Avainsana: kalenteriesittely

Esittelyssä Happy Planner Big ja Mini kombinaatio

Happy Planner Girl täällä hei! Esittelen teille miten käytän Happy Planneria.

Olen ollut Happy Planner -tyttö siitä asti, kun sain ensimmäisen HP:n käsiini vuonna 2018. Se oli menoa enkä ole sittemmin enää muihin vilkuillut! HP sopii minulle täydellisesti monipuolisuutensa vuoksi: sivuja voi siirrellä ja vaihdella, on useita eri kokoja ja monenlaisia viikkoaukeamia. Renkaissakin on mistä valita. Paperi on paksua eikä kynät vuoda läpi. Jos jotain miinusta, niin HP:n kuukausiaukeaman amerikkalaisuus. Eli kuukausiaukeaman viikko alkaa sunnuntaista ja tämä aiheuttaa aina ylimääräistä työtä, kun aukeama pitää muokata käytännöllisemmäksi.

Vuosien varrella minulla on ollut käytössä kaikki neljä kokoa (Big, Classic, Skinny Classic ja Mini) erilaisissa
käyttötarkoituksissa. Käytössä on myös pisteellisiä ja viivallisia muistiinpanosivuja, valmiita bullet journal -sivuja ja päiväsivuja.

Yhdessä vaiheessa käytin kolmea eri Classicia samaan aikaan: yhtä päiväkirjamerkintöihin, yhtä liikuntaan ja yhtä budjetointiin. Tähän tosin saattoi vaikuttaa myös se, että ihania kalenterivaihtoehtoja oli niin paljon, etten osannut valita vain yhtä. Työkalenterina olen käyttänyt Miniä, koska se on helposti mukana kuljetettavissa.

Koska tykkään koristella runsaanpuoleisesti, päätin pari vuotta sitten kokeilla Classicin tilalla Bigiä. Kokonsa vuoksi sitä ei voi kuljettaa mukana, mutta on oivallinen, kun haluaa planneroida överisti. Käytän koristeluun tarroja, leikekuvia ja joskus lehtikuviakin. Washiteippejä olen käyttänyt enää harvoin. HP:n tarrakirjoja on vuosien varrella kertynyt aika pino, mutta tilaan tarroja myös Etsystä sekä suomalaisista tarrakaupoista. Koristelussa lähden liikkeelle vuodenajasta ja fiiliksestä. Tykkään ennemmin övereistä kuin vajareista, ja se näkyy.

Nyt kesällä on tehnyt mieli koristella raikkailla ja hempeilläkin väreillä. Syksyn tullen käsi hamuaa taas vahvempiin syksyisiin väreihin. Kestosuosikkeja koristelussani ovat kukat, tyttöhahmot, perhoset ja hedelmät.

Työjärjestys menee niin, että teen seuraavan viikon peruskoristelun valmiiksi ja täydennän koristelua sitä mukaa, kun sitten kirjoittelen ylös päivien tapahtumia ja ajatuksia. Bigiä käytän muistojen tallentamiseen. Kirjoitan ylös joka päivästä jotakin, vaikka toisina päivinä ei oikein mitään tapahtuisikaan. Kirjaan viikkoaukeamalle aina myös mitä luen, mitä kirjoja ja podcasteja kuuntelen, mitä ohjelmia ja elokuvia katson sekä mitä neulon. Vaihtelevasti kirjoittelen myös mitä maailmalla tapahtuu sekä muita sekalaisia ajatuksia. Etukäteen ei voi tietää, minkälaiseksi viikkoaukeama sunnuntaihin mennessä muotoutuu. Joskus tekstiä on vähän ja silloin lisäilen kuvia. Joskus taas tekstiä tulee paljon, silloin saatan lisätä väliin vielä Classic- tai Mini-kokoisen muistiinpanosivun.

Viikon tehtävät ja muistettavat asiat kirjaan Minin sivuille, mitkä pidän kyseisen viikon Bigin välissä. Kun viikko on mennyt, siirrän Minin sivut pois, sillä jälkikäteen ei enää kiinnosta milloin on pitänyt siivota tai kastella kukat. Tärkeämmät tapahtumathan olen kirjannut päivän kohdalle Bigiin. Koristelen Minin sivut aika minimaalisesti mutta samaan tyyliin kuin kyseisen viikon Bigin, jotta sivut näyttävät mukavan yhteneväisiltä, kun aukeaman avaa.

