahaa perässä.
Kiinnitin aamukahvia juodessa huomion siihen, että pihalla oli se sama harmaus, kun eilenkin. Pari päivää aiemmin huolto haki keinun pois pihasta. Enää en näe ikkunasta naapurin teiniä keinumassa. Viereisen talon edessä on edelleen ne viisi sähköpotkulautaa, jotka on olleet siinä jo viikon. Koskahan nekin haetaan pois?
Onneksi töissä voi työkaverille sanoa, että tänään on huono päivä ja se toteaa niin meillä kaikilla joskus. Heittää perään jotain hauskaa ja pian me nauramme yhdessä. Illalla töistä lähtiessä mummo halaa ja kehuu, miten mukava hoitaja olen. Tulee hyvä mieli ja taas selvittiin yhdestä päivästä.
Kaadan itselleni toisen kupin kahvia, vastaan jäsenille ryhmän offissa ja kerään eväät laukkuun. Rapusta ulos astuessa ensimmäinen pakkaspäivä osuu kasvoihin. Herään, on marraskuu ja minä matkalla töihin.
Bisous Janita V.
