Avainsana: kalenteriharrastus

Aloittamisen sietämätön vaikeus

Koko askarteluhistoriani tai voisi ehkäpä sanoa että luovan historiani vaikein asia ikinä on aloittaminen. Tekemisen aloittaminen. Se, että istun alas ja ryhdyn oikeasti tekemään jotain, enkä vain loputtomasti selaa Pinterestiä tai ryhmää ja kadehdi muita.

Muistikirja saatu Otavalta.

Stressi tekemisen aloittamisesti painaa lähestulkoot koko ajan mieltäni, tekemättömyys ärsyttää minua. Varsinkin, kun kannustan aina muita aloittamaan ja tekemään. Tartu siihen kynään, tee, laita tarra tai washia! Ja kuitenkin löydän itseni istumasta Netflixin äärellä sen sijaan, että väkertäisin bullet journaliani, sitä jota ihan oikeasti haluaisin tehdä, mutta en saa aloitettua.

Syiden pohtiminen on asia, jota teen jatkuvasti. Miksi en saa aikaan? Miksi en tee? Miksi en vain tosiaan tartu siihen kynään tai laita sitä tarraa? Miksi tyhjä paperi tai aukeama kammoksuttaa niin paljon? Luulen, että kyseessä on se näkymätön rima jonka asetan itselleni. Asetan itse itselleni tavoitteita, enkä hyväksy yhtään vähempää. Pitäisi opetella sitä armoa mistä olen maininnut kerran tai pari aiemminkin.

Muistkirja saatu Teippitarha.filtä

Harrastuksen ei tule olla pakkopullaa ja pitäisi muistaa se, että jos joku toinen osaa jotain, se ei ole minulta pois. Ja kaikkein eniten: tekemällä oppii. Ei voi oppia, jos ei tee.

Mirppu

Harrastuksen haasteet – Milja

Löytäessäni uuden harrastuksen olen automaattisesti hamstraamassa kaikkea uutta, jännittävää ja mielenkiintoista sylikaupalla. Sama asia kävi retkahtaessani kunnolla kalenterituunauksen pariin – siinä missä olen käytännössä aina käyttänyt kalenteria, oli vuosi 2016 minulle harppaus sieltä lasten kahluualtaasta valtamereen sen suhteen, mitä tulee kalenterini koristelun kanssa.

Kohtuuden muistaminen tuntui varsinkin harrastuksen alkuaikana olevan hukassa. En tuntenut varsinaista ”kalenteriminääni”, enkä pystynyt erottamaan niin hyvin turhia ostohimotuksia oikeasti tuunaustyyliini sopivista tarvikkeista. Nyt vuonna 2019 osaan jo sanoa paremmin itselleni mitä tarroja haluan kokoelmiini ja mitkä voin suosiolla jättää muiden ostettavaksi. Tämä pienimuotoinen zen-tila ei kuitenkaan ole tullut automaattisesti elämääni, vaan sen etsimisen luoma haaste on oikeastaan jatkuvasti kalenterini kanssa läsnä.

Oma harrastuksen haasteeni tulee siis varmasti jatkossakin olemaan se, miten muistan pitää ravihevosille tarkoitettuja silmälappuja tiiviisti päässäni. Kalenteriminälleni on rakentunut vahvasti oma, erottuva tyylinsä, ja vaikka kuinka leimailuvälineet välillä kuiskailevatkin minulle verkkokaupoista, ovat ne yhä varmasti enemmän jonkun toisen kalenteriminuuden kulmakivi. Kohtuuden muistaminen, minuuden säilyttäminen myös harrastuksien parissa, tyytyminen omaan tyyliin ja silmien pitäminen uskollisena omalle jutulle. Siinä riittää jo itse kullekin haastetta pitämään tämänkin harrastuksen varpaillaan.

– Milja

Piian ja AJ:n postaukset aiheesta nimeä klikkaamalla!