Tässä elokuun viimeinen viikko ennen kynää. Miniin olen jo suunnitellut muutamat kotityöt, to-do -lista täydentyy viikon mittaan. Elokuussa käytössä oli Dashboard-layout sivut, mutta syyskuussa siirryn taas Verticaliin. Vaihtelu on mahdollista HP:n monipuolisuuden vuoksi. Olen ostanut päivättömiä extend-sivuja, joilla voin halutessa vaihtaa viikkonäkymän.

Kuukausiaukeamalle teen melko mimimaalisen yleiskoristelun. Päivien kohdalle merkkaan mm. tehdyt tilaukset, ulkona syömiset, elokuvissa käynnit jne. Pitkään aikaan en käyttänyt kuukausiaukeamia ollenkaan. Minulla oli kuitenkin kertynyt pieniä funktiotarroja, joille ei ollut oikein löytynyt käyttöä ja päätin alkaa ”tuhlaamaan” niitä kuukausiaukeamiin. Siitä aukeama sitten jäikin käyttöön. Minin aukeamaa käytän suunnitteluun, sitä en koristele.

Keväällä kävin Pariisissa ja pääsin vihdoin käyttämään HP:n omat Pariisi-tarrat. Tässä käytössä vertical.

Säilytän plannerin ja tarvikkeet Ikean Råskogissa. Aamukahvilla vedän kärryn pöydän viereen ja kirjoittelen edellisen päivän tapahtumia kalenteriin.

Minulla on plannerirauha tällä hetkellä kombolla Big + Mini, mutta ensi vuodesta en vielä tiedä. Vain sen tiedän, että kalenteri on Happy Planner.

-Sari

Esittelyssä – Mandariini 24/25 (Ajasto)

Kalenteri saatu kaupallisessa yhteistyössä Ajaston kanssa.

Sain tälle vuodelle Ajaston yhteistyön myötä lukuvuosikalentereista Mandariini 2024-2025, ja tänään päästään kurkistamaan mitä tuo nimenomainen kalenteri pitää sisällään kerrassaan herkullisten kansiensa lisäksi.

Värikkäät hedelmäaiheset kannet ovat upeat ja pidän niiden pirteästä värimaailmasta. Kannet itsessään ovat kovat, joten erillistä suojaa niille ei sinällään tarvitse. Lisäksi kalenteri on parikierresidottu. Itse olen aina arvostanut kouluaikana kalenterissa kierteitä, se helpottaa käyttöä ja parikierteet ovat oman kokemukseni mukaan olleet aina kestävät, joten niiden rikki menemistä laukussa ei ole koskaan tarvinnut pelätä. Paperi on Ajastolle tuttuun tapaan FSC-sertifioitua ja kestää hyvin monenlaiset eri kynät ja perus tussitkin vuotamatta läpi. Kynätestin tuloksia voi käydä tarkistamassa avauslivestä täällä.

Sisukseltaan värimaailma on verrattain neutraali, ja sallii siksi esimerkiksi koristelumielessä paljon. Kalenterissa on vuosinäkymät aina vuodelle 2026 asti. Viikkonäkymät tässä lukuvuosikalenterissa alkavat 2024 heinäkuun lopulta ja niitä on tarjolla viikolle 32 vuonna 2025 mikä tarkoittaa että kalenteriin mahtuu hieman reilu vuosi. Luonnollisesti pakettiin kuuluvat myös kuukausinäkymät ja joka kuun kohdalla sivun verran tilaa vaikkapa kuukausikohtaisille monoille tai tavoitteiden asettamiselle.

Perusjuttujen lisäksi löytyy tutusti nimipäivät ja liputuspäivät niille, joille ne ovat must have kalenterissa. Asia, joka oli omaan mieleen tässä kokonaisuudessa on unelmakartta ja vuoden tavoitteet, joille oli kummallekin varattu sivun verran tilaa. Näiden lisäksi kalenterissa on varattu vino pino sivuja muistiinpanoille, joten tämä kalenteri palvelee taatusti käyttäjäänsä – olipa se kuka hyvänsä. En näe tätä kalenteria lukuvuosikalentereista kaikista vahvimmin juuri koululaiskäyttöön profiloituneena. Sen sijaan käyttäjäryhmä onkin laajempi, kyse on lähinnä siitä mihin aikaan vuodesta uuden kalenterin hankinta on tarpeen.

Janita R